torstai 7. helmikuuta 2013

16 miljoonaa sanaa - Jyrki

Namibian yössä
Kuva NASA APOD
NASA ylläpitää kerrassaan hienoa ja opettavaista APOD sivustoa, jossa vaihtuu päivittäin tähtitieteellisiä ja maan ilmakehää esittäviä kuvia ja videoita. Kuvatekstit ovat napakoita ammattilaisten kirjoittamia selityksiä, mitä toinen toistaan upeammissa kuvissa on nähtävissä. Suosittelen lämpimästi!


Taivaat julistavat Jumalan kunniaa,
taivaankansi kertoo hänen teoistaan.
Päivä ilmoittaa ne päivälle,
yö julistaa yölle.
Ei se ole puhetta, ei sanoja,
ei ääntä jonka voisi korvin kuulla.
Kuitenkin se kaikuu kaikkialla,
maanpiirin yli merten ääriin.
Ps 19:1-5

Hei Jyrki ja Marcus sr!
Kommenteissanne on keskustelua tähtien valosta. Jyrki ihmettellee, miten maasta käsin voitaisiin nähdä kaukaista valoa, kun aine etenee hitaammin kuin valo.

Sanotaan, että yksi kuva on enemmän kuin tuhat sanaa. Oheisessa APOD linkissä on Namibian yötaivaasta tehty video. Se on kooste 16.000 kuvasta, joten enemmän kuin 16 miljoonaa sanaa, jos oikein lasken. Ei se ole puhetta, ei sanoja, ei ääntä jonka voisi korvin kuulla. Kuitenkin se kaikuu kaikkialla, maanpiirin yli merten ääriin.

Valosaaste
Sähkövalojen myötä ihmisten asutuksista lähtee öisin valtavasti valoa, joka näkyy kauas avaruuteen. Tämä "valosaaste" vaikeuttaa näkemästä tähtiä - kaupunkilaisen on lähdettävä Suomen saloille nähdäkseen ihanan talviöisen tähtitaivaan. Namibia on eräs maailman pimeimpiä paikkoja yöllä, jossa tätä saastetta ei ole, ja videossa näkyy tähtitaivas kaikessa upeudessaan sellaisena, kuin ihmiset sen näkivät ennen sähkövalojen saapumista.

Abram katselee tähtiä
Herra itse kutsui Abramin ulos teltastaan, että hän näkisi öisen tähtitaivaan Beerseban yllä. Nykyinen Beerseba on yli 100.000 asukkaan kaupunki, ja valosaaste on melkoinen. Abramin aikaan näkymä lienee ollut Namibian tapainen häkellyttävän upea tähtitaivas. Sitä näkyä he siinä katselivat hiljaa, meidän Herramme ja Abram.
Näiden tapausten jälkeen tuli Abramille näyssä tämä Herran sana: "Älä pelkää, Abram. Minä olen sinun kilpesi, ja sinun palkkasi on oleva hyvin suuri." Abram sanoi: "Herra, minun Jumalani, mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser." Abram sanoi vielä: "Ethän ole antanut minulle jälkeläistä, ja siksi palvelijani saa periä minut." Mutta hänelle tuli tämä Herran sana: "Ei hän sinua peri, vaan sinut perii sinun oma poikasi." Ja Herra vei hänet ulos ja sanoi: "Katso taivaalle ja laske tähdet, jos kykenet ne laskemaan. Yhtä suuri on oleva sinun jälkeläistesi määrä."
Abram uskoi Herran lupaukseen, ja Herra katsoi hänet vanhurskaaksi.
1 Ms 15:1-6 
Varmaan muistamme,. että nuo Herran sanat Abramille ovat eräs kristinuskon keskeisimpiä peruspilareita, kun apostoli Paavali niihin viittaa - uskosta vanhurskas, ennenkuin lakia oli annettu. Huikea kohta Raamatussa tämä kahden ystävän tähtien pällistely!

Magellanin pilvi
Namibian yössä näkyy Magellanin pilvi, jota ei pohjoisella pallonpuoliskolla nähdä. Ihaillessasi tuhansien tähtien tuiketta ja suurenmoista kuvaa omasta Linnunradastamme, joka on keskellä, kiinnitä huomiota Magellanin pilveen siitä oikealle alas.

Se on hieman hämärä pilvi, ja aikaisemmin luultiinkin, että se on omassa Linnunradassamme oleva "tähtisumu".

Aikaisemmin.

Ihmiset näet ovat 1500-luvun lopulta asti pällistelleet tähtitaivasta rakentamiensa laitteiden avulla, joissa tähdistä tuleva valo otetaan talteen teleskoopilla (kaukoputki). Nämä ovat vaan entistä tehokkaampia, ja 1908 amerikkalaiset rakensivat maailman suurimman sellaisen Mt Wilson vuorelle Palomarin observatorioon ja antoivat sille nimeksi Hooker. Peili oli silloisen ajan mitoissa huikeat 2.1 metriä halkaisijaltaan. Sen hionta Ranskassa, laivaaminen ja kuljettaminen vuorelle oli varsinainen operaatio.

Vaan ei riitä, että pällistellään ja laitteet ovat väkevät ja peili hyvin hiottu. Täytyy myös ymmärtää, mitä näkee.

Ymmärrystä Jumala antoi Edwin Hubble nimiselle miehelle, joka yöt pitkät palelevin varpain istui Hookerin äärellä ja otti valokuvia tähtitaivaasta, jota Kalifornian valot eivät vielä niin saastuttaneet kuin tänään. Näistä kuvista Hubble pystyi aikansa tähtitieteen keinoin mittaamaan etäisyyksiä.

Suureksi yllätyksekseen - ja koko ihmiskunnan yllätykseksi - Hubble havaitsi, että Magellanin sumupilvi ei ole suinkaan joku tomukasa tässä lähellä, vaan toinen linnunrata! Ja mitä syvemmälle avaruuteen hän teleskoopin suuntasi, sitä enemmän linnunradoista eli galakseista tulevaa valoa hän näki.

Nykyään tiedämme tästä valosta paljon enemmän, ja Hubblen nimeä kantava avaruudessa oleva teleskooppi tavoittaa valoa jo lähes alkuräjähdyksen ajalta.

Tiedämme, että oma linnunratamme on osa lähiryhmää, jossa suurin tyyppi on marcus sr kommentissa mainitsema Andromeda. Lähiryhmässä pyörii painovoiman sitomana muitakin linnunratoja, joista Suuri ja Pieni Magellanin pilvi on nähty paljain silmin jo kauan sitten Etelän ristin alla.

Niin Jyrki...
Näin sinua eräät kristityt veljet neuvovat, marcus sr käyttämään lahjakkuutesi ja energiasi Jumalan luomakunnan totuudelliseen opiskeluun näiden outojen pseudotieteiden ja kummasti asioita väärentävien juttujesi sijasta. Mikko pyytää istumaan Raamatun ääreen ja tutkimaan vakavasti luomiskertomusta ja ihmettelemään Namibian yötä APOD videolta.

Ehkä meidän Herrammekin tahtoisi kutsua sinut hetkeksi ulos Suomen talviyöhön katsomaan kanssaan tähtitaivasta. Jos niin, pistä turkki yllesi, Nikita päähäsi, ota mukaasi tavallinen kunnollinen kiikari ja anna vanhan valon puhua sinullekin miljoonin sanomattomin sanoin!

Uskon että monet blogin lukijat toivottavat sinulle samoin kaikkea hyvää, totuuden valoa ja pakkasyön raikasta kriittisyyttä - koettele kaikki, pidä se mikä hyvä on!

4 kommenttia:

  1. Moi Mikko. Jumala on suuri. Kunnia Hänelle luomakunnastaan. Raamattu on hyvä. Se antoi minulle uskoni. Yritän pitää sen.

    Tiede-jumala eli ihminen/luotu on arvioinut/päättänyt (toistaiseksi?) kaikkeuden iäksi noin 14 mrd Maan vuotta. Arvion perustana on Big Bang-teoria. Käsittääkseni Jumala ei ole sanonut laittaneensa aine-energiaa leviämään yhdestä pisteestä.

    Psalmit:
    104:2 Sinä verhoudut valoon niinkuin viittaan, sinä levität taivaat niinkuin teltan;

    Jesaja:
    40:22 Hän istuu korkealla maanpiirin päällä, kuin heinäsirkkoja ovat sen asukkaat; hän levittää taivaan niinkuin harson, pingoittaa sen niinkuin teltan asuttavaksi.

    "Maailmankaikkeuden kaarevuutta ei kuitenkaan ole onnistuttu havaitsemaan. Sille on saatu vain yläraja, joka antaa edellä mainitussa päättelyssä alarajan maailmankaikkeuden koolle. Tämän alarajan mukaan maailmankaikkeus ulottuu vähintään noin 10 kertaa niin kauas kuin pystymme näkemään ja maailmankaikkeuden havaittava osa on tilavuudeltaan enintään noin 1 prosentti koko maailmankaikkeuden tilavuudesta."

    http://www.avaruus.fi/kysy-tutkijalta/faq/kuinka-suuri-maailmankaikkeus-on.html

    Paratiisin lankeemuksesta lähtien ovat ihmiset palvoneet epäjumalia. Yksi tämän päivän epäjumalista on NASA. Luotatko NASAAN eli luotuun enemmän kuin Luojaan?

    http://www.sarkanniemi.fi/akatemiat/tahtiakatemia/bigbang/ika.htm

    https://www.google.fi/search?q=occultist+nasa&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls

    http://vigilantcitizen.com/vigilantreport/top-10-most-sinister-psyops-mission-patches/

    "(U) The purpose of the AF TENCAP program is to exploit the current and future potential of existing national, commercial, and civil space systems and national air-breathing systems, and to provide these capabilities to the warfighter as rapidly as possible."

    http://www.fas.org/spp/military/program/nssrm/categories/aftencap.htm

    "(U) The Thule Ballistic Missile Early Warning Radar System (BMEWS) site is located at Thule Air Base, Greenland, and is operated by the U.S. Air Force 12th Space Warning Squadron."

    http://www.fas.org/spp/military/program/nssrm/initiatives/thule.htm

    THULE EILEN TÄNÄÄN

    https://www.google.fi/search?q=hitler+ja+thule&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls

    https://www.google.fi/search?q=thule+gesellschaft+heute&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls

    5.Mooseksen kirja:
    18:10 Älköön keskuudessasi olko ketään, joka panee poikansa tai tyttärensä kulkemaan tulen läpi, tahi joka tekee taikoja, ennustelee merkeistä, harjoittaa noituutta tai velhoutta,

    Heittäkäämme ensin pelastusrenkaita hukkuville. Kun he ovat pelastuneet, kutsukaamme heidät fundeeraamaan kanssamme. Vaikka Jeesus vastustaakin lahkohenkisyyttä, ei Hän liene halua suitsia mielikuvitustamme.

    Roomalaiskirje:
    10:17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

    Johanneksen evankeliumi:
    17:8 Sillä ne sanat, jotka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille; ja he ovat ottaneet ne vastaan ja tietävät totisesti minun lähteneen sinun tyköäsi ja uskovat, että sinä olet minut lähettänyt.
    17:9 Minä rukoilen heidän edestänsä; en minä maailman edestä rukoile, vaan niiden edestä, jotka sinä olet minulle antanut, koska he ovat sinun -
    17:10 ja kaikki minun omani ovat sinun, ja sinun omasi ovat minun - ja minä olen kirkastettu heissä.
    17:11 Ja minä en enää ole maailmassa, mutta he ovat maailmassa, ja minä tulen sinun tykösi. Pyhä Isä, varjele heidät nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin mekin.
    17:12 Kun minä olin heidän kanssansa, varjelin minä heidät sinun nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, ja suojelin heitä, eikä heistä joutunut kadotetuksi yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että kirjoitus kävisi toteen.
    17:13 Mutta nyt minä tulen sinun tykösi ja puhun tätä maailmassa, että heillä olisi minun iloni täydellisenä heissä itsessään.
    17:14 Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niinkuin en minäkään maailmasta ole.

    Jyrki

    VastaaPoista
  2. Tämä arvoitus ei ratkennut.

    "Oletetaan, että valon nopeus on vakio. Järkeni ei ymmärrä miten Maa on voinut ehtiä asemiinsa ennen Big Bangin alkuvaiheilta lähteneitä fotoneja."

    Yritän saada ajatukseni helpommin ymmärrettäväksi. Oletetaan, että alkuräjähdys olisi totta. Tiedetään, että fotoni on muuta materiaa nopeampi. Neutriinoon en puutu.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Neutriino

    Logiikkani: Jos kaikki materia levisi ympäriinsä yhdestä pisteestä, on siinä prosessissa syntynyt valo mennyt meidän nykyisen sijaintimme ohi kauan sitten. Siksi emme voi nähdä sitä valoa.

    Iloitkaamme, ettei Suomessa ole ajatuspoliisia. Vielä. Vai onko?

    https://www.google.fi/search?q=ajatuspoliisi+tulee&ie=utf-8&oe=utf-8&aq=t&rls

    http://bwanajoe.blogspot.fi/2008/10/george-orwell-ja-darwinin-opetuslapset.html

    Iloitsen Herramme paluun läheisyydestä.

    http://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=pikahaku&kokoluku=1&hakuehto=2ti+3%3A1

    Jyrki

    VastaaPoista
  3. Logiikkasi on virheellinen. Kaikki se valo jota näet taivaalla on elektromagneettista säteilyä eri voimanlähteistä.
    Aurinkojen tapaiset tähdet ,joiden sisällä jyllää fuusioprosessi muuttaen vetyatomeita heeliumiksi vetypommin tapaan, ovat noita energia lähteitä joista valo tulee. Big Bang ei synnyttänyt materiaa ,ei edes atomeja, vaan se vapautti energiaa josta vähitellen kehittyi atomin osasia ja joista sitten kehittyi atomeja, joilla oli massa ja siten tulivat paino/vetovoimalle alttiiksi kasaantuen tähdiksi.

    Kun atomeja oli tarpeeksi niin niiden yhteinen lämpöenergia käynnisti tähdissä tapahtuvan fuusioprosessin josta valona näkyvä energia säteilee kaikkialle.

    VastaaPoista
  4. Jyrki
    Huomaan näin jälkikäteen ,että olet aito kyselijä.

    Valitan jos olen käyttänyt hyökkäävää kieltä keskustelussa kanssasi.
    Sinulla on oikeus tulla kohdatuksi kaikella kunnioituksella vaikka lähtökohtamme ovat erillaisia.

    VastaaPoista