tiistai 17. helmikuuta 2009

Apostolisen uskontunnustuksen kartta

I am looking for God

Raamattu ottaa maantieteen hyvin vakavasti. Kirjoitukset ovat täynnä paikannimiä, toinen toistaan oudompia, ja kansat ja perheet ja ihmiset vaeltavat seudulta toiselle maanteitä myöten, joskus meritsekin tai järven selän yli.

Raamatun historialliseen maantieteeseen tutustuminen on sitä kiehtovampaa, mitä enemmän on mahdollisuus myös liikkua paikanpäällä ja saada sielunsa silmiin Gilboan vuoret, Nasaret, Moabin ylätasanko, Siinain hurja vuoristo, Jordan joki, Beetlehem tai Joppe.

Se vaatii työtä, opiskelua, kartanlukemista ja Raamatun historiaan tutustumista, mutta kannattaa. Luvattu maa tulee tutuksi ja samalla koko Lähi-itä, Anatolia, Egypti ja Kreikka ja Kypros ja Malta... ja...



Useimmille kristityille käy kuitenkin niin, että Raamatun lukemattomista paikkakunnista ja seuduista mieleen piirtyvät tietyt yksityiskohdat.

Toisenlaisen kartan kohtaamme apostolisessa uskontunnustuksessa.

Se on lyhyt, mieliinpainuva, selkeä ja salaperäinen.

Uskontunnustus kartoittaa hengellisen olemassaolomme tiettyihin paikkoihin jännällä tavalla.


"Minä uskon Isään Jumalaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan Luojaan"

Ensimmäinen kartoitus.

Taivas ja maa - maailma kaikkineen - on Jumalan luomakunta.

Mitään ei jää sen ulkopuolelle, ei näkyvää eikä näkymätöntä.

Tämä on perustava yleiskartta.

Helppo muistaa ja jotenkin ymmärrettäväkin.



"Minä uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan"

Uskontunnustuksen kartta on kaikkein yksityiskohtaisin Jeesuksen kohdalla, koska Hän on se Pyhän Kolminaisuuden persoona, joka tuli ihmiseksi ja asettui ihmisen rajoihin ja maantieteeseen.

1. Äidin kohtu
"syntyi neitsyt Mariasta"

2. Pontius Pilatuksen ajan Palestiina Välimeren itäisellä rannalla
"kärsi Pontius Pilatuksen aikana"

3. Ristin puu
Kartoituksen ydin, keskimmäinen risti Golgatan kummulla Jerusalemissa

4. Hauta
Makuuasennossa, kuolleena, uudessa kalliohaudassa

5. Tuonela
"Astui alas tuonelaan"

6. Taivaat
"Astui ylös taivaisiin"

7. Valtaistuin
"Istuu Jumalan, Isän Kaikkivaltiaan, oikealla puolella"


"Pyhään Henkeen"

Pyhän Hengen kartoitus on hieman toisenlainen, siinä kohdassa ei ole kyse niinkään maantieteellisistä paikoista tai sijainnista näkymättömissä, vaan sijainnista täällä maanpäällä ihmisissä.

"Jumalan valtakunta on sisäisesti teissä" - salattu, ihmeellinen Jeesuksen Kristuksen valtakunta.

1. Kristittyjen keskellä
"Pyhän yhteisen seurakunnan"

2. Kristittyjen keskinäisessä rakkaudessa
"pyhäin yhteyden"

3. Armo
"syntien anteeksiantamisen"

4. Ylösnousemuksen ruumiit
"ruumiin ylösnousemuksen"

5. Iankaikkinen elämä



Apostolinen uskontunnustus kartoittaa näin todellisuuttamme syvällisemmin kuin tavallinen maailmankartta.

Elämme Jumalan luomassa maailmassa.

Täällä Jumalan Poika syntyi naisen kohdusta, jossa oli kasvanut Pyhän Hengen siittämästä munasolusta neitsyestä yhdeksän kuukauden aikana. Näin Jumalan Sana tulee lihaksi meidän keskellemme.

Me emme Häntä Jumalana kunnioittaneet vaan pilkaten ja häväisten tuomitsimme Hänet kuolemaan Pontius Pilatuksen aikana Jerusalemissa.

Ihmisen tavoin Hänen runneltu ruumiinsa laskettiin haudan lepoon.

Jumalan Poika astui alas Tuonelaan, jossa kuolleiden sielut ovat.

Jumalan Poika - ensimmäisenä kuolemaan nukkuneista - astui ylös taivaaseen ja istuu valtaistuimella Kaikkivaltiaan oikealla puolella - kunniapaikalla. Hänen hallussaan on tulevaisuus.

Ja nyt meissä on Pyhä Henki, joka yhdistää meidät toisiimme pyhäin yhteydessä, ja tuo todellisuuteemme anteeksiantamisen armon ja ruumiillisen ylösnousemisen ja iankaikkisen elämän.

Melkoinen kartoitus sanoisin.

2 kommenttia:

  1. eiks ole jännä tapa katsella - historiallisen maantieteen näkökulmasta a la Eero Junkkaala!

    VastaaPoista