sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Kiista Pyhän Hengen vuodatuksesta

esikoislestadiolaisuutta raastoi 1970-luvulla herätysliikkeessä syystäkin pelätty hajottava sisäinen ristiriita, kiista opinkappaleesta.

Milloin Pyhä Henki vuodatettiin?

(eli milloin opetuslapset syntyivät uudestaan?)

toinen puolue oli johanneslainen, toinen luukaslainen (apostolien teot) ja kyseessä oli ilmeisen vakava riita, joka ei kuitenkaan johtanut liikkeen jakautumiseen kahteen eri suuntaukseen.

laitan kyseiset Raamatun kohdat tähän näkyviin Biblian kielimuodossa

Kirjoittanut X
Oikea asia, mutta väärä kysymys. Nimittäin se kuului seuraavasti: Milloin opetuslapset uudestisyntyivät?

MikkoL:
joo - laitoin sen sulkeisiin tuohon


Kuin siis sen sabbatin päivän ehtoo oli, ja ovet olivat suljetut, jossa opetuslapset kokoontuneet olivat Juudalaisten pelvon tähden, tuli Jesus ja seisoi heidän keskellänsä ja sanoi heille: rauha olkoon teille!

Ja kuin hän sen sanonut oli, osoitti hän heille kätensä ja kylkensä. Niin opetuslapset ihastuivat, että he näkivät Herran.

Ja Jesus taas sanoi heille: rauha olkoon teille! niinkuin Isä minun lähetti, niin minä myös lähetän teidät.

Ja kuin hän nämät sanonut oli, puhalsi hän heidän päällensä ja sanoi heille: ottakaat Pyhä Henki:

Joille te synnit anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan, ja joille te ne pidätte, niille ne ovat pidetyt.

Joh 20:19-23 Biblia 1776



Ja kuin viideskymmenes päivä täytettiin, olivat he kaikki yksimielisesti koossa.

Ja humaus tapahtui äkisti taivaasta, niinkuin suuri tuulispää olis tullut, ja täytti koko huoneen, kussa he olivat istumassa.

Ja heille näkyivät viileskellyt kielet, niinkuin tuliset, ja istuivat kunkin heidän päällensä.

Ja he täytettiin kaikki Pyhällä Hengellä ja rupesivat puhumaan muilla kielillä, senjälkeen kuin Henki antoi heidän puhua.


Apt 2:1-4 Biblia 1776



Milloin siis Pyhä Henki vuodatettiin?

Raamattu antaa meille tässä kaksi eri versiota.

Apostolien teoissa Jeesus on noussut Öljymäeltä taivaaseen, ja opetuslapset ovat tapansa mukaan koolla. Jotain tapahtuu, humaus on niin voimakas että kadullakin se kuullaan ja ihmetellään, mitä tapahtuu.

Kuin nousuhumalassa ovat ukkelit, puhuvat monia eri kieliä joita eivät ikänään ole opiskelleet.

Pelottomasti Pietari astuu kansan eteen ja alkaa todistaa Jeesuksesta



Johanneksen evankeliumissa ei kerrota mitään helluntaista (50 päivää), tuulen huminasta eikä tulisista kielistä eikä kielilläpuhumisesta, jotka ovat niin tärkeitä Apostolien teoissa.


Tilanne on toinen - opetuslapset pelkäävät niitä, jotka heidän Opettajansa olivat ottaneet kiinni ja surmauttaneet.

He ovat jossain huoneessa - Jerusalemin talot on rakennettu kivestä - ja ainoa huoneeseen johtava paksu puinen ovi on pelon takia tiukasti suljettu ja salvattu, ettei yllätystä tapahtuisi.

Jeesus on itse heidän keskellään, sanoo Shalom! ja näyttää haavansa, ettei ole mikään aave.

ei tulenkieliä vaan kuten Jumala paratiisissa puhaltaa Adamin ja hänestä tulee elävä henki, nefesh.

Jeesus puhaltaa "ottakaa Pyhä Henki" joka antaa valtuudet todistaa synnit anteeksi.



"avainten vallasta" on puhetta myös Matteuksessa puhetta kahdessa kohtaa, mutta toisessa yhteydessä kuin Johanneksen evankeliumissa:


...........
Filippuksen Kesareassa Jeesus kysyy opetuslapsiltaan, "kuka hän on?"

ja kun Simon tunnustaa uskovansa, että Jeesus on Kristus (Messias) hän saa kuulla nuo ihmeelliset sanat

"autuas olet sinä, Simon Jonan poika! sillä ei liha eikä veri ilmoittanut sitä sinulle, vaan Isäni, joka on taivaissa.

Mutta minä myös sanon sinulle: sinä ole Pietari, ja tämän kallion päälle tahdon minä rakentaa minun seurakuntani, ja helvetin portit ei pidä häntä voittaman.

Ja minä annan sinulle taivaan valtakunnan avaimet: ja mitä sinä maan päällä sidot, pitää sidotun oleman taivaissa, ja mitä sinä päästät maan päällä, sen pitää oleman päästetyn taivaissa.
Mt 16:17-19 Biblia 1776


..........
ja sitten kaikille opetuslapsille


Totisesti sanon minä teille: kaikki, mitä te maan päällä sidotte, pitää myös oleman sidotut taivaissa: ja kaikki, mitä te päästätte maan päällä, pitää myös oleman päästetyt taivaassa.
Mt 18:18 Biblia 1776



Esikoisten keskinäinen kiistely johtui siitä, että Raamattu ei ole yhtenäinen

asioista puhutaan eri kirjoissa eri tavalla.

harmonisointi merkitsee, että nämä kolme, Matteus, Johannes ja Apostolien teot, on pakotettava samaan muottiin.

täytyy jotenkin saada kehitettyä kertomus, jossa kaikki on virheettömästi ja erehtymättömästi kohdallaan.

ja se kun ei onnistu, niin syntyy valinnan paikka - Johannes vai Apostolien teot?



totuus on että näitä kolmea ei voi harmonisoida

ne eivät ole yhteen sovitettavissa

Matteus

Johannes

Apostolien teot

kertovat avainten vallasta eri tavoin.


Johannes ja Apostolien teot kertovat Pyhän Hengen vuodattamisesta eri tavoin


...
minkäs teet

kai Pyhä Henki olisi voinut antaa sellaisen Raamatun, jossa kaikki on nätisti ja virtaviivaisesti järjestyksessä

nyt joudumme kyselemään



ja vielä yksi totuus

Kiirunassa, Jällivaarassa ja sillä seudulla ei tapahtunut mitään Jeesuksen kohtaamista suljettujen ovien takana.

avainten valtaa ryhdyttiin J. Raattamaan oman kertoman mukaan käyttämään nimenomaan ovet auki.

poro oli jo pihalla valjastettuna ja katekeetta oli avannut oven lähteäkseen kotiin, kun tuo synnin hädässä oleva tyttö häntä puhutteli.

ovi oli auki.

Laestadius vasta myöhemmin asian tutkittuaan tähän synninpäästön julistukseen antoi oman siunauksensa.

siitä kehkeytyikin sitten lestadiolaisen herätysliikkeen tärkeä tuntomerkki.

mutta ovi oli auki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti