Suomen kieli

otan tässä vielä samasta aiheesta - äidinkielestämme - esille toisen esityksen, jonka on laatinut samaan "uuteen koulukuntaan" lukeutuva ja sitä muodostanut kielentutkija Terho Itkonen.

Tekstinsä on vuodelta 1980, mutta monella tavoin havainnollinen ja opettavainen ja auttaa meitä ymmärtämään, keitä olemme ja mitä outoa kieltä puhumme!

......
Murremaantieteellisissä selvityksissä suomen murteiden jaotus on vuosikymmenien mittaan yhä tietoisemmin kytketty Suomen esihistoriallisiin asutusalueisiin.

Lounaismurteet (ja osaksi lounaiset välimurteet) ovat sen mukaan perintöä murteesta, jota puhuttiin Varsinais-Suomen rautakautisella asutusalueella. Hämäläismurteet näyttävät vastaavasti olevan jatkoa Kokemäenjoen vesistön varsien muinaismurteille; tosin tämän vesistön piiriin kuuluva Ala-Satakunta esiintyy nykyisessä murrejaotuksessa omana, lounaisiin välimurteisiin kuuluvana yksikkönään, jonka syntyyn myös lounaismurteilla on ollut huomattava osuus.

Pohjalaismurteiden syntyä käsiteltäessä on eri kertoja viitattu toisaalta varhaisen lounaisen, toisaalta varhaishämäläisen komponentin osuuteen.

Kaakkoismurteiden on katsottu juontuvan Laatokan länsi- ja luoteisrannikon rautakautisissa asutuskeskuksissa puhutusta »muinaiskarjalasta» (termiä on käyttänyt ainakin jo Nirvi 1947: 18, ja sen on vakiinnuttanut Ruoppila 1956: 7). Tosin niitä ei voida pitää muinaiskarjalan puhtaina jälkeläisinä; puhtaampana muinaiskarjalan perintö kuvastuu toisaalta karjalan Kielessä, toisaalta Inkerin ortodoksisten inkeroisten murteessa.

Savolaismurteet on vuorostaan ollut tapana juontaa Karjalan rautakautisesta tytärasutuksesta, joka oli syntynyt Suur-Savoon. Näin nekin edustaisivat muinaiskarjalan perintöä.

"Näin siis suomen murteet näyttävät — kun murteiden risteytymiset otetaan huomioon — selittyvän yksityiskohtia myöten Suomenniemen esihistoriallisten asutusalueiden muinaismurteista käsin.

Oikeastaan jää vain yksi jäännös: virolaisuudet, joita tavataan lounaismurteissa ja niiden lähistöllä, vähemmässä määrin myös Uudellamaalla, Kymenlaaksossa ja kaakkoismurteidenkin Suomenlahden-puoleisella sivustalla.

....
nuo esimerkit ovat hauskoja - laitan tähän malliksi artikkelissa annettuja esimerkkejä "lounaismurteiden pohjoisosien virolaisuuksista..."

ihan mulle outoa kieltä kun en oo Turust enkä Pohojanmaalta...


apaja ' aukea paikka', hauru ' merilevä', kaski ' (koivun) vesa' (myös Peräpohjassa; vrt. vir. kask ' koivu'), luoma ' apaja', mänkiä ' telmiä', nuhja ' nuija', parantaa ' korjata' (levinnyt Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalle asti), piikanen ' ukkonen', tylkeä ' vastenmielinen', vahe ' (rakennusten) väli', valva(t)a ' valvoa', varpulainen ' kottarainen'.

Tässä voidaan mainita myös pohjoisryhmän paltta ' toukomettinen, metsäkyyhky', jonka lähin vertauskohta löytyy vatjasta.
....

siis tuo Laestadiuksen rakastama toukomettinen!



Lounaismurteiden itäryhmälle (Turun itäpuolisille murteille) ominaisia vihdoin ovat seuraavat virolaispiirteet:

aittuva ' tuntuva(lehmä)', hakeri ' pieni rehusuoja, hatara rakennus', häkkinen ' kuhilas' (Kisko, Vihti), hänensä ' itsensä', kako 'pöllö', (munen) mitlomatt. mittömät ' monituiset', mäki ison maastonkohouman ainoana nimityksenä (vuori puuttuu), peipottaa ' petkuttaa, houkuttaa', rahn/a,-o ' peltojyrä' (myös Etelä-Pohjanmaalla rahna ' pärepölkyn lohko'), surra ' puutua', ujua ' uida', usinasti ' runsaasti, aina, vakituisesti' (Muurla), vihdellä ' vihtoa, kylpeä'.



Itkonen kertoo edelleen kielemme ajoittamisesta:

Suomen murteiden juurille etsiydyttäessä eivät varhimmat oman maan kamaralta löytyneet kronologiset kiinnekohdat siten näytä vievän kovin kauas: enintään toisen vuosituhannen alkuun tai ensimmäisen lopulle.

Ekstrapoloimalla voidaan kyllä edelleen päätellä, että siellä missä asutus on vanhempaa,kielenkin juuret ovat asutuksen ikäisiä, Lounais-Suomessa ja Kokemäenjoenkin vesistön varsilla siis jo ensimmäisen vuosituhannen ensimmäiseltä puoliskolta.

Mutta ajassa seuraava kronologinen tukikohta vie totunnaisen päättelyn mukaan jo Suomen kamaran ulkopuolelle. Tämä tukikohta on oletettu myöhäiskantasuomalainen kielimuoto, se josta mm. kaikki suomen murteiden kuten muidenkin itämerensuomalaisten kielten äänneilmiöt ovat johdettavissa ja jota on ajateltu puhutun Suomenlahden eteläpuolella ennen Suomen roomalaisen rautakauden alkua eli Kristuksen syntymän tienoissa.



Itkosen ajatus on, että "kantasuomi" eri murteiden takana voidaan jakaa myöhäiseen eli Kristuksen syntymän aikaan, ja sitä varhaisempaan vaiheeseen.

miksi varhasikantasuomi muuttui niin paljon?

....
Kauan pysyi arvoituksena, mikä oli vanhoillisen suomalais-ugrilaisen äännerakenteen äkkiä mullistanut kantasuomessa, kunnes Lauri Posti (1953) esitti asialle konsonantiston osalta ratkaisun, joka nykyään hyväksytään yleisesti:

syynä on ollut muunkielisen valtiasväestön superstraatti, joka johti siihen, että kantasuomi nimenomaan konsonantistoltaan germaanistui (pieneltä osalta balttilaistui).

Melkein kaikki muutoksen kohteeksi johtuneet konsonantit tai konsonanttiyhtymät näet puuttuivat kantagermaanista, ja toisaalta muutokset ovat johtaneet useimmissa tapauksissa konsonanttien asuihin, jotka tavattiin myös kantagermaanissa.

kuinka voikin kielemme syvällinen tuntija kirjoittaa noin hankalasti!



saamme kuulla, että meille niin tärkeä ja rakas sana RISTI on venäjää...

Erityisen ripeää oli varhaiskantasuomen ja myöhäiskantasuomen välinen sanaston uudistuminen. Jonkin sanan myöhäiskantasuomalaisuuden kriteerinä voidaan pitää sitä, että sana esiintyy kaikissa tai melkein kaikissa itämeren-suomalaisissa kielissä (ainakin viidessä kuudesta; puuttuvana kielenä on silloin melkein aina vepsä tai liivi).

Täysin luotettavaan tulokseen ei tällä tavoin tosin päästä. On ilmeistä, että joukkoon pujahtaa myös joitakin nuorempia lainasanoja tai muodikkaita kulkusanoja; sen osoittaa se, että mekaanisesti soveltaen laskuperuste sallisi kymmenkunnan muinaisvenäläisenkin lainasanan (esim. risti, saapas, veräjä) mukaantulon, vaikka ne on voitu lainata vasta ensimmäisen vuosituhannen jälkipuoliskolla.



... jännää. katsotaas mitä Itkonen antaa balttialaisia lainasanoja joita käytämme kuin omaa kieltämme olisivat.

minä raukka kun söin tänään aamulla (balttialaista) puuroa...

ja siellä esiintyy myös esikoisten suurin keskus Sumesssa, LAHTI...

aarto, aitta, haljal s ~ -kka, hammas, hanhi, harakka, harja, heimo, heinä, herne, härkä, kannel, karva, kerta, kulo, kupo, lahti, laiska, luuta, malka, niisi, ohdake, oinas, olut, orsi, puuro, seinä, siemen, silta, talkoo, tarha, tuhat, tyhjä, tytär, vaaja, varsi, vielä, villa, virpii ~ -a.



germaanisista kielistä tulee armasta aineistoa... tuleekos myös ARMO?

no lampaat kuitenkin... ja Siion on hepreasta
..........

ahnle ~ -as, ainoa, akana, armas, aura, haahla, haava, humala, hypätä, kana, kattila, kelvata, kihla, kuhilas, kuningas, lahja, laiva, lakea, lammas, lanka, lukko, luode, luoko, makea, merta, miekka, muoto, naula, neula, niittää, nuotta, ohja, otsa, paljas, palje, parras, pelto, raaka ' tuore, kypsymätön', raaka ( subst.), ranta, rapa, ratsas, rengas, riita, rikas, ruis, ruoka, rupi, sama, seula, sukka, suuri, taikina, tarve, tina, tuhka, turve, valita, varas, verkko, vihko, vitsa.



Itkonen antaa sitten esimerkkejä sanoista, joissa on "uusi omaperäinen perusvartalo" - eli nämä taitavat olla meidän suomalaisten itse kehittämiä sanoja? HAUKI ja HALKO ...

.........
ahava, aina, aita, ammoin, eilen, eksyä, halko, hanki, hauki, haukkua, helmi, hepo, herkkä, hieroa, hiili, hiki, hilja, himo, hirnua, hullu, huoli, huomen, huono, huuhtoa, hämärä, häntä, iskeä, itkeä, jo, johtaa, jouhi, joutaa, julkea, juosta, jänis, kaapia, kahmalo, kajava, kallis, kalu, kanerva, kangas, karata, karpalo, kaski, katketa, kavio, kenkä, kiertää, kiirie ~ -u, kiiski, kiittää, kipeä ja kipu, kirja, kohta, korjata, korkea, korva, kosia, kova, kuiva, kukkua, kuokka, kurikka, kylki, kylpeä, kylvää, kynä, kypsä, käsnä ~ känsä, käpy, käpälä, kärpänen, kääntää, lahko, lahna, laine, laki : laen, langeta, lapsi, lasta, latkia, latva, laulaa, lava, lentää, leski, liha, liko ja liota, lipeä, liukua, loppu, luoto, lyhyt, lypsää, läkähtyä, läpi,maata, mies, molempi, murtaa, musta, märehtiä, mäyrä, nauraa, neuvo, niemi, nikka ja nikottaa, noja, noki, nyky- ja nyt, nänni, närhi, oja, oas ja oka, orko, paasi, paatsama, pahka, painaa, paja, pakista, pakko, pako ja paeta, paksu, palkka, palvoa, paukkaa, pehmeä, perna, peura, piena, piennar, pierrä, pika, pisara, pohja, pohtaa, poikki, poimia, polkea, puhjeta, puhua, pulkka, pyytää, pyöriä ja pyörä, päästä, rae, rahje, rakko, rampa, rapsaa, rasva, raukka, riipiä, riista, räntä, saari, salakka, sana, sileä, siristä, sisä-, sitkeä, sokea, sorkka, suo, säde, särpää, tahko, takoa, tilkka, tuima, tuki, tuore,tylppä, tylsä, täti, uinua, upota, vahva, valmis, varpa, vatvoa, vehka, vemmel, vesa, vinka ja vinkua, viskata, voide, vyyhti, ympäri.


Sitten hän luettelee "sekundaarisia johdannaisia" - mutta en aivan ymmärrä, siellä on tuo "voide" uudelleen ja myös vanha indoarjalainen lainasana Jumala...

KASTAA

alasti, arvata, asua, emäntä, ennen,ennustaa, entinen, hylje, ihminen, ilman, imelä, istua, isäntä, itu, jalas, jauho, jumala,kastaa, kaste, kattaa, katos, kaulus, kieltää, kirjava, kirjoittaa, kynnys, lapio, lastu,loimi, löytää, mahtua, mansikka, mieltyä, mustikka, mänty, mätäs, naida, nainen, neitsyt, pelätä, pensas, perhe, perse, siellä, sepiä, suurima, suurus, syttyä, terve, tietää, toinen, tulukset, tutka{i)n, täytyä, vaihe, vaihtua, vaja{v)a, valkama, varvas, voide.



... on meillä jännä kieli, kuinka olleskaan osaamme sitä puhua, lukea, kirjoittaa ja ymmärtää?

ihmeellisesti Jumala on meidät luonut - ainoina olentoina maapallolla, joilla tämä taito tässä määrin on.

siis puhetaito

että osaisimme Hänen kanssaan keskustella, Jumalan Sanaa lukea ja elää todeksi

Alussa oli Sana ja Sana oli Jumala.

kielitiede on melkoinen tiede!



mutta ota tästäkin nyt sitten selvä, suomea kai tämä on mutta...

....
Missä ja milloin varhaiskantasuomea on puhuttu?

Tavallisesti kai on käsitetty, että tuo alue on ollut Pohjois-Baltiassa, itään päin ehkä kuitenkin niin laajana, että yhteydet volgalaisten ja permiläistenkään kielten edeltäjiin eivät alkuun olleet tyystin katkenneet (vrt. Korhonen 1976: 5—7, 11 — 13).

Se osayhteisö, jonka murre sitten erkani kantalapiksi, olisi asunut jossakin tämän alueen koillisella reunamalla.

Varhaiskantasuomen ajalliseksi päätepisteeksi taas on katsottu noin vuosi 500 eKr. (Erkki Itkonen 1961: 42; vrt. Toivonen 1953: 3 2), aivan viime aikoina pikemmin noin vuosi 1000 eKr. (Korhonen 1976: 12, Erkki Itkonen 1980: 5).

Varhaiskantasuomen äärimurteeseen lappiin olisi silloin vielä ehtinyt välittyä balttilaisia lainoja, ja toisaalta varhais- ja myöhäiskantasuomen väliin jäisi tarpeellinen usean vuosisadan rako.



no, Terho Itkonen toteaa perustavassa artikkelissaan useampaan kertaan, kuinka tutkimus on kehittymässä ja nopeasti muuttumassa - ja tämä on sentään 1980 laadittu esitelmä.


"Tässä tilanteessa osoittaa kielitieteen ja arkeologian keinoin luotu kirkas ja kiinteä rekonstruktio samenemisen, jopa rakoilun merkkejä. Voi sanoa, että kielitiede on entistä vapaampi selittämään lingvistiset seikat uudella tavoin,jos noiden seikkojen sisäiset suhteet ja niiden suhteet kielenulkoisiin seikkoihin sitä vaativat. Aina parempi tietysti on, jos uusi tulkinta saadaan jollain lailla sopusointuun myös arkeologian tutkimuksen nykytilan kanssa."

...
ilman muuta!



Itkoknen selvittelee sanastollisesti edelleen samaan tapaan itäsuomalaisia ja pohjoisia murreryhmiä.

Hänen perusajatuksensa näyttää olevan esitelmän aikaan Suomessa omaperäinen idea, että myöhäiskantasuomi ei suinkaan ollut joku suppealla alueella puhuttu kieli, vaan hän kartoittaa tällaista paljon laajemmalla alueella olevien murteiden karttaa ja niiden saamia vaikutteita balttiasta, venäjältä ja germaanisista kielistä.

Toisella palstalla on vuodelta 2009 suomalaisen Jaakko Häkkisen hienoa kantauralin tutkimusta, joka heittelee koko lailla rohkeammin äidinkielemme juuria Euraasian varhaiseen historiaan.

mutta sielläkin on tuota ajatusta, että alkuperäinen kielemme oli volgan mutkassa mutistua suhteellisen suppealla alueella, jossa kuusia kasvoi.