Leivättömän pöydän äärellä

Siististi pukeutuneina ja hiljaisina he saapuivat saliin, istuen paikoilleen jälleen kerran kärsivällisesti kuulemaan tuomionsa.

Siellä oli miehiä ja naisia, nuoria ja vanhoja ja joukossa oli lapsiakin, jotka tosin eivät olleet varsinaisessa asian käsittelyssä juurikaan mukana.

Perinteisen tavan mukaan saliin vapaaehtoisesti kokoontunelle väelle selitettiin, missä kohdissa he olivat lakia rikkoneet ja millä tavoin ja millä tasolla.

Kaikki olivat rikkomuksiin syyllisiä, mutta toiset olivat paremmin tietoisia siitä, mitä olivat tehneet, toiset taas kyselivät tietä ja oli siellä joku melko paatunutkin, joka tiesi kyllä mistä on kysymys, mutta se ei sisintään juuri liikauttanut.

Puhujan tavoitteena oli selkeästi kuvata rikkomusten luonne ja mitä olisi pitänyt tehdä ja miten käyttäytyä. Hän myös varoitti paikalla olevia ja kauempaakin puhetta kuuntelevia erinäisistä rikkomusten mahdollisuuksista, joita on noussut esiin näinä aikoina ja joita tulisi välttää ja varoa.

Useimmille kuulijoille nämä syytökset olivat tuttuja, jollekin jo aivan nuoruudesta pitäen ellei lapsuudesta, ja hiljaa mielessään nyökäten he kuuntelivat rikkomusten paljastamaista ja sen toteen näyttämistä, että kaikki paikalla saapuneet - ja puhuja itsekin - olivat todella syyllisiä ja lainrikkojia.



Totuuden esille tuominen ei ollut aivan yksiselitteistä eikä pykälä pykälältä lain käymistä läpi, niinkuin ehkä tavallisessa tuomioistuimessa, vaan asiaa käsiteltiin myös elävästä elämästä otetuin esimerkein ja - mikä vielä tehokkaampaa - syyllisten itse kahdenkesken tunnustamista rikoksista, joskaan ketään ei koskaan tietenkään nimeltä mainittu - asia vain, joka painaa.

Puhuja tiesi, että koolla olevassa joukossa on sisäinen systeemi, omatunto, joka on vaativa ja tarkka tuomari. Siellä saattaa nousta sisäisessä tuomioistuimessa sellaisiakin asioita penkissä istuvan mieleen, josta läsnäoleva joukko ei muuten tiedä mitään. Selliasta, josta ei tee mieli edes muille puhua.

Yhteisiä arvoja pidetään yllä ja moititaan yhteiskuntaa, jossa on toisenlaiset arvot ja usein suorastaan lainrikkomista suositaan salaa tai julkisesti.



Tämän arkisen elämän ja sisäisen ihmisen peilaamisen ja tutkimisen tärkeä elementti tässä salissa on ihmisen sisäisen tilan tarkkailu.

Väkeä kehotetaan arvioimaan omaa asennoitumistaan ja suhtautumistaan esille tuotuun totuuteen elämästä.

Tämä syytettyjen tutkiminen lähtee siitä tosiasiasta, että paikalla olijat ovat erilaisissa mielentiloissa ja myös ajankuluessa nämä mielentilat voivat muuttua.

Joku voi kokea itsensä hyvinkin syylliseksi ja toivottomaksi, että rikoksistaan voisi ikinä vapautua. Toinen on tasaisempi luonne ja omatuntonsa ei juuri kolkuttele pikkurikkomuksista ja isompia ei ole tullut tehtyäkään. Varmuuden vuoksi on kuitenkin mukana ja takaamassa, että asiat pysyvätkin kunnossa.

Keskeinen tutkimisen aihe on penkissä istuvien suhtautuminen itse syyttäjään. Onko väellä sydämessään uskoa siihen, että tuomari todella näkee kaikki asiat ja tuomitsee? Vai puuttuuko tämä usko ja tietynlainen huolettomuus pääsee liian luottavaisen ihmisen elämään pujahtamaan?



Miksi väki sitten jatkuvasti ja vuodesta toiseen kokoontuu leivättömän pöydän ääreen vapaaehtoisesti tällaista tutkimista ja laillisuusasioiden selvittämistä kokemaan omalla kohdallaan?

Sen selittää tämän tilaisuuden kolmas elementti - itse tuomio.

Kokoontumisen aikana syyllisyys todetaan, sitä kärjistetään ja syvennetään ja sen koko kauheus tuodaan esiin, milloin mitäkin ihmiselämän asiaa painottaen. Joskus vaikka sitä yksinkertaista tosiasiaa, että vanhemmat eivät saa lapsiaan kulkemaan kaidalla tiellä ja osallistumaan tähän terveelliseen itsetutkisteluun.

Kysymys on juridisesta tilanteesta, raastuvan kaltaisesta syyllinen, tuomio tilanteesta.

Mutta täällä - toisin kuin raastuvassa - miltei aina annetaan vapauttava tuomio.

Tämä on se kolmas elementti.

Kaikille kerrotaan, että vaikka he ovat näin syyllisiä ja monin tavoin epäuskoisia ja heikkoja vaeltajia, he saavat armon oikeudessa.

sen sijaan, että heidät tuomittaisiin sakkoihin, vankeuteen tai muuhun sellaiseen, he saavat lähteä salista anteeksiantamuksen todistus sydämessään, vapaina ansaitusta tuomiosta.



asia on niin suuri, että sitä vapautusta tuomiosta ei kuitenkaan tahdota aivan kuin paloruiskulla pitkin seiniä suihkuttaa, vaan se kohdistetaan arkoihin sydämiin, jotka ovat oikeassa mielentilassa.

ei kuka tahansa saa sittenkään tässä ja nyt kokea vapautusta, vaan voi olla sellaista asiaa elämässä, joka estää vapautumisen ilon.

tätä kysymystä, olenko vapaa tuomiosta vai en, ei siis ihan noin vaan rutiininomaisesti anneta, vaikka se siltä näyttäisikin ulkopuolisen silmin, vaan on tiettyjä ehtoja, jotka asiassa sisällä olevat tunnistavat ja tietävät.


voimme tietenkin kysyä, miten hyvin tämä käytännössä pyörivä systeemi näiden ihmisten kohdalla toimii.

olet syyllinen - tutki sydäntäsi, niin näet kuinka mustaksi se on taas tullut - olet tästä syyllisyydestäsi vapaa.

viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen, vuodesta toiseen.

millä mittarilla sen tehoa voitaisiinkaan mitata, ovathan ihmisten teot salassa tehtyjä ja ihmisten ajatuksetkin usein suljetun suun takana.

ja miksi sitä pitäisikään mitata?

se tosiasia, että tämän leivättömän pöydän äärelle sama joukko yhä uudelleen tahtoo tulla, riittää osoittamaan, että tähän on tarvis ja tämä vastaa ihmisten odotuksiin.

.............
no - sanot tietenkin että nyt se mikko taas pahentaa tätä kristillisyyttä

miten niin leivätön pöytä?

onhan siellä rukihinen Jumalan Sana, onhan siellä Sanan rieska jaossa.

- no kun ei ole.

eikä siellä ole suuresti puhetta Kristuksen ruumiista, joka on se todellinen elämän leipä.

(poikkeuksia toki on - missä on esillä elävä Jumalan Sana, siellä on leipää ja missä ehtoolliselle kehotetaan menemään tai siihen järjestetään tilaisuus, siellä on se totinen leipä läsnä)


perustava ajatus ei niinkään ole syytös vaan toteamus

tässä kristillisyydessä akseli on juridinen, oikeudellinen

on laki, on sen rikkojat ja on järjestelmä, jolla rikkomuksen aiheuttamasta tuomiosta pääsee vapaaksi.