Piispa Henrikin surmaruno

001 Kasvoi ennen kaksi lasta,
002 toinen kasvoi kaalimaassa,
003 toinen Ruotsissa yleni.
004 Se kuin kasvoi kaalimaassa,
005 se Hämeen Heinrikki,
006 se kuin Ruotsissa yleni,
007 se on Eirikki kuningas.

008 Sanoi Hämeen Heinrikki
009 Eirikille veljellensä:
010 "Läkkäs maita ristimähan,
011 mailla ristimättömillä,
012 paikoilla papittomilla!"

013 Sanoi Eirikki kuningas
014 Heinrikille veljellensä:
015 "Ent on järvet jäätämättä,
016 sulana joki kovera."

017 Sanoi Hämeen Heinrikki
018 Eirikille veljellensä:
019 "Kyllä kierrän Kiulon järven,
020 ympäri joki koveran."

021 Pani varsat valjahisin,
022 suvikunnat suitsi suuhun,
023 pani korjat kohallensa,
024 saatti lastat sarjallensa,
025 anturoillensa avarat,
026 perällensä pienet kirjat.
027 Niin kohta ajohon lähti,
028 ajoi tietä, matkaeli,
029 kaksi päiveä keväistä,
030 kaksi yötä järjestänsä.

031 Sanoi Eirikki kuningas
032 Heinrikille veljellensä:
033 "Jo tässä tulevi nälkä
034 eikä syöä eikä juoa
035 eikä purtua pietä."

036 "On Lalli lahen takana,
037 hyvä neuvo niemen päässä,
038 siinä syömmä, siinä juomma,
039 siinä purtua piämmä."

040 Sitte sinne saatuansa
041 Kerttu, kelvoton emäntä,
042 suitsi suuta kunnotonta,
043 keitti kieltä kelvotonta.

044 Sitte Hämeen Heinrikki
045 otti heiniä hevosen,
046 heitti penningit sijalle,
047 otti leivän uunin päältä,
048 heitti penningit sijalle,
049 otti olutta kellarista,
050 vieritti rahat sijalle.
051 Siinä söivät, siinä joivat,
052 siinä purtua pitivät;
053 sitte lähtivät ajohon.

054 Tuli Lalli kotiansa. --
055 Tuo Lallin paha emäntä
056 suitsi suuta kunnotonta,
057 keitti kieltä kelvotonta:
058 "Jo tässä kävi ihmisiä,
059 täss' on syöty, täss' on juotu,
060 tässä purtua pietty,
061 viety heiniä hevosen,
062 heitty hietoia sijahan,
063 syöty leivät uunin päältä,
064 heitty hietoja sijahan,
065 juotu oluet kellarista,
066 saatu santoa sijahan."

067 Lausui paimen patsahalta:
068 "Jo vainen valehtelitki,
069 elä vainen uskokahan!"

070 Lalli se pahatapainen
071 sekä mies pahasukuinen,
072 otti Lalli laukkarinsa,
073 piru pitkän keihä'änsä,
074 ajoi herroja taka'an.

075 Sanoi orja uskollinen,
076 lausui parka palvelija:
077 "Jo kuuluu kumu takana,
078 ajanko tätä hevoista?"

079 Sanoi Hämeen Heinrikki:
080 "Jos kuuluu kumu takana,
081 elä aja tätä hevoista,
082 karkottele konkaria."

083 "Entä jos tavoitetahan
084 taikkapa tapetahanki?"

085 "Käy sinä kiven ta'aksi,
086 kuultele kiven takana,
087 jos mua tavoitetahan
088 taikka myös tapetahanki.
089 Poimi mun luuni lumesta,
090 ne pane härän rekehen
091 härän Suomehen veteä.
092 Kussa härkä uupunevi,
093 siihen kirkko tehtäköhön,
094 kappeli rakettakohon,
095 papin saarnoja sanella,
096 kansan kaiken kuultavaksi."

097 Palasi paha kotia,
098 lausui paimen patsahalta:
099 "Kusta Lalli lakin saanut,
100 mies paha hyvän hytyrän,
101 pispan hiipan hirtehinen?"

102 Niinpä mies murehissansa
103 lakin päästänsä tavoitti:
104 hivukset himahtelivat.
105 Veti sormuksen sormesta:
106 lihat ne liukahtelivat.

107 Niin tämän pahantapaisen
108 pispan raukan raatelijan
109 tuli kosto korkialta,
110 makso mailman valtialta.


Mikael Agricola sivulta




Olavi Linturi kirjoitti vuonna 1916 tutkielman runon kielestä ja johdannossa sanoo:

"Piispa Henrikin surmavirsi, tuo tunnettu kaunis kansanruno, joka vanhalla suomalaisella runomitalla elävästi ja voimallisesti kuvaa Suomen ensimäisen kristinopin saarnaajan, piispa Henrikin maassamme kärsimää marttyyrikuolemaa, on meidän ei ainoastaan aiheeltaan vaan varmaan myös synnyltäänkin vanhin historiallinen runomme.

Meidän aikaamme ei Surmavirren syntymäajasta sen paremmin kuin runon ensimäisestä laulajastakaan ole kylläkään mitään tietoja säilynyt, mutta historiallisilla ja kielellisillä todisteilla on sen osotettu syntyneen jo sangen varhain keskiajalla, lähinnä vuoden 1300:n seuduilla."


"Surmavirren ensimäinen laulaja on itse tuskin kuulunut varsinaisen kansan miehiin, pikemmin lankeaa kunnia sepittämisestä jollekin pappismiehelle, joka lähinnä kirkollisia tarkotusperiä silmälläpitäen on Henrikin jo tällöin pyhimyksen arvoon kohonneen persoonan ympärille muodostuneet legendat runomuotoon pukenut;

kansa omisti kuitenkin kohta Surmavirren omakseen, kansan suussa alkoi runo kulkea ja kehittyä, kunnes se 1600- ja 1700-lukujen vaihteessa oli saavuttanut täydellisimmän muotonsa.

Tältä ajalta ovat ne muutamat kirjaanpanot, käsittäen kaiken kaikkiaan puolikymmentä runotoisintoa, jotka nyt tunnemme piispa Henrikin surmavirren nimellä, ja jotka herättävät mielenkiintoamme ei ainoastaan vanhoina kansanrunouden tuotteina vaan myös sekä historiallisina todistuskappaleina että vielä suuremmassa määrässä vanhoina kielellisinä muistomerkkeinä kaukaiselta keskiajalta."


"Piispa Henrikin surmaruno joutui melkein kohta sen jälkeen kuin se oli muistiinpantu tieteellisen tutkimuksen esineeksi.

Ensinnä käänsi se historiantutkijan huomion puoleensa, mutta pian opittiin sille antamaan arvoa myöskin runotuotteena. Porthanin olemme jo aikaisemmin maininneet Surmavirsien toisintojen muistiinpanijana ja julkaisijana; hän ansaitsee myös tulla mainituksi runon tieteellisen tutkimuksen alkuunpanijana.

Porthan on m.m. ensimäisenä lausunut mielipiteensä Surmarunon iästä, vaikkakin hänen arvelunsa, että runo olisi verrattain myöhäsyntyinen, ei ole saavuttanut myöhempäin tutkijain hyväksymistä."



"- Seuraava huomattavampi Surmarunon tutkija on Elias Lönnrot. Vuoden 1856:n Suomi-kirjassa, josta Lönnrot julkaisi kaksi siihen asti tuntematonta Surmavirren toisintoa (IIB ja III), teki hän samassa yhteydessä lukuisia huomautuksia runon kielestä sekä yritti siihen asti tunnettujen toisintojen (I, IIB ja III) avulla palauttaa sitä alkumuotoonsa.

Sitä paitsi on hän sanakirjassaan selittänyt useita Surmarunossa esiintyviä oudompia sanoja, jopa kokonaisia säkeitäkin.

- Lönnrotin yhtä vähän kuin Porthaninkaan voi tuskin kuitenkaan sanoa suurestikaan vieneen Surmarunon tutkimusta eteenpäin; vasta meidän aikanamme on runo joutunut perinpohjaisemman ja kriittisemmän tutkimuksen esineeksi.

Mainitsen tässä vain prof. Krohnin tutkielman Kantelettaren tutkimusten ensimäisessä osassa, missä hän ensimäisenä on Surmarunoa eri puolilta yhtenäisesti käsitellyt sekä prof. Setälän etupäässä runon kielellistä puolta koskettelevat kirjoitukset Länsi-Suomi II:ssa, Finnisch-ugrische Forschungen'issa, Wirittäjässä, mahdollisesti muuallakin."


Oiva Linturin gradun johdannosta piispa Henrikin surmarunon kieliasusta vuodelta 1916.



Oivalla on mielestäni tuossa oiva ajatus, että surmaruno on kirkonmiehen opettavaisin alleviivauksin korostettu.

mainitsin tuosta sormuksesta ja hiipasta jo edellisessä palstassani, kuinka kansan tulee ymmärtää kunnioittaa näitä pyhiä asioita, joissa oli voima Lallia rangaista.

tämä ei kuitenkaan mielestäni oikeuta esimerkiksi professori Tuomo Heikkilän tapaan viskata koko runo epähistorialliseksi saduksi.

päin vastoin!

juuri se, että alkuperäistä kertomusta paikannimineen, henkilönimineen ja varsin uskottavine tapahtumineen on sitten juhlistettu ja ihmein korostettu kuuluu tällaiseen kristilliseen traditioon Euroopassa.

siis villakoiralla on ydin.



Mutta miksi Minna Vesanto Turun arkkihiippakunnassa antaa piispan kuvauksen toisin, kuin tuo kaalimaassa kasvanut Henrikki?

Minna kirjoittaa:

"Lapsi maalta vierahalta, se oli herra Heinärikki; vaan joka Ruotsissa yleni, se oli Eerikki ritari, Ruotsin kuuluisa kuningas", lauloi kansa Henrikin surmarunoa keskiajalla.



"Heinärikki, lähetyspiispa Henrik järjesti Suomen kirkollisia oloja ensimmäisestä ristiretkestä luultavasti 1157, kunnes hänet kertoman mukaan surmattiin Köyliönjärven Kirkkokarilla seuraavana vuonna.

Kirkollinen Pyhän Henrikin legenda laadittiin vähän ennen kun Pyhän Henrikin maalliset jäännökset siirrettiin Turun tuomiokirkkoon.

Kansan laulamasta runosta on useita versioita, joita merkittiin muistiin ensimmäisen kerran 1600-luvulla.

Kuvattuna tapahtumat ovat Nousiaisten kirkossa lepäävässä sarkofagissa.

Piispa Henrikiä alettiin kunnioittaa koko Suomen taivaallisena suojelijana.

Pyhänä hänet mainitaan ensimmäisen kerran paavi Bonifatius VIII:n kirjeessä vuonna 1296."



"Noin vuonna 1565 piispa Paavali Juusten viimeisteli ensimmäisen Suomen kirkkohistorian, Suomen piispainkronikan, ja ilmoittaa ristiretkien ajoiksi seuraavat:

Suomi noin Herran vuoden 1150 paikkeilla,

sen jälkeen Häme Herran vuonna 1249

ja vuonna 1293 käännytettiin Karjala.

Katolinen ja ortodoksinen kirkko olivat ajautuneet lopulliseen välirikkoon 1054 ja kahden uskon rajamailla Suomessa lähetystyötä tehtiin kilpaa."

Turun arkkihiippakunnan sivuilta




Niemisen Kirsti kirjoittaa:

"Katolinen kirkko kehotti 1100-luvulla paavin johdolla Pohjois-Euroopan kristittyjä ristiretkeen Itämeren alueen pakanoita vastaan.

Suomessa oli tuolloin jo olemassa jossakin määrin omaksuttua kristinuskoa Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella, osittain Hämeessäkin.

Sen kanssa oli jouduttu kosketuksiin täällä käyneiden kauppamiesten, muualle tehtyjen kauppa- ja sotaretkien sekä erilaisten henkilökohtaisten yhteyksien välityksellä.

Vanhat muinaisuskomukset eivät kuitenkaan häipyneet pyyhkäisten vaan elivät rinnan kristittyjen katsomusten kanssa aikaa myöten haalenevina varjoina.

Paavin julistukset merkitsivät tukea Ruotsin vallan leviämiselle Suomeen. Kirkon ja kuninkaan edut osuivat tässä yksiin, ja niin saapui n. vuonna 1155 Ruotsista korkea-arvoinen hengenmies Henrik Lounais-Suomeen organisoimaan kirkkoa Rooman kirkon järjestyksen mukaiseksi."


.........................
no tätähän tässäkin nettiruukussa kelataan, Ruotsin ja Novgorodin suhteita ja Suomen asemaa näiden mahtien välissä.

"kuninkaan ja kirkon intressit kävivät yksiin" eli ristiretki Suomeen olisi ollut myös sotilaspoliittinen valloitusretki.

kuulostaa järkevältä - vaan enpä tätä leimaa ihan näin itse nielaise vielä.
.................


"Henrikin historiallisuus on ilmeisen kiistaton, mutta asioiden ja tapahtumien yksityiskohdat ovat hataria ja ristiriitaisia. Näiden tietojen päälähteinä ovat olleet 1200-luvun jälkipuoliskolla syntyneen Pyhän Eerikin legendan ja Turussa noin vuonna 1300 kirjoitetun Pyhän Henrikin legendan elämäkertajaksot.

Henrikin matkaan on yhdistetty kertomus Ruotsin kuninkaan Eerik Pyhän johtamasta "ensimmäisestä ristiretkestä", josta ainoana tietona ovat juuri pyhimyslegendat.

Eerikin legendan tarkoituksena oli tehdä kuningas Eerikistä pyhimys, ja tällöin kuului ikään kuin asiaan kertoa, että hän oli tehnyt ristiretken."

"Osa tutkijoista pitää nykyään ajatusta varsinaisesta ristiretkestä epätodennäköisenä, mutta jokin Ruotsista lähtenyt retkikunta Suomeen rantautui noin vuonna 1155.

Mukana oli Uppsalan piispaksi mainittu Henrik, jonka kerrotaan tulleen Ruotsiin Roomasta vuonna 1153 paavin englantilaissyntyisen legaatin Nikolaus Albanolaisen mukana.

Legenda kertoo Henrikin olleen englantilainen, ja samaa sanoo Piispa Henrikin surmavirsi, Suomessa keskiajalla kalevalamittaan laadittu runokertomus, joka sisältää laajimman yhtenäisen kansan suussa säilyneen tiedon tästä hengenmiehestä."

"Surmaruno sanoo Henrikin olleen kotoisin arvoituksellisesta "kaalimaasta", joka tarkoittanee gaelien maata eli Irlantia ja Skotlantia.

Suomeen tultuaan Henrik asettui Nousiaisten pitäjään, joka oli lähellä kaupallisesti tärkeää Aurajoen laaksoa.

Täältä käsin Henrikin toimintapiiri ulottui koko Varsinais-Suomen länsiosaan.

Seutu ei siis enää ollut mustaa pakanamaata, vaan ristin voiman tuntevia oli jo runsaasti."

"Henrikiä ei vain kohdeltu kovin kristillisesti, sillä hänet surmattiin talvella 1156 Köyliönjärven jäällä raa'asti kirveellä päähän lyöden.

Näin kerrotaan surmarunossa ja murhaajaksi nimetään talonpoika Lalli.

Perimätieto tietää tarkaksi paikaksi Köyliönjärven Kirkkokarin, jonka nimenä 1700-luvulla oli Pyhän Henrikin saari."

.....................
Kirsti Nieminen kirjoittaa hauskasti, että arvoituksellinen "kaalimaa" olisi "gaelien maa"

mistä "gaeli" Irlantiin ja Skotlantiin??

tämä idea on kyllä vahva, mutta miten ihmeessä tuollainen sana olisi putkahtanut surmarunoon?

no - asiaa täytyy kaivella, sillä paikannimet ovat sellainen asia, joissa hyvinkin vanha muistitieto voi säilyä jos ei muuta niin pelkkänä sanana.

eikös tuossa surmarunossa kuitenkin "kaalimaa" ole nätisti Hämeessä, josta hämäläisten härkätietä pitkin tulee Heinrikki?

eli jos "kaalimaa" olisi todella ollut joku vieraskielinen sana, sitä ei runon sepittäjä lainkaan itse ymmärtänyt vaan arveli hitaaksi hämäläiseksi.

toisessa runon versiossa onkin yllä mainittu "vieras maa" josta Henrik tulee

olisiko runon taustalla siis jokin historiallinen lähde josta kaalimaa putkahtaa esiin?



Kirsti pohtii edelleen:

"Mitä syytä Lallilla sitten oli surmata piispa? Sekä legendan että surmarunon esitys motiivista viittaa siihen, että kyseessä oli jo kasteen ottaneen henkilön suuttumus, kun hänen mielestään saarnamies oli ottanut itselleen liikaa valtuuksia.

Surmarunossa esiintyvät henkilönnimet ovat kristillisiä.

Lallin nimi lienee Laurentiuksen eli Laurin muunnos.

Kristinusko on ensin omaksuttu rauhanomaisesti, mutta vastareaktio on tullut, kun on tajuttu uuden uskon tuovan myös monia vaatimuksia ja rasitteita.

Vastaavaa kerrotaan uudemmiltakin lähetysalueilta.

Pyhimyslegendassa sanotaan piispan määränneen kastetulle murhamiehelle kirkon rangaistuksen, mistä suuttuneena tämä surmasi hänet.

Surmavirren mukaan taas Lalloilan isäntä Lalli tappoi piispan siksi, ettei tämä talon emännän kertoman mukaan ollut maksanut talosta vaatimaansa kestitystä. Runossa tätä väitetään kyllä valheeksi."

tämä on mielestäni erinomaista ja uskottavaa runon sisällön tulkintaa!
Kirsti Nieminen jatkaa:

"Piispa Henrik menetti siis henkensä yrittäessään juurruttaa Lounais-Suomeen kirkollista järjestystä ja siihen liittyvää verotusta.

Hänen hautaamisensa Nousiaisiin osoittaa hänen asuneen tässä pitäjässä ja toimineen sieltä käsin, sillä vainajahan on yleensä tapana haudata kotipaikkaansa.

Surmarunon tarkoituksena on sitten ollut tämän hautakirkon ja surmapaikan muodostaman palvontapiirin tunnetuksi tekeminen siinä vaiheessa, kun se oli jo muuten menettämässä kirkollista merkitystään.

Näin oli käymässä, kun Turun tuomiokirkko vihittiin vuonna 1300 ja kun osa Henrikin luista siirrettiin sinne."

"Marttyyrina pidetty piispa sai pyhimyksen aseman ensiksi lähiympäristössä, ja kansallispyhimykseksi hän vakiintui 1200-luvun lopulla, vaikkei paavi häntä koskaan kanonisoinutkaan.

Hänen kuolinpäivästään tammikuun 20:nnestä tuli hänen muistopäivänsä, joka sitten 1600-luvulla siirrettiin päivää aikaisemmaksi, jotta se osuisi yksiin Ruotsin almanakan Heikin päivän kanssa.

Tämä oli talvi-Heikki, ja pyhäinjäännösten Turkuun siirtämispäivä 18. kesäkuuta oli toinen juhlapäivä, kesä-Heikki."

Muutama vuosi sitten käyttöön otettu uusi kirkkokäsikirja on katsonut aiheelliseksi muistaa vielä nykyäänkin Henrik-marttyyria ja ottanut tammikuun 19. päivälle osuvan sunnuntain nimeksi Pyhän Henrikin muistopäivä. Näin lukee vuoden 2003 almanakassakin.

Kirsti Niemisen lyhyt ja sisältörikas artikkeli



Kirsti esittää tuossa kirjoituksensa lopussa useita ajatuksia, teorioita.

että surmaruno olisi laadittu Nousiaisissa ja sillä tahdottu korostaa paikan arvoa Turkuun nousseen tuomiokirkon rinnalla.

... hmmm


että marttyyrin kultti olisi kehittynyt ensin lähiseudulla ja sitten levinnyt

... hmmm


tämäntyyppiset väitteet ovat järkeviä ja mielenkiintoisia, mutta melko mahdottomia osoittaa todeksi lopulta maantieteellisesti kovin pieneltä alueelta Räntämäen, Koroisten, Nousiaisten tuntumassa.

Kerttu
naisten asemaa Kristuksen valtakunnan leviämisessä olemme ylistäneet, tässä sukupuolten kannalta niin tasa-arvoisessa Suomessamme (ei edes kielessämme tehdä kieliopillista eroa miehen ja naisen välillä!)

Suomen kristillisyyden aamuhämäristä nousee Gertrud, Laurentiuksen vaimo, melkoisen nurjana saiturina, joka usuttaa miehensä piispan kimppuun kirkollisveron tähden.

no - se saattaapi olla tämänkin päivän Lallien ja Kerttujen tärkeä syy erota kirkosta - pappien pohjaton pussi, jossa kunnon kansalaisten rahoja upotetaan komeiden ja turhien kirkkorakennusten ylläpitoon!

...
jännä kuitenkin huomata, että Kerttu saa piispa Henrikin surmavirressä syyt niskoilleen kuin Eeva paratiisissa ...