Laupias samarialainen vertaus"tänä sunnuntaina meillä on vieras kaukaa" opettaja sanoi "mikko-setä tulee ihan Israelista asti. Hän asuu lähellä Beetlehemin kaupunkia"
"muistaakos teistä kukaan kuka syntyi Beetlehemissä?"
pikku-Kalle viittasi innokkasti uhkuen "minä, minä..."
"niin, Kalle" opettaja sanoi
"Joulupukki!" poika vastasi kirkkaalla äänellä.
opettaja mietti hetken hiljaa ja sanoi sitten "mutta tiedäthän Kalle että siellä Beetlehemissä ei elä poroja vaan lampaita ja vuohia ja aaseja ja kameleita"
"minä olen nähnyt kamelin" sanoi pikku-Liisa nyt ylpeänä, "se oli ruskea ja pitää varoa ettei se sylje päälle".
opettaja sai lapset taas hetkeksi rauhottumaan ja kysyi "niin, kuka siellä Beetlehemissä syntyi, muistatteko - Maria, Joosef..."
nyt nousi jo monta kättä ja löytyihän se Jeesus lapsi sieltä!
sain puheenvuoron
"Shalom!" sanoin lapsille ja kerroin että se on heprean kieltä, jota Jeesus osasi ja joka tarkoittaa "rauhaa!"
lapset vastasivat iloisesti "shalom"
"tänään kirkossa pappi saarnaa Jeesuksen vertauksesta laupiaasta samarialaiseta.
kerran Jeesuksen luokse tuli kaikkien kunnioittama ja Raamatun hyvin tunteva mies. Hän tahtoi kaikessa elää parhaansa mukaan Jumalan tahdon mukaan.
tämä mies kysyi Jeesukselta "mitä minun pitää tehdä, että saisin iankaikkisen elämän?"
Jeesus vastasi hänelle - Jumalan pyhä tahto on, että rakastamme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niinkuin itseämme."
tehdään nyt kaikki yhdessä näin:
pannaan oikea käsi sydämelle ja sanotaan "rakasta"
nostetaan sitten käsi ylös taivasta kohti ja osoitetaan sinne sormella ja sanotaan "Jumalaa"
ja heilutetaan sitten molempia käsiä isossa kaaressa näin ja sanotaan "yli kaiken"
ja sitten osoitetaan opettajaa, ja kavereita ja mikkoa ja ikkunasta uloskin ja sanotaan "ja lähimmäistäsi"
ja pannaan oikea käsi sitten taas sydämelle "niinkuin itseäsi"
ja niin tehtiin sitten pari kertaa ja kerran Matti vahingossa huitaisi Liisua kun mentiin todella "yli kaiken". vaan onneksi ei Liisuun sattunut
"mitähän se voisi tarkottaa, että rakastamme lähimmäistä niinkuin itseämme.
me olemme saaneet Jumalalta kaikkea hyvää, kodin ja lämpimät vaatteet ja saamme syödä ja juoda niin ettei aina ole nälkä tai jano. ja joskus pääsemme hiihtämään ja luistelemaan ja laksemaan mäkeä.
ajatellaan vaikka että ollaan saatu äidiltä laskumäkeen evääksi kaksi voileipää. toisessa on päällä lauantaimakkaraa ja toisessa juustoa. jami!
kun sitten olemme kunnolla laskeneet pulkalla, tulee nälkä ja tekee mieli syödä eväitä.
mutta siinä on lähellä yksi pieni tyttö, joka on viluisen ja nälkäisen näköinen - heidän kotinsa on aika köyhä ja vaatteetkin vähän nuhruiset.
mitä tarkoittaisi tässä "rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi"
ja kyllähän se vastaus sieltä löytyy, lauantaimakkaravoileipä meni pikkutytölle ja juustoleipä riitti tänään minulle.
tuo mies sanoikin Jeesukselle "tätä kaikkea minä olen lapsesta asti tehnyt"
hän puhui totta, hän oli kaikin tavoin osoittanut että hän rakastaa Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niinkuin itseään, niinkuin Israelin kansan laissa on kirjoitettuna.
Jeesus sanoi hänelle sitten vaan ihan lyhyesti, että asiathan ovat sitten kunnossa!
jatka vain entistä rataa ja tee niinkuin laissa on käskettynä, rakasta Jumalaa enemmän kuin mitään muuta ja lähimmäistäsi yhtä paljon kuin itseäsikin.
tee niin ja saat elää! Jeesus sanoi miehelle käyttäen Raamatun sanaa.
mutta tämä mies ei ollutkaan tyytyväinen. eihän Jeesus sanonut mitään uutta vaan tuota samaa, minkä hän jo lapsesta asti oli tiennyt, Israelin kansan pyhäkoulusta, jossa Raamattua luettiin ja opeteltiin tuntemaan.
mies tahtoi vähän rykäistä ja sanoi "no kuka sitten on minun lähimmäiseni?"
kenelle minun pitäisi se eväsleipä antaa, kenelle ehkä kipaista kaupasta maitoa, ketä auttaa kadun yli partiolaisena, minkä itkevän eksyneen lapsen kädestä pitää kiinni ennenkuin äiti tulee?
Jeesuksella oli tapana usein vastata kertomalla pieniä tarinoita, jotka jäävät mieleen ja pistävät miettimään.
nyt Jeesus kertoi tarinan tälle miehelle, joka häneltä oli tullut kysymään "kuka on minun lähimmäiseni"
mikko-setä aivan lämpeni kuvatessaan yksinäisen miehen pelottavaa matkaa Jerusalemista autiota roomalaista tietä alas Jerikoon.
Kuinka siitä tiestä on vielä jotain jäljellä ja kuinka hän on itsekin siellä kävellyt eikä ihmisiä näy missään.
"..ja sitten ne pahat miehet löivät nyrkillä ja potkivat ja ottivat kaikki hänen rahansa ja puukkolla viilsivät haavoja ja ..."
pyhäkoulunopettaja katseli rauhallisesti kulmastaan ja mikko-setä havahtui, että taisi mennä vähän ööveriksi tämä kuvaus
kauhusta jäykkänä pieni lasten joukko kovin eloisaksi käynyttä puhetta kuunteli tuntien luissaan iskut ja potkut...
"... ja sitten tuli sieltä yksi arvokas mies ja nyt varmaan tämä rikoksen uhri sai avun....
.. ja toinenkin käveli ohi ..."
ja sitten kaikki huokaamme helpotuksesta, kun saamme yhdessä kuulla kuinka sieltä tulee laupias samarialainen ja sitoo haavoja ja peittää lämpimällä vaatteella ja pistää aasin selkään - jolla on tosi isot korvat ja ohuet mutta vahvat jalat - ja vie turvaan majataloon.
ja kuinka samarialainen omasta kukkarostaan ottaa kaksi denaria, semmosia hopearahoja joka oli aika iso raha siihen aikaan
ja hymyillen kaikki saamme hoidetun rikoksen uhrin punkkaan lepäämään ja jos ehkä tarttee vielä toisenkin päivän niin asia hoituu kyllä
"tällaisen vertauksen Jeesus kertoi" mikko-setä sanoi ja jatkoi
sitten hän kysyi tuolta hyvältä ja kunnolliselta mieheltä, "kuka näistä kolmesta miehestä osoitti olevansa tämän rikoksen uhrin lähimmäinen"
ja koko lapsijoukko tiesi, että no se laupias samarialainen.
"sitten Jeesus sanoi tälle miehelle: mene ja tee sinä samoin"
mitähän se tarkoittaa?
vastauksia alkoi tulla erilaisia ja aasistakin vielä keskusteltiin
"jos mulla on karkkia ja olen leikkikentällä ja siellä on joku ihan köyhä ja kurja pikkulapsi, niin mä voin antaa omastani sille vähän karkkia - ei kaikkea mutta kuiteskin..."
jne
sitten pikku-Liisa yllätti
"me oltiin isän ja äidin kanssa menossa kauppaan ja mun veli Pekka oli mukana kanssa.
ja kun me käveltiin siinä makasi kadulla semmonen mies ja mä näin että sen nenästäkin valui vähän verta. se oli ihan likainen ja ihmiset vaan käveli sen ohi ja mua pelotti.
mut meidän isä ja äiti pysähtyi siihen ja sit isä meni sen maassa makaavan miehen luo ja katto että mikä sillä on ja pyysi äitiä soittaan apua. ja me oltiin sen miehen luona kunnes ambulanssi tuli ja ei se ollu humalainen sillä oli päässä joku juttu.
ihan niinkuin siinä Jeesuksen vertauksessa"
ja me kaikki todettiin pikku-Liisan "ihan niinkuin siinä Jeesuksen vertauksessa"
"sinun isäsi ja äitisi osoittivat, että myös tällainen ihminen on lähimmäinen, jota meidän tulee rakastaa niinkuin itseämme"
mikko-setä lausui sitten lyhyen rukouksen ennen Isä meitää ja laulua
"Kiitos rakas Taivaan Isä, että olet niin paljon hyvää antanut meille, lämpimät vaatteet ja ruokaa ja juomaa ja tämän pyhäkoulunkin.
me tahdomme tunnustaa Sinun edessäsi, että emme ole aina rakastaneet Sinua yli kaiken ja lähimmäistämme niinkuin itseämme vaan usein rakastamme itseämme yli kaiken ja pidämme itsestämme parhaan huolen.
anna meille meidän syntimme ja laiminlyöntimme anteeksi Poikasi Jeesuksen tähden ja avaa silmämme näkemään lähimmäistemme huoli ja hätä koulussa ja leikkipihalla ja missä olemmekin.
me pyydämme tätä Jeesuksen nimessä. Aamen
pyhäkoulun opettajattarella oli hyvin kaunis ääni, enkä möreilylläni sitä halunnut sotkea, joten hyräilin mukana hiljaa.
lapset oppivat virren säveltä sitä kuunnellen vaikka sanat olivat heille vielä hiukka hankalia
Virsi 431
Ken on mun lähimmäiseni
ja ketä eläissäni
myös minun tulee rakastaa
kuin omaa itseäni?
Vain isäni
tai äitini
tai veljeni,
sisareni
tai parhain ystäväni?
Oi Herra, kaikki päällä maan
loit lähimmäisiksemme,
myös kieleltään ja uskoltaan
niin vieraat toisillemme.
Kun sinulta
saa hoivansa
myös kaukainen
maa, kansa sen,
niin ketään torju emme.
Kun kuolit kaikkein puolesta,
oi Jeesus, ristin päällä,
suo meidän nähdä rakkaina
myös vihamiehet täällä.
Ja alttiina
suo palvella
niin omia
kuin vieraita
mielellä lämpimällä.
On suurin voima rakkaus,
se toimii, kestää, voittaa,
ja niin kuin päivän kirkkaus
se sydämiimme koittaa.
Vaan tuomion
se alla on,
ken vastuutaan
ei tunnekaan,
vaan itseään vain hoitaa.
Suo kovuuteni anteeksi,
oi rakas Jeesukseni,
ja armollasi uudeksi
luo kylmä sydämeni.
Se lämmitä
ja pehmitä,
niin avoin se
taas kaikille
on lähimmäisilleni.
Säk. 1–4 Johan Ludvig Runeberg 1857.
Suom. 1857. Uud. Carl Gustaf von Essen 1867.
Virsikirjaan 1886.
Säk. 5 komitea 1937.
Virsikirjaan 1938.
Uud. komitea 1984.
(paljon on Ruuneperin virttä paikkailtu!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti