Echternachin tanssiva marssikulkuePakanuuden ja kristinuskon kohtaamista olemme pohtineet palstalla varhaiskeskiaikaisesta Asturian kuningaskunnasta Espanjan koilliskulman vuoristoissa.
Sieltä on jäänyt elämään länsimaisen ihmisen kollektiiviseen muistiin erityissti pyhän Jaakobin vaellus Santiago de Compostellaan. Nykyisin se taitaa olla aivan kansainvälinen tapaus, jossa pyhiinvaeltaja voi matkallaan kohdata vaikkapa japanilaisia tai korealaisia kulkijoita.
Suomea hieman lähempänä Luxemburgin Echtermachin kaupungissa on säilynyt samalla tavalla ikivanha pakanallinen perinne pukeutuneena kristinuskon asuun.
(älkää nyt heti luovuttako, onhan meillä Suomessa ihan omat kristillistetyt pakanalliset perinteemme tulossa, kun taas kohta teurastamme pyhän sian joulukinkuksi ja pääsiäisenä istutamme rai-ruohoa jne)
Tanssiva marssikulkue on kadonnut kaikkialta muualta Euroopasta.
Echtermachissa kulkue kiellettiin vuonna 1786 pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisari Joosef II (1741-1790) käskystä.
Vuonna 1802 marssi alkoi uudelleen ja jatkuu vuotuisena tapahtumana, joka kerää nykyään kaupunkiin tuhansia pyhiinvaeltajia ja turisteja.
Echternachin tanssiva marssikulkue on UNESCO:n erityisesti suojaama ihmiskunnalle merkittävä kulttuuritapahtuma (Intangible Cultural Heritage).
Krisitillisen asun tanssivalle marssille antaa englantilainen Northumbriasta Kristuksen lähtetystyöhön kutsuttu munkki, pyhä Willibrord (658-739). Häntä kunnioitetaan Luxembourgin suojeluspyhimyksenä.
Pyhän Willibordin arvonimi kirkossa on "Friisiläisten Apostoli" koska hän julisti evankeliumia tämän hurjan ja vaarallisen kansan parissa nykyisen Hollannin alueella.
Willibordista tehtiin Utrechtin ensimmäinen arkkipiispa ja hänen hautansa sijaitsee kertomuksemme Echternachissa.
Willibrordin isä oli hurskas Wilgils (pyhä Hilgils), joka jätti maallisen elämän ja vetäytyi yksinäisyyteen pieneen pyhälle Andreaalle omistettuun kappeliin. Monet rikkaat ja ruhtinaat tahtoivat hänelle lahjoittaa ajallista hyvää, niin että Wilgils pystyi lopulta rakentamaan kappelinsa paikalle kauniin kirkon.
Willibord oli lapsesta lähtien Herralle omistettu, kuten profeetta Samuel aikanaan. Wilgils vei tuskin äidin rinnoilta vieroitetun poikansa opettajansa pyhän Wilfridin (633-709) luo.
Vekara lähetettiin kasvamaan pyhän Wilfridin itsensä perustamaan Riponin Abbeyhin pohjois-Yorkshireen (Riponissa on nykyään noin 16.000 asukasta). Sieltä Wilfrid liittyi sitten Englannin lähetystyössä niin merkittävään benediktiinien munkkikuntaan.
Herra Jeesus oli sytyttänyt Northumbirassa syntyneen pyhän Ecgberhtin (k.729) sydämeen rakkauden pakanuudessa eläviin friisiläisiin. Tämä mies oli tosiaan omistanut koko elämänsä Jumalalle!
oli nimittäin niin, että hän lähti nuorena miehenä ystäviensä kanssa pyhiinvaellusmatkalle Irlantiin ja juuri tuohon mainittuun Rathelmigisin luostariin.
vaan seudulle levisi tappava rutto, joka surmasi hänen matkatoverinsa ja hän itsekin sairastui tuohon kuolettavaan tautiin.
mitäs mies? kuoleman uhatessa hän teki totista parannusta, ja kyynelin muisti nuoruutensa syntejä. Hän rukoili Herralta, että saisi sen verran elinaikaa, että voisi korjata pahat tekonsa.
Hän sanoi Herrallemme myös, että tulisi jatkuvasti kotimaastaan tänne pyhiinvaeltajana ja hän luki Psalmeja ja paastosi jatkuvasti.
Ukkeli eli 90 vuotiaaksi - ja piti jokaisen näistä lupauksistaan Jeesukselle, joka hänet oli kuoleman kielistä tempaissut takaisin elämään.
oli miehelle näes vielä käyttöä täällä.
mitä tästä jo opimme:
Pidä Herralle lupauksesi, Hän pitää sinulle antamansa lupaukset.
Lue Psalmeja
Riponin pyhä Ecgberht alkoi Irlannissa "lähetyskoulun", johon kertomuksemme sankari Willibord tuli mukaan ja valmistautui tehtäväänsä 12 vuoden ajan.
Ecgberhtillä oli näky friisiläisistä ja hän koulutti monia munkkeja sinne - vaan kuten Mooses ei päässyt Luvattuun maahan, taivaallinen näky esti Ecgberhtiä itseään lähtemästä kenttätyöhön.
Paikkansa oli taustavoimissa ja esirukouksia Rathelmigisin luostarin kammiosta varmasti nousi öin ja päivin taivasta kohti näiden ihmisten ja heidän luokseen tulleien lähetysmiesten puolesta.
Vanhuuden päivänsä pyhä Ecgberht vietti karuissa ja yksinkertaisissa oloissa pienellä Ionin saarella Hebrideillä lähellä Skotlannin rannikkoa.
Friisien keskuudessa tehtävän lähetystyön tukena oli frankkien kuningas Pepin II Herstalilainen (635-714), josta toisessa yhteydessä kerron lisää.
Hän oli myös pohjois-germaanisten "friisiläisten kuningas" frankkien mielestä, mutta friisiläiset olivat asiasta eri mieltä. Pepin II varmaan toivoi, että Kristuksen opin leviäminen näiden hurjien pakanoiden pariin vahvistaisi myös hänen hallitsijan asemaansa siellä.
Vuonna 695 kertomuksemme tähti, pyhä Willibrord, lähetettiin Roomaan. Siellä Paavi Sergius I vihki hänet Gregorius Suuren rakennuttamassa pyhän Cecilian kirkossa "friisiläisten piispaksi".
Kotiin palattuaan pyhä Willibrord ei laiskotellut - hänet oli siunattu työhön ja työtä hän teki vaarallisissa ja vaikeissa oloissa.
Hän rakennutti friisiläisten alueelle kristillisen kirkon - taivasten valtakunnankin - tueksi kirkkorakennuksia ja luostareita. Tärkeäksi näistä tuli Utrechtin kirkko ja Willibrord on sen ensimmäinen arkkipiispa.
Utrecht on nykään Hollannin neljänneksi suurin kaupunki, siellä on 300.000 asukasta.
Uskonpuhdistuksen aikana Utrechtin katolinen hiippakunta lakkautettiin, mutta se avattiin uudelleen vuonna 1853 ja Utrechtin arkkipiispa on Hollannin katolisen kirkon johtaja ja monet heistä ovat nousseet kardinaalin arvoon.
Munkki-piispaamme tuki lähetystyössä korkea-arvoinen nainen, pyhä Irmina (k.716). Hän ja sisarensa, pyhä Adela (k.735), olivat Austrasian viimeisen itsenäisen merovinki-kuninkaan Dagobert II:n (650-679) tyttäriä.
Ylhäinen Irmina oli jo saanut sulhasen, kun mies yllättäen kuoli. Hän vetäytyi arjen elämästä nunnaksi ja perusti Trieren Horreniin benediktiinien luostarin.
Rutto iski taas, kuten se usein teki näinä aikoina (kaupungit olivat ahtaita ja siivottomia, juomavesi usein saastunutta ja rotat isoja...)
Irmina lähetti avunpyynnön Willibrordille, joka lupasi rukoilla luostarin asukkaiden puolesta. Rutto kiersikin Horrenin luostarin ja kiitollinen Irmina lahjoitti Echternachin alueelta piispalle vanhan roomalaisen villan alueen. Vuonna 686 Willibrord rakennutti tälle lahjoitetulle alueelle luostarin, abbeyn.
Hollantilaisten "Lalli" on friisiläisten viimeinen itsenäinen kuningas Redbad (k.719).
Hänen isänsä Aldegisel (k.678) oli ottanut Kristuksen uskonnon vastaan ja kääntynyt pakanuudesta. Hän salli pyhän Wilfridin (633-709) toimia valtakunnassaan.
Pyhä Wiflrid on samasta Northumbriasta kuin niin monet englantilaiset lähetysmiehet, Willibrord mukaanlukien.
Muistamme kuinka Bertta Kentiläinen (539–612) toi frankkien luota lähetettynä Jeesuksen uskon anglien maahan ja kuinka miehensä Æthelberht kääntyi ensimmäisenä kuninkaana pakanuudesta.
Kentistä käsin Kristuksen kirkko saavutti seuraavaksi Northumbrian ja sieltä käsin lähetysmiehiä tuli Friisiaan.
Redbad (tai Radbod) nousi isänsä uutta uskoa vastaan - sen mukana tuli nimittäin frankkien hallinto ja kirkkokuri...
Vuonna 689 hän nousi miehineen vastarintaan, mutta Pipin II voitti heidät ja juuri tuo Utrechtin seutu tuli frankkien valtaan. Sitä vahvistamaan tuotiin paavin siunaama arkkipiispa, pyhä Willibrord, ja rakennettiin alueen ensimmäiset kirkot ja luostarit.
Taivasten valtakunta eteni ajallaisen kuningaskunnan mukana kohti Alankomaiden sydäntä.
kahden kauppa, kolmannen korvapuusti...
Suhteiden vakiinnuttamiseksi friisiläisten kukistetun kuningas Redbodin tytär Thiadsvind naitettiin vuonna 711 kuningas Pipin II:n vanhimmalle pojalle Grimoald II Nuoremmalle (k. 714).
Kansallismieliset friisiläiset eivät tästä diplomaattiseseta naimakaupasta lainkaan pitäneet, kuten ymmärtää saattaa.
Kun Grimoald (ransk. Grimaud) oli pyhiinvaelluksella Liègessä olevalle pyhän Lambertin haudalle, firiisiläinen mies nimeltä Rangar otti ja tappoi hänet sille tielle (varmaankin Redbodin kehotuksesta).
Liège sijaitsee nykyisessä Belgiassa ja pyhä Lambert (636-700) oli niinikään Belgiassa sijaitsevan Maastrichtin lähetystyön luoman hiippakunnan piispa ja kertomuksemme pyhän Willibrordin työtoveri.
Lambert teki lähetystyötä Meuse-joen alueella. Pakanat eivät häntä murhanneet vaan hän sai surmansa poliittisten juonittelujen tähden.
(Grimoald II:n murhan jälkeen Pepin II avioton äpärä Kaarle Martel otti vallan syrjäyttäen lailliset ipanat).
pyhä Willibrord joutui pakenemaan Utrechtistä ja friisiläisten mailta munkkiensa, nunniensa, pappiensa ja diakoniensa kanssa kun tämä lihan käsivarsi, maallinen valta, murtui kunignas Pepin II kuollessa vuonna 714.
Sisukas mies! (nämä Finnit liittyvät friisiläisiin... historian arvoitus, joka jäi kenkääni hiertämään) Redbon armeija seurasi pakenevia frankkeja aina Kölniin asti, jossa tämä kuningas löi taistelussa itse Kaarle Martelin vuonna 716!
kukaan muu ei siihen sitten enää koskaan pystynyt, tämä oli ainoa taistelu, jonka Kaarle Martel elämässään hävisi.
Kerrotaan että kuningas Redba olisi melkein mennyt kasteelle.
joko piispamme Willibrord (tai pyhä Wulfram) kuitenkin meni möläyttämään.
Hän kertoi Redballe että kuoleman jälkeen tämä ei kohtaisi taivaassa lainkaan ystäviään ja sukulaisiaan, jotka kaikki käryävät helvetissä.
Kuningas otti silloin takapakkia, oli ehkä jo lähellä kasteallasta, ja sanoi "vietän ikuisuuden mieluummin helvetissä esi-isieni kanssa kuin taivaassa vihollisteni kanssa"
kuningas Redbad - hollantilaisten "Lalli" - kuoli kastamattomana vuonna 719.
Kaarle Martel tuki nyt Kristuksen kirkon lähetystyötä ja murtuneen Pepin II käsivarren tilalle tuli tosi väkevä rautakoura! Eräs länsimaiden historian juhlituimmista sotasankareista.
Piispa Willibrord hautasi Redban surmaamat munkit ja papit ja nunnat, korjautti rikotut luostarit ja kirkot ja vietti paljon aikaansa juuri Echternachin abbeyssä, luostarissa jonka oli lahjoitetulle maalle itse rakennuttanut.
Sinne hänet myös haudattiin rauhallisen kuolemansa jälkeen marraskuun 7. 739.
no mitä se mikko nyt jauhaa jotain munkkia ja donitsia?
katos, kun Echternachin Abbey oli Luxemburgin tärkeimpiä rakennuksia, ei mikään sivukirkko. Semmon Turun tuomiokirkon tapainen, paitsi että oli benediktiinien luostari.
Pyhän Wilbrordin ajalliset jäännökset ovat siellä juhlallisessa paikassa kryptassa.
no onhan niitä kryptoja ja pyhiä miehiä ja naisia kirkolla...
vaan tämä kaveri saa vuosittain merkillisen tanssivan marssikulkueen huomion - ainoana Euroopassa.
.............
- 700 vanhin kirkko, tarkka rakennusaika tuntematon
700 - 800 Merovingien kirkko
800 - 1016 Karoliinien kirkko
1031 - 1797 Romaaninen basilika
1862 - 1944 Korjattu basilika
vaurioitui pahoin 2. maailmansodassa
1953 – Nykyinen moderni basilika
........................
Keskiajalla Echternachin luostari oli pohjois-Euroopan kristillisyyden tärkeimpiä keskuksia.
siellä tykättiin niin paljon neljästä evankeliumista, että ne kaikki kirjoitettiin kultaisin kirjaimin ja koristeltiin upein taideteoksin.
ei siis kullan värisillä kirjaimilla.
jokainen kirjain on puhdasta kultaa.
Codex aureus Epternacensis
ei kukaan ole niin viisas kuin ihminen - Luxemburgin hallitus myi käsikirjoituksen saksalaisille. Se on nykyään Nurnbergin kansallismuseon suurimpia aaarteita.
ei enään myytävänä.
tältä näyttää evankeliumi kultaisin kirjaimin:
Jeesuksen opetus Lasarus ja rikas mies on hyvin havainnollisesti kuvattu.
se kertoo meille visuaalisesti, kuinka 1100-luvun ihminen ymmärsi kuulemansa Jeesuksen sanat.
ei niin hirmu erilailla kuin me tänään
helvetti on ehkä hiukka tulisempi
Pakanuus ja Kristus kohtasivat friisiläisten kääntyessä Jumalan Pojan puoleen - toiset enempi omasta halustaan, toiset hiukan "vaadittuina"
Tästä jäi pysyvä jälki Euroopan historiaan UNESCO:n suojaama ainutlaatuinen "Echternachin tanssiva marssikulkue"
Kun pyhän Willibrordin jäännökset tuotiin Abbeyn holviin, se tapahtui jotenkin merkillisellä tavalla:
saattueessa oli viisi juhlapukuun pukeutunutta piispaa apulaisineen, tanssiin osallistui 2 Sveitsin kaartilaista, 16 lipunkantajaa, 3045 laulajaa, 136 pappia, 426 muusikkoa, 15,085 tanssijaa ja 2032 soittajaa.
nämä eivät vain juhlallisena saattueena hiljaa kulkeneet, vaan melkoisessa metelissä ja lippujen liehuessa - tanssivat!
kyseessä on ikivanha pakanallinen friisiläinen meno, jonka kirkko omaksui osaksi omaa historiaansa.
sillä ei ole alunperin mitään tekemistä pyhän Willibrordin kanssa - tuon englantilaisen munkin, joka on friisiläisten Apostoli. Tämä on se kristillinen yhteys meininkiin.
Vähän kuten Rio de Janeiron karnevaali - carneval tarkoittaa paaston aikaan laskeutumista, lihan syömisen lopettamista ja hiljaisuutta ennen suuria pääsiäisjuhlia.
ei tule ensimmäiseksi tuo kristilllinen merkitys karnevaali sanasta mieleen, kun Samba soi.
tanssiva marssikulkue on vuosittain helluntaiviikon tiistaina, eikä pyhän Willibrordin juhlana 7.11.
jos emme nyt helluntaina satu Luxemburgiin reissaamaan, tämmöinen on se juhlakulkue, jota alunperin jonkun friisiläisen jumaluuden kunniaksi marssittiin ja nyt muistetaan pyhää Willibrordia, Luxemburgin kansallista suojeluspyhimystä.
Kokoonnumme aamulla (kunnon aamiaisen jälkeen) Sauer-joen sillan luo. Kuuntelemme paikallinen pastorin ranskankielisen saarnan.
Tottelemme sitten Willibrordus-Bauverein viranomaisia asettuen kiltisti pyhiinvaeltajien joukkoon. Pyhiinvaeltajien sankan joukon väliin tulevat muusikkojen ryhmät.
Lähdemme sitten liikkeelle 1.5 kilometrin marssille kohti Echetrnachin katedraalia, pyhän Willibrordin hautapaikka.
Samban sijasta kuuluu joka soittimsesta vanha keskiaikainen sävel Sprangprozessioùn
kuljemme neljä viisi rinnan pitäen valkoisia nenäliinoja hypellen vuoroin oikealle vuoroin vasemmalle. matkaan menee näin useampia tunteja ja muistiin kyllä piirtyy tuo ikivanha melodia. Lähtemättömästi.
Vasta iltapäivällä saavumme kirkon luo, joten hyppyä on piisannut ihan kunnon terveyskävelyn verran.
Jatkamme tanssien kulkueamme
pyhän Willibrord kryptan ohi pääalttarin luona. Saatamme, jos osaamme ja jaksamme, liittyä nyt latinalaisiin litanioihin ja ranskalaisiin rukouksiin.
Luterilaisina emme kuitenkaan osallistu Herran pyhään ehtolliseen katolisessa kirkossa, ellemme sitten osallistu.
lähde
kävelyä on näin yksinkertaistettu, sillä aikoinaan marssittiin tosi hitaasti ja hankalasti noin isolle porukalle
ensin kolme askelta eteenpäin - mars! - ja sitten kaksi taaksepäin
näin pääsimme askeleen eteenpäin.
huh... puolitoista kilsaa...
mutta hauskaa ja reipasta meno on ja ikivanha sävelmä tosiaan tarttuu korvaan - voi iltapäivästä jo vähän kyllästyttää:
katso ja kuuntele vaikka tästä
lapset ovat vakavina mukana tässä
youTube löytyy lisää matkaajien ottamia videoita
eikö meillä ole aika ihmeellinen Jeesus!
ja ei, emme mene mukaan ansaitaksemme pisteitä, aneita autuudeksemme
olemmehan protestantteja protestoimme moista ajatustakin!
no joku vähempi kristinuskosta kiinnostunut voi hymähtää...
mutta naama vakavana marssii sitten vappuna, kun on oikea kansanjuhla!
eikä huomaa, että juu, tämä on ihmiseen luotu asia
marssia porukalla
Echternachissa vielä hauskoin hyppyaskelin
useimmille meistä annetaan juhlava loppumarssi kirkosta hautaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti