lauantai 12. maaliskuuta 2011

Rabbi Harel ja homo+lesbo avioliitto

Rabbi Arieleh Harel
Kuva Olivier Fittousi

Täysin torjuva ja tuomitseva uskonnollinen suhtautuminen homoseksuaalisuuteen sen kaikissa muodoissa tulee juutalaisuuteen, kristinuskoon ja islamiin juutalaisten pyhistä kirjoituksista, Raamatusta.

(sekä Vanha että Uusi Testamentti ovat juutalaisten kirjoittamia)

Olemme nettiruukussa tutustuneet hieman kreikkalais-roomalaisen kulttuurin suhtautumiseen homoerotiikkaan ja erityisesti Spartan ja Ateenan välisiin eroihin ihmisyhteisön arvomaailmassa ja käyttäytymisen ohjaamisessa.

On sentähden mielenkiintoista tutustua "sydän-juutalaisuuden" eli ortodoksisen juutalaisuuden ja sen siipeen Länsirannan uudisasutuksilla, joissa tahdotaan elää todeksi Joosuan kirja ja maan valloitus.

Israelissa on paljon sekulaaria, ei-niin-uskonnollista juutalaista väestöä, jonka keskuudessa homoseksuaalinen vähemmistö etsii oikeuksia ja yhteiskunnan tunnustusta paljolti samoin kuin sateenkaariperheet koti-Suomessamme.

Esimerkiksi tämän vuoden Euroviisujen Israelin edustajaksi kansa on valinnut taas Danan, joka oli aikoinaan mies.

Uskonnollisten juutalaisten parissa nämä asiat ovat huomattavasti vakavampia, sillä onhan Mooseksen laissa, Toorassa, tästä määrätty kuolemantuomio.


"Älä yhdy naiseen, joka on kuukautistilansa vuoksi epäpuhdas.

Älä makaa toisen miehen vaimon kanssa, ettet tulisi saastaiseksi.

Älä uhraa lastasi Molokille*, sillä jos niin teet, häpäiset oman Jumalasi nimen.

Älä makaa miehen kanssa niin kuin naisen kanssa maataan, sillä se on kauhistuttava teko.

Älä yhdy mihinkään eläimeen, ettet tulisi saastaiseksi.

Älköön kukaan nainen paritelko eläimen kanssa, sillä sellainen on luonnonvastaista.

3 Ms 18:19-23 KR 1992

*Molok oli kanaanilaisten kansojen palvoma jumala, jolle saatettiin uhrata lapsia, vrt. 2. Kun. 23:10 ja Jer. 32:35.





Jumalan valittu kansa, juutalaiset, ovat joutuneet tulemaan toimeen Mooseksensa kanssa kolmetuhatta vuotta.

Juutalaiset kirjanoppineet, lainoppineet, rabbit, ovat tulkinnet synnin ja kuoleman lakia kansalle ja soveltaneet sitä omaan ja kansan elämään.

Jeesus oli tunnustettu kiertelevä Rabbi, Maria Magdaleenan lempinimenä Rabbuuni (minun rabbini)

Paavali oli saanut syvällisen lainopetuksen rabbi Gamaliel I Suuren jalkain juuressa ja kuului Mooseksen lakia tiukasti omaan elämäänsä soveltavaan fariseusten puolueeseen.

Tämän päivän Israelin rabbit ovat Talmudissa varjellun isien perinnäissäännön ja Mooseksen lain tulkinnan kautta Jeesuksen ajan fariseusten perillisiä.



Rabbit ovat siis joutuneet kautta aikojen soveltamaan synnin ja kuoleman lakia juutalaisen kansan elämään. Heidän suustaan on etsitty ratkaisuja kaikkiin ongelmiin - esimerkiksi miten siunataan banaani - ja suurten rabbien opetuksista isien perinnäissäännöt ovat vahvistuneet ja kasvaneet.

Suullinen laki kulkee Mooseksen lain rinnalla - halakha, kuinka eletään tässä ajassa, on sen vuoksi dynaaminen ja muuttuvat todellisuus.

Lakia ei tietenkään koskaan kielletä, mutta sovellutukset tehdään kunkin ajan kysymysten mukaan.

Raamatun aikana ei ollut banaaneja - miten siis banaani siunataan?

Tästä on tarkat ohjeet.

Länsirannan rabbien - ja koko juutalaisuuden - suuri kysymys nyt on, miten suhtautua Mooseksenkirjoissa ja Joosuassa oleviin käskyihin Luvatun maan valtaamisesta.

Tällaista tilannetta ei ole ollut sitten Daavidin päivien, ja kirjaimellinen Mooseksen lain noudattaminen merkitsisi kansanmurhaa ja etnistä puhdistusta.



Uskonnolliset juutalaiset ymmärtävät ja hyväksyvät sen, että heidän joukossaan - ihan siellä mustatakkien ja huivipäisten naisten seassa Mea Shearimissa, Bnei Brakissa ja muualla tämän päivän Israelissa - on joitain homoseksuaalisesti suuntautuneita.

prosentti lienee sama kuin yleisesti arvellaan, eli ehkä 2 tai 3% väestöstä.

halakha kieltää tällaiset suhteet täydellisesti ja synnin ja kuoleman laki Mooseksen kirjoissa määrää kuolemanrangaistuksen homoseksuaalisesta aktista.

(taipumuksista siellä ei puhuta)

tämän taipumuksen peittämiseksi uskovan juutalaisen yhteisön näkyviltä, homoseksuaaleja miehiä neuvotaan perustamaan perheen.

(lesbolaisten naisten tilanteesta ei varmaan näin puhuta, naisen asema ääriortodoksien parissa on sangen tietty)



uskova juutalainen mies, joka on homoseksuaalinen, ottaa siis heteronaisen vaimokseen ja he voivat saada paljon lapsia.

Näin miehen seksuaalisessa identiteetissä oleva ongelma peittyy yhteisön silmistä.

Mutta hinnan maksaa tuo nainen - ja osittain myös mies, joka inhoaa naisen kanssa makaamista yhtä lailla kuin hetero mies inhoaa miehen kanssa makaamista. Ehkä enemmänkin.

Normaali nainen, jonka mies on homoseksuaalinen, joutuu koko elämänsä kärsimään siitä, että sydämessään tietää, ettei mies rakasta häntä.

Lisäksi aviollinen yhdyselämä voi olla silkkaa helvettiä, mies voi osoittaa tunteensa eikä ainakaan voi niitä naisen tarkalta vaistolta peittää.

"mikä minussa on vikana, kun en kelpaa, kun minua ei rakasteta?"

on luonnollinen kysymys tällaisessa avioliitossa.

ja vastaus on "ei mikään, olet nainen, sellainen miksi Jumala on sinut luonut"

vika, vamma, on miehessä, joka identiteettinsä takia rakastaa miestä eikä rakasta naista eikä voi sille mitään.



sekulaarissa, maallisessa yhteiskunnassa, Israelissa, Italiassa tai Suomessa, tällainen aviopari voi sopia hiljaa, että kukin kulkee tiellään.

eli pidetään yllä normaalin perheen identiteettiä, mies-nais parisuhdetta, mutta yön hiljaisuudessa kummallakin on omat rakastettunsa.

nythän aivan viime vuosina homoseksuaaliset ihmiset ovat saaneet yhteiskunnalta luvan parisuhteisiin ja he etsivät nyt myös perheen lasten asiaan ratkaisua.



Haaretz lehden haastattelema israelilainen rabbi Areleh Harel asuu uudisasutuksessa Siilossa Länsirannalla.

Hänestä on tullut erityisesti homoseksuaalisten uskonnollisten israelilaisten rabbi seuraavasta syystä.

Rabbi Harel etsii homoseksuaalisille miehille lesbolaisia naisia aviopuolisoksi ja toisin päin.

Nämä avioliitot miehen ja naisen välillä ovat onnistuneet ja tuoreessa haastattelussa Haaretz lehdessä kerrotaan että nämä avioliitot onnistuvat.

Kokemusta on jo yhdestätoista pariskunnasta.



"Etti" ja "Roni" (nimet muutettuja) tapasivat rabbin avulla viisi vuotta sitten.

He kertoivat heti kättelyssä toisilleen rehellisesti seksuaalisesta identiteetistään.

Mutta ulkopuoliselle maailmalle he käyttäytyvät heteroiden tavalla, heillä on keskenään saatuja lapsia ja elämä on alkanut aivan uudella tavalla hymyillä.

"Tämä on uskomatonta! Kuusi vuotta sitten emme uskoneet, että koskaan voisimme olla onnellisia. Ajattelimme että kaikki on mustaa, olemme menettäneet mahdollisuuden elää normaalia elämää."

"Mutta tänään asiat sujuvat hyvin. On toki puutteita, mutta sehän on totta kaikissa tapauksissa. Me täytämme ne sillä suurella rakkaudella jota annamme ja saamme lapsiltamme ja iloitsemme myös siitä yksinkertaisesta inhimillisestä rakkaudesta, jota osoitamme toisillemme kuten ketkä tahansa kaksi ihmistä voi toisilleen osoittaa."
Etti ja Roni Haaretz-lehden haastattelussa



Siilon rabbi Harel pitää huolen siitä, että hänen kauttaan toisensa löytäneet homo+lesbo avioparit saavat tukea psykologeilta, avioliittoneuvojilta ja sosiaalityöntekijöiltä.

He ovat myös usein keskusteluissa rabbien kanssa, joista lehti mainitsee Länsirannan rabbi Aharon Lichtenstein Har Etzion jeshivassa, Ramat Ganin päärabbin Yaakov Ariel, sekä erityisesti rabbi Menachem Bursteinin. Tämä on erikoistunut hedelmällisyyden hoitamisen kysymyksiin Mooseksen lain valossa ja johtaa asiaan keskittyvää Puah Instituuttia.

Rabbi Harel selittää, että maallistuneissa piireissä ratkaisu on homopari - siis kahden homoseksuaalin tai lesbolaisen avioliitto.

Mutta uskoville juutalaisille tämä ei ole ratkaisu, koska Mooseksen laki ja halakha kieltävät samaa sukupuolta olevien väliset seksuaaliset suhteet.

He eivät tahdo rikkoa Jumalan lakia, vaikka Jumala on heistä tällaisen luonut.



Voisimme tiivistää uskonnollisen juutalaisen näkökulmasta asiaa näin:

1. homo/lesbo + hetero
aiheuttaa vakavia ongelmia molemmille uskonnollisessa yhteisössä

2. homo + homo tai lesbo + lesbo
merkitsee uskovalle juutalaiselle Jumalan pyhän tahdon rikkomista

3. homo + lesbo
on osoittautunut käytännössä onnistuneeksi ratkaisuksi uskoville juutalaisille miehille ja naisille



no entä se seksi sitten?

rabbi Harel kertoo, että uskovina juutalaisina homoseksuaalisesti suuntautuneet miehet ja naiset eivät tahdo harjoittaa seksiä.

mutta jos jonkun kerran vuosien aikana lankeaa, niin "asia on heidän ja Luojansa välinen"


entäs lapset?

"Etti" kertoo, että hänen perheensä ei vieläkään tiedä, että hän on lesbo vaan pitää heitä normaalina avioparina.

Hänellä oli nuoruudessa lesbo-suhde, mutta hän huomasi kuinka tärkeä hänelle on saada omia lapsia ja perustaa perhe.

He nukkuvat samassa huoneessa, mutta eivät makaa keskenään. Lapset Etti on saanut lääkärin avulla, joka käytti Ronin spermaa sukusolun hedelmöittämiseksi kohdussa.



Rabbi Harel kertoo, että kaikki avioliitot eivät suinkaan onnistu ja kaksi paria on hakemassa avioeroa.

Etti kertoo "suurimman osan ajasta meillä on hyvä olla yhdessä, olemme kuin yhdessä toimivia liikemiehiä. Tietenkin meillä on riitojakin ja jännitteitä, mutta kenellä ei niitä olisi?

Olemme hyvät ystävät, meillä on paljon keskinäistä kunnioitusta ja myös paljon platonista rakkautta."



Homoseksuaalisten ja lesbojen etuja ajava keskusjärjestö Haruvta ei pidä homo+lesbo ratkaisua hyvänä.

Haruvta ihmiset sanovat että tällaiset parit yhä elävät valheessa ja avoin homouden tunnustaminen on näin suuntautuneille ihmisille lopulta paras ratkaisu.



MikkoL kommentoi näin:

tässä on kerrottu hieman apostoli Paavalin mukaan yhä "lain orjuudessa" elävästä juutalaisuutensa erinomaisen vakavasti ottavasta Länsirannan Siilossa asuvasta ortodoksista juutalaisuutta edustavasta rabbista.

omasta tahdostaan Mooseksen lain alainen.

ja kuitenkin, tämä mies on tehnyt niin paljon työtä auttaakseen homoseksuaalisia ja lesboja uskovia juutalaisia ihmisarvoiseen elämään.

hän ei turhenna Mooseksen lakia ja sanoo, että nämä ihmiset tahtovat halakhan mukaan elää, noudattaa myös isien perinnäissääntöjä, eivätkä tahdo luoda sellaista saman sukupuolen välistä parisuhdetta, jota sekulaari maailma heille tarjoaisi esimerkiksi Suomessa.


tämä rabbi - joka uskontonsa mukaan ehdottomasti kiistää sen, että Nasaretin mies olisi ollut profeettojen ennustama Israelin Messias - ymmärtää homoseksuaalisuutta ja on sitä mieltä, että se on joidenkin ihmsiten kohdalla Luojan luoma taipumus.

kuitenkin se on Jumalan lain ja halakhan vastainen taipumus, jota vastaan nämä ihmiset taistelevat ja monet eivät koskaan näe onnellista perhe-elämää tai iloitse elämästä tämän asian tähden.

Nettiruukussa eräät evankeliset kristityt, Jeesuksen Kristuksen synnin ja kuoleman laista vapauttamat ihmiset, onnellisesta heteroseksuaalisesta avioliitosta nauttivat, kiistävät, että olisi olemassa tällaisia ihmisiä.

hurskaita, siveitä, Jumalan tahtoa noudattamaan pyrkiviä juutalaisia, kristittyjä tai muslimeja - joiden seksuaalinen taipumus kohdistuu omaan sukupuoleen.

laki ja evankeliumi

Mooseksenuskoinen rabbi

Jeesukseen uskova kristitty

kummalla on iankaikkisesti surmaavat kivet kädessä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti