Pohjanoteeraus!

Lähetysmies Seppo Parviainen saarnasi Helsingin rukoushuoneella maanantai-iltana 7.2.2011 ja sanoi monta hyvääkin asiaa, tuttua ja turvallista esikoisten hengellistä julistusta.

Jos oikein ymmärsin, hän sanoi saarnassaan Herran nimessä, että Jumalan kiittäminen ei kuulu tähän synnin ja kuoleman aikaan, jossa niin monet kiusat ja lankeamukset ja murheet Jumalan lasta kohtaavat.

Parviaisen Sepon omaan sydämeen nousee sanatonta kiitosta, mutta varsinaisesti kiitetään vasta sitten, kun on päästy perille.

...
Jos olen väärin ymmärtänyt, kiitän niitä jotka vaivautuvat korjaamaan erehdykseni.
....

Jos sen sijaan olen oikein ymmärtänyt - niinkuin uskon että olen - lähetysmies Seppo Parviaisen sanat Jumalan kiittämisestä ovat ehdottomasti kaiken sen pohjanoteeraus, mitä tiedän esikoislestadiolaisen saarnaajan suusta lähteneen.



Aurinko nousee maapallon pyöriessä ja vuorokauden raja kulkee yli maan piirin.

Ja katso, kaikkialta täältä Jumalan luomalta planeetalta nousee aamun koittaessa kiitos Isää Jumalaa kohtaan!

Kiitos siitä, että on saatu taas turvallisesti nukkua yön yli ja herätä uuteen armon päivään.

Kiitos siitä, että aamukahvi tai aamutee on niin virkistävää ja meitä varten luotu iloksemme (paitsi adventistit)

Kiitos siitä, että lapsi saa lähteä koulutielle ja oppimaan tärkeitä elämän asioita. Että vanha auto vielä käynnistyy ja että naapurin kattotyöt ovat valmistuneet.

Auringon noustessa siellä Suomessa kuuluu kiitos Jumalalle helmikuun hankien kilotuksesta, talvisen metsän hiljaisesta rauhasta ja savusaunan pehmeistä löylyistä kirpaisevan avannon luona.

Auringon laskiessa kaikkialla maailmassa kristityt kiittävät Jumalaa päivän työstä ja varjeluksesta ja ihmeistä ja siunauksesta.

Koko planeetta on täynnä Jumalan kiitosta kokoajan, sillä se pyörii ja kun toiset nukkuvat enkelien siipien suojassa toiset ahertavat Jumalan antamissa töissä.



Elämän aamussa ylistävät vanhemmat ja kummit Kristusta, kun pieni lapsi saadaan tuoda Jumalan valtakuntaan oppimaan ja elämään.

Toisaalla ylistetään, kun pakanuuden yössä elänyt afrikkalainen saa astua Kristuksen valtakuntaan kastealtaan luona valkoisiin puettuna.

Ehtoollispöydissä ylistetään Jeesusta, joka on antanut ruumiinsa ja verensä kristittyjen ruoaksi, iankaikkisen elämän lääkkeeksi.

Herätyskokouksessa kiitetään Jumalaa, joka ainoan Poikansa Jeesuksen tähden antaa anteeksi kaikki synnit ja pesee Karitsan verellä omantunnon puhtaaksi, lunta valkoisemmaksi.

Kirkoissa pauhaavat urut sanomattoman kauniisti ylistäen pyhää Kolminaisuutta.

Ortodoksit eivät tiedä milloin lakata kumartamaasta ylistettävää Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä ja katoliset pojat korottavat enkeliäänensä Herran ylistykseen - saa siinä Maria, Jeesuksen äitikin osansa.



Elämän keskipäivässä kristityt eivät kiittämästä lakkaa

aviomies katselee vaimoaan ja sydämestään nousee kiitos hyvälle Jumalalle tästä suunnattomasta elämän lahjasta, ystävästä ja rakkaasta.

Isät ja äidit katselevat lapsiaan eivätkä voi estää sydämestä nousevaa kiitosta näistä ihanista muksuista, jotka ovat joskus niin kamalia.

Linnut taivaalla kaartelevat Jumalaa ylistäen ja pusikossa vaatimaton tintti visertää Herraa ylistäen, joka antaa kaarneenpojillekin ruoan ajallansa.

Ei lakkaa kiitos Jumalalle aikuisen kristityn miehen ja naisen elämässä.

Kyyneltenkin keskellä nousee uskon herättämä katse kohti ristiä, kohti taivasta, ja ihmeellinen Jumalan rauha Kristuksessa Jeesuksessa kantaa synkimmänkin elämänkohtalon keskellä - kiitos Jeesus!

ja niin iloista ei ketään olekkaan kuin syntinen, joka on saanut anteeksi!



Toki elämä kohtelee rajusti ja ankarasti

Paavali ja Silas olivat Filippin kaupungissa joutuneet viranomaisten käsiin, heidät oli piesty perinpohjin - ei vain risuilla rapsuteltu - ja pantu jalkapuihin synkän vankilan sisimpään selliin.

ei mukavaa.

siellä pojat yöllä virittivät semmoisen kiitosvirren, että muut vangit kuuntelivat ihmeissään!

"Keskiyön aikaan Paavali ja Silas rukoilivat ja laulaen ylistivät Jumalaa, ja toiset vangit kuuntelivat heitä."
Apt 16:25-28 KR 1992

ei hiljaa sydämessään

vaan suorastaan karjuivat kiitoslaulua Herralle, Paavali ja Silas - pahoin piestyinä, jalkapuussa pimeässä vankisellissä - mitä mahtaa huominen tuoda?



Elämän illassa on sitten rauhallisempaa usein, aikaa kiittää ja ylistää Jumalaa.

ei sellaista kristittyä vanhusta ole, jonka sydämestä kiitos ei pulputen nousisi.

muistan hyvin Inssin, Kangasalan ent. kirkkoherran kertoman, kun hän kävi sairaalassa potevaa vanhusta tapaamassa. Oli hankala löytää oikeaa virttä, "jossa olisi tarpeeksi kiitosta!"

Ja kuinka kristityn hautajaisissa on kiitollinen ja ihmeellinen taivaallinen riemu vaikka ikävä ja kaipuu on syvä.



Koko kristikunta riemuitsee ja iloitsee aamusta iltaan, maailman äärestä maailman ääreen, sillä

Kiittäkää Herraa, Hän on hyvä, iäti kestää armonsa!
Ps 136:1



136 PSALTTARI

1. Kiittäkäät Herraa, sillä hän on hyvä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.
2. Kiittäkäät kaikkein jumalain Jumalaa; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.
3. Kiittäkäät kaikkein herrain Herraa; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti,
4. Joka yksinänsä suuret ihmeet tekee; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
5. Joka taivaat toimellisesti on tehnyt; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
6. Joka maan on levittänyt veden päälle; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
7. Joka suuret valkeudet on tehnyt; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
8. Auringon päivää hallitsemaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
9. Kuun ja tähdet yötä hallitsemaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
10. Joka Egyptin esikoiset löi: sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
11. Ja vei Israelin ulos heidän keskeltänsä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
12. Väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.
13. Joka Punaisen meren jakoi kahtia; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
14. Ja antoi Israelin käydä sen keskeltä; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
15. Joka Pharaon sotaväkinensä Punaiseen mereen upotti; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
16. Joka johdatti kansansa korven lävitse; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
17. Joka suuret kuninkaat löi; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
18. Ja tappoi väkevät kuninkaat; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
19. Sihonin Amorilaisten kuninkaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
20. Ja Ogin Basanin kuninkaan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
21. Ja antoi heidän maansa perimiseksi; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
22. Perimiseksi palveliallensa Israelille; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.
23. Hän muisti meitä, kuin me olimme painetut alas; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
24. Ja lunasti meitä vihollisistamme; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti;
25. Joka antaa kaikelle lihalle ruan; sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.
26. Kiittäkäät taivaan Jumalaa! sillä hänen laupiutensa pysyy ijankaikkisesti.
Ps 136 Biblia 1776


Ylistä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.

Hän antaa anteeksi kaikki syntini
ja parantaa kaikki sairauteni.
Hän päästää minut kuoleman otteesta
ja seppelöi minut armolla ja rakkaudella.
Hän ravitsee minut aina hyvyydellään, ja minä elvyn nuoreksi, niin kuin kotka.

Ps 103:1-5 KR 1992


Lähetysmies Seppo Parviainen tahtoo siirtää kaiken tämän kiittämisen kuoleman jälkeiseen aikaan.

Hän ei muista, että Herra asuu kansansa kiitoksen keskellä! (Ps 22:4)

Karkoittamalla kiitoksen esikoisten parista lähetysmies Parviainen ei edusta Kristuksen lunastamaa ahdistusten keskellä vaeltaessaankin Jumalaa ylistävää maailmanlaajaa seurakuntaa

Hänen sanansa edustavat hengellisen kuoleman surkeaa korinaa.



Kirkkomme virsien joukosta on mahdotonta löytää yhtäkään, jossa pyhää Jumalaa ei kiitettäisi ja kiitosvirsienkin on runsaudenpulaa

vaan tämä virsi - alunperin hengellinen laulu - on monelle etenkin elämää jo enemmän nähneelle kristitylle rakas, koska siinä kiitetään kaiken muun Jumalan antaman hyvän ohella myös "orjantappuroista, jotka mua haavoitti"


Virsi 341
Kiitos sulle, Jumalani,
armostasi kaikesta,
jota elinaikanani
olen saanut tuntea.
Kiitos sulle kirkkahista,
keväisistä päivistä.
Kiitos myöskin raskahista
syksyn synkän hetkistä.

Kiitos, että rukoukset
monet, monet kuulit sä.
Kiitos, että pyynnöt toiset
eivät saaneet täyttyä.
Kiitos, kun mä hädässäni
avun saan sun kauttasi.
Kiitos, että synneistäni
vapahtavi Poikasi.

Kiitos sulle jokaisesta
elämäni hetkestä.
Kiitos päivän paistehesta
niin kuin pimeydestä.
Kiitos sulle taisteluista,
rististäkin, Jumalain.
Kiitos, että aina muistat,
autat mua tuskissain.

Kiitos sulle kukkasista,
jotka teilläin kukoisti.
Kiitos myöskin ohdakkeista,
jotka mua haavoitti.
Kiitos, että tahdot mulle
elon antaa iäisen.
Kaikesta, oi Herra, sulle
annan ikikiitoksen!

August Ludvig Storm 1891.
Suom. Kaarlo J. Rahikainen 1900.
Virsikirjaan 1986.


...
Virren kirjoittaja on ruotsalainen pelastusarmeijan upseeri August Storm (1862-1914). Hän viihtyi nuoruudessaan erilaisissa huvituksissa, kunnes kerran 25-vuotiaana riensi suoraan teatterista pelastusarmeijan katumuspenkille ja antautui Vapahtajalle. Kaupallisen koulutuksen saaneena hänestä tuli Ruotsin pelastusarmeijan taloussihteeri. Vaikea selkäsairaus rajoitti myöhemmin hänen työkykyään, mutta luonteen iloisuus ja valoisuus säilyivät. Hän sai käytännössä opetella, mitä oli tässä runossaan kirjoittanut.
Tauno Väinölä



Paljon on aihetta lapsella kiittää.

Kristittyjä yhdistää kaikkialla maailmassa kuitenkin aivan erityinen kiitoksen aihe

he kaikki tulevat hiljaa ristin luo

he kaikki katsovat Karitsaa, joka on teurastettu

kenelläkään eivät sanat riitä ilmaisemaan kiitollisuutta Jeesusta Kristusta kohtaan

he vain hiljaa huokaavat sydämissään

"kiitos Jeesus!"

ja sitten yksi virittää kiitoslaulun Karitsalle, joka on teurastettu, ja toiset siihen liittyvät

kunnes taivaassa tämä kiitos teurastetulle Karitsalle pauhaa meren lailla, myrskytuulen lailla, kirkkaana ja puhtaana laskemattoman suuresta valkopukuisten joukosta

Kun Karitsa otti kirjan, ne neljä olentoa ja kaksikymmentäneljä vanhinta heittäytyivät hänen eteensä. Vanhimmilla oli kaikilla harppu ja kultamalja täynnä uhrisavua, pyhien rukouksia.

He lauloivat uuden laulun:

-- Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan
ja avaamaan sen sinetit,
sillä sinut on teurastettu,
olet verelläsi ostanut Jumalalle
ihmisiä kaikista heimoista,
kaikista kielistä, kansoista ja maista.
Olet tehnyt heistä kuningassuvun, meidän Jumalamme pappeja; he tulevat hallitsemaan maan päällä.

Valtaistuimen, olentojen ja vanhinten ympärillä näin suuren joukon enkeleitä ja kuulin heidän äänensä. Heitä oli lukemattomia, kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat, ja he lausuivat kovalla äänellä:

-- Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan vallan, rikkauden, viisauden ja voiman, kunnian, kirkkauden ja ylistyksen.

Ja minä kuulin, kuinka kaikki luodut taivaassa, maan päällä, maan alla ja meressä, kaikki mitä niissä on, lausuivat:

-- Hänen, joka istuu valtaistuimella, hänen ja Karitsan on ylistys, kunnia, kirkkaus ja mahti aina ja ikuisesti.

1Ne neljä olentoa sanoivat: "Aamen", ja vanhimmat heittäytyivät kasvoilleen ja osoittivat kunnioitustaan.

Ilm 5:8-14 KR 1992


Karitsa on arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian!

se virsi on jo alkanut

liity mukaan sitä veisaamaan, päivät ja yöt!

liity vaikka Isän ääneen!

Kirjoittanut: Haamul
Kiittäkää joka tilassa.

Silti on totta, että vasta taivaassa osaamme oikein kiittää.

Kirjoittanut: mama
"Jos oikein ymmärsin, hän sanoi saarnassaan Herran nimessä, että Jumalan kiittäminen ei kuulu tähän synnin ja kuoleman aikaan, jossa niin monet kiusat ja lankeamukset ja murheet Jumalan lasta kohtaavat."

Mä luulen, että Parviainen tuossa kertoi omasta hengellisestä tilastaan ja varmaan aika monen muunkin tilasta. Koko tuo tuskaisuus, jolla saarnansa saarnasi, kuvasi kyllä hyvin tuota, mitä kiittämisestä sanoi.

Ei pysty täällä kiittämään vieraalla maalla, kun on kanteleet pajuihin ripustettu, mitä nyt joskus sydämessä. Vasta perillä puhkeamme kiitokseen.

Tosin saarnansa loppupuolella puhui kyllä kiitoksesta, joka nousee syntien anteeksi saamisesta.

Vaan kertoi jälleen siitä, mistä monet muutkin, että ei enää sellaisia kiitosääniä kuule kuin joskus aikaisemmin. Tarkoitti siis noita liikutuksia, missä ääneen joku kiittää ja hyppelee.

MikkoL:
kiitos tästä tarkennuksesta ja täydennyksestä


Kirjoittanut: mama
Eiköpä kuitenkin ihminen, joka on kiitollinen kiitä?

Taitaa se, ettei ole kiitoksen aihetta kertoa karua kieltään tilanteesta.

Tulee mieleen, mitä joskus olen kuullut, että hellarit ne on koko ajan kiittelemässä. Samanlainen lausunto kuin mitä joku sanoi, että hellarit ne puhuu koko ajan Jeesuksesta.

Voisikohan olla niin, että se joka kiittää, on kiitollinen, se joka puhuu Jeesuksesta, tuntee Jeesuksen.

Eikä päinvastoin, kuten aika moni tuntuu ajattelevan.


Kirjoittanut: immata

Seppo korosti, että paljon olisi aihetta kiittää. Mutta...

Minulla on tuoreessa muistissa aika kun itse koin samoin.

En kuitenkaan tarkoita, että nyt tarpeeksi kiitän.

Ylistä Herraa, minun sieluni,
ja kaikki mitä minussa on,
ylistä hänen pyhää nimeään.
Ylistä Herraa, minun sieluni, älä unohda, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt.

Kiitos, kunnia ja ylistys Lunastajalleni, Herralleni Jeesukselle nyt ja iankaikkisesti!

MikkoL:
Amen!
kiitos Immata tästä tarkennuksesta ja selityksestä


Kirjoittanut: Olli
Niin mikä siinä sitten on
ettei tuolla seurapaikoissa
sen enempää kiitetä? Odotetaanko
me vaan että joku käskee- ja
kun ei käsketä niin istutaan
sitten ja möllötetään -ja
jos hyvin käy niin sydämen
tasolla kiitetään (sanomattomista
huokauksista puhumattakaan).


Kirjoittanut: MikkoL
huoltoasemalla nimimerkki Patu kertoo havainnostaan mainistusta maanantai-illan saarnasta näin:

"Puolitoistatuntinen itkun sekainen puhe, jonka äänenkorkeus nousi loppua kohden ja kielikuvat olivat tuttuja tuhlaajapoikaa surevat vanhemmat, tyven vastaranta, epäilysten loppuminen ennen kuolemaa,kuolema ja ihana iankaikkisuus ovat takuuvarmaa tekstiä ja tuottaa toivotun tuloksen."

"toivottu tulos" tarkoittanee seuraväen käyttäytymistä, saarnan sanoman mukana eläytymistä, niin että ei ole vain "kuivaa puhetta" vaan tunnetta ja elämystä tilaisuudessa.

olen ymmärtänyt että myös pönttöjonoa käyttäen seuraväki ikäänkuin ilmaisee illan saarnan osuvuuden.

Patku kertoo edelleen, että Pekka Liuksiala puolestaan vahvisti, että Jumalan sana on tullut täydellisesti näissä seuroissa saarnattua.



näin kuulijat kauempanakin kokivat, että kyseessä oli "itkun sekainen puhe" jota paikalöaolijat varmaan monet liikuttuneina kuuntelivat.

tämä on kaiketi pääsääntöisesti tunnelma esikoisten seurojen päättyessä ja myöhemmin sitten on hyvä mieli ja iloitaan, tämän surullisen jakson jälkeen.

mutta itse Jumalan sanan saarna ei ollut iloa ja pyhälle Kolminaisuudelle kiitollisuutta huokuva vaan itkunsekainen.



kolme todistajaa on eri tavoin tarkentanut ja täydentänyt tekemääni havaintoa Seppo Parviaisen saarnasta, immata, mama ja patu.

heidän todistuksensa on luotettava. jokainen heistä on rohkea ja itsenäinen ja uskaltaisi suuremmitta suruitta osoittaa mikon erehtyneen.

se etteivät he sitä tehneet siis näyttää, että ymmärsin oikein maanantaina seuraväelle saarnatun osan Jumalan kiittämisestä.

pohjanoteeraus, joksi tätä arvelen ei liene lähetysmies Seppo Parviaisen henkilökohtainen asia, vaan - kuten Immata tuossa kertoo - rukoushuoneella yhteisesti koettu tunne.

kehoitus kiittäkää joka tilassa! saattaa kuulostaa lain vaatimukselta

ja sitä se onkin, ellei kiitos vilpittömästi ja aivan itsestään kupli armahdetun syntisen sydämestä