Onpa erikoinen tämän sunnuntain 2. lukukappale
kuinka usein olen liukastellut tuonkin kohdan yli "joo joo", sitä koskaan oikeasti huomaamatta.
Tämä Uuden testamentin vanhimpiin kuuluva kirjoitus, Paavalin kirje Kreikkaan Tessalonikassa asuville uskoville, laittaa aivan päälaelleen sen, mitä yleensä ajattelemme tuomiolla ja oikeudenmukaisuudella, tuomiopäivällä
2. Tess. 1: 3-10
Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa.
Me voimmekin ylpeinä kertoa Jumalan seurakunnissa teistä ja teidän kestävyydestänne ja uskostanne kaikissa vainoissa ja ahdingoissa, joiden keskellä elätte.
Ne todistavat Jumalan oikeudenmukaisesta tuomiosta, siitä, että hän hyväksyy teidät valtakuntaansa, jonka vuoksi te nyt myös kärsitte.
Jumala on oikeudenmukainen: hän antaa teidän ahdistajienne joutua ahdinkoon, mutta ahdistetut - niin teidät kuin meidätkin - hän päästää siitä, kun Herra Jeesus väkevien enkeleittensä kanssa ilmestyy taivaasta tulenlieskojen keskellä ja rankaisee niitä, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä suostu olemaan kuuliaisia Herramme Jeesuksen evankeliumille.
Heidän rangaistuksenaan on ikuinen kadotus, ero Herrasta ja hänen voimansa kirkkaudesta, kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen.
kun hän tuona päivänä saapuu ottamaan vastaan pyhiensä kunnioituksen ja kaikkien uskovien ylistyksen.
Ai senkö takia Kristus tulee takaisin?
eiköhän kuulkaat sitten ole paras, että oitis siirrymme Jeesuksen kunnioittamisen ja ylistämisen linjalle.
kun juur armosta tulee se että kaukaakin tulevat ne, jotka Jeesusta kunnioittavat, eikö sitten läheltä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti