lauantai 16. helmikuuta 2013

Dispensationalistinen teologia ja dispensationalismi

Näkymä Dominus Flevit kappelin alttarin luota
kuva BiblePlaces blog
Hei Jyrki

kun sinä et lähtenyt kanssani kalaan Australian Kimberleyn karjatiloille, lähdin puolestani kanssasi rapakon taakse Lännen lokariksi katsomaan, mitä sieltä olet verkkoihisi saanut. Hienoja sivistyssanoja sieltä löytyikin: dispensationalistinen teologia ja dispensationalismi.

[En ole tuotakaan hienoa sanaa ennen tuntenut, vaikka siihen liittyvistä asioista jotain olen kuullutkin. Oppia ikä kaikki!]

Dispensionalistinen teologia
Teologia, jossa Raamatun sanomaa pyritään ymmärtämään erityisten historiallisten jaksojen hahmottaminen. Tutumpi suomenkielinen ilmaus taitaa olla pelastushistoriallinen näkemys, jossa Jumalan pelastusteot sisältyvät erityisiin ajanjaksoihin.

Esimerkiksi
  • puhe ihmisesta ennen ja jälkeen syntiinlankeamisen
  • puhe Nooan liitosta, jota edeltävä aika on erilainen
  • puhe Vanhan liiton ja Uuden liiton toisiaan seuraavista ajoista
  • Matteuksen evankeliumin lähetyskäsky, jossa Jeesus sanoo että Hänelle on nyt annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä - tästä on alkanut uusi lähetystyön aika, joka jatkuu maailman loppuun asti. Mt 28:16-20
  • Luukkaan evankeliumin ja Apostolien tekojen jatkumo Pyhän Hengen saamista edeltävä ja sitä seuraava aika
  • Luukkaan sanat juutalaisten hajaannuksesta ja Jerusalemista ja "pakanain aika" Lk 21:24
  • Paavalilla Israelin kansan paatumus ja sitten sen tunnustaminen, että Jeesus on Herra Room 11
  • Paavalilla aika ihmisen elämässä ennen kastetta, ennen Pyhän Hengen saamista, ennen ja jälkeen kuoleman
  • Viimeisten aikojen tapahtumien rytmi evankeliumeissa
  • Ilmestyskirjan sinettien ja pasuunoiden rytmi  
Pelastushistoriallisen teologian olennainen piirre on siis Jumalan tekojen sitoutuminen historiaan.

Sen vastakohta on ajatus, ettei Jumala mitenkään puutu historian kulkuun. Tämä toisenlainen teologinen näkemys korostuu ajatuksena, ettei Israelin modernilla valtiolla olisi minkäänlaista teologista merkitystä ihmisten jumalasuhteen eikä Kristuksen kirkon kannalta. Siis täysi katko juutalaisen kansan historiassa - jota juutalaiset itse eivät toki niin koe odottaessaan Jerusalemin tulevaa kunniaa.


Dispensationalismi
Dispensationalismilla tarkoitetaan etenkin Yhdysvalloissa vaikuttavaa teologiaa, jossa lopunaikojen historiallisten jaksojen pohdinta ja Israelin valtion asema näissä tapahtumissa nostetaan uskonelämässä ja arjessa hyvin keskeiseen asemaan.

Tätä kristillisen hengellisen elämän virtausta koetan blogissani hieman selvitellä lähemmin.

3 kommenttia:

  1. Moi Mikko. En ole teologi. Missä opetat aiheesta lisää?

    Yksinkertaisen miehen yksinkertainen uskonkaava on seuraavanlainen:
    - Sain uskoni lukemalla Raamattua.
    - Uskon kuuluvani ainutlaatuiseen tempaussukupolveen.
    - Ajanmerkit kiinnostavat, koska sukupolven aika on rajattu.

    Mitkä ovat lukijoiden käsitykset Herramme näkyvään paluuseen liittyvästä aikaraamista? Uskon Hänen palaavan viimeistään vuonna 2028. Takaraja perustuu Raamatun ilmoituksiin Israelin valtiosta (1948) ja ihmisen iästä (70-80 vuotta).

    Jyrki

    VastaaPoista
  2. Hei Jyrki. Koetan vastata tähän Israel 1948 kysymykseesi omalla palstalla

    VastaaPoista