Ihminen on "sosiaalinen eläin" ja synnymme ihmissuhteiden verkostoon.
Ensimmäinen ihminen on se elämän maitoa antava äiti.
Ei tosin kaikilla. Erilaisista syistä voi olla joku muu se ensimmäinen. Äiti on ehkä kuollut synnytyksessä tai vastasyntynyt löydetään aseman vessan lattialta itkemästä.
Sitten kuvaan tulee isä, joka koettaa älyttömillä ilmeillä ja äänteillä saada sen suloisen hymyn naamalle.
Ei tosin kaikilla. Jollekin tuo henkilö voi olla isäpuoli, lääkäri tai sosiaaliviranomainen. Elämässä on niin monenlaista.
Sitten tulevat sisarukset. Ei heitä ole kaikilla, esimerkiksi esikoisilla ennen sisaren tai veljen syntymää, joka onkin sitten uusi ihmissuhde aivan omaa luokkaansa.
Sitten tulevat (Suomessa) leikkitoverit pihalla, lastentarhan opettajat, sitten peruskoulun opettajat, alkaa tulla seuraväki ja penkit tutuksi, luokkakaverit ja koulukiusaajat.
Ja niin verkosto kasvaa, ja ihminen liittyy orgaanisesti suurempiin yhteisöihin, alkaa tiedostaa olevansa suomalainen, veronmaksaja, asevelvollinen, vapaa-ehtoinen, sosiaaliturvan kohde, pankkien toivomaa asiakaskuntaa, KELAn kävijä, poliittisen ryhmän tukija ja äänestäjä vaaliuurnilla
Maailmankansalainen, josta uutiset kertovat etäisesti ja turvallisesti, tai uhkaavasti radioaktiivisen pilven lähestyessä toisten ihmisten tepposten takia.
Tässä verkostossa on erinomaisen perustavana asiana rakkaus.
Mutta pienempi ja varsin tärkeä asia tässä verkostossa on sellainen sisäinen yhteenkuulumisen tunne tai sen puute, seurallisuus tai yksinäisyys.
Jonka pohjalla on hyväksymisen tarve ja hylätyksi tulemisen pelko.
Jumala tietää, ettei ihmisen ole hyvä olla yksin.
On avioliitto, on seurustelua, on kirjeenvaihtoa. on Lions- ja Rotary klubia, on partiota ja on VPK:ta ja on vaikka mitä yhdessä tekemistä ja olemista kansantansseista lavatansseihin ja ravintolan terassilla oluen juomiseen kevätauringon kilottaessa ja jäiden sulaessa jo varjoisiltakin kohdilta.
on hurraamista urheilukisoissa ja on voittajan laakeriseppelettä, jota Paavalikin neuvoi tavoittelemaan, on häviön katkeruutta.
ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
mutta jotkut kaipaavat yksinäisyyttä, erakoituivat tai jätetään yksin vanhustentaloon vai miksi niitä nykyään kutsutaan, joku mielisairaalan huoneeseen joku vankilan selliin.
Siellä sitten toisten kanssa hautausmaalla maataan mullassa kukkien kasvaessa seurakunnan hoitamassa kauniissa ja rauhallisessa puutarhassa.
Paljon on porukkaa sitten taivaassa ja vielä enemmän kadotuksessa.
Ihmisellä on syvä tarve - sisäänrakennettu tarve - kuulua yhteisöön.
Tämä on psykiatrian ja psykologian temmellyskenttää, kaikenlaiset ihmissuhdevaikeudet, häiriöt, poikkeavuudet, elämän mutkat ja kiemurat ja kierukat.
Nimittäin sosiaalisten suhteiden verkko on niin olennainen, että sen häiriintyminen pikkuvauvasta vanhukseen aiheuttaa ahdistusta, itkua, paniikkia, sydämen murheita ja katkeruutta, vihaa ja inhoa, oman itsen halveksuntaa, itsemurhaakin, psyykkisiä häiriöitä, sosiopaattista käytöstä.
Voisimme sanoa, että ihminen huutaa "rakastakaa minua"
Mutta tämä on niin iso asia että tässä puhun aiheesta "hyväksykää minut".
Hyväksymisen kaipuu, hylkäämisen pelko.
kaikissa ihmissuhteissa kotoa työhön, arjesta seuroihin.
Syvältä sielumme rakenteista tämä sitten ilmenee erilaisina asioina, jotka kanssaihmiset toisinaan tarkemmin vainuavat kuin me itse.
Huono itsetunto, makeilu, imartelu, itsensä väheksyminen, tai ylpeytenä ilmenevä yritys päteä, olla muita parempi - mitä niin tasa-arvoisessa esikoisuudessa erityisesti tarkkaillaan!
Aito oman itsen rakastaminen ja ihailu ja muita parempana olemisen tunne, joka johtaa sitten sellaisiin "yläviistosta puhumisiin" ja "ketä tuokin luulee viisauteen opettavansa" ja ärjyntään armeijassa ja komenteluun työpaikalla ja erinäköiseen koulukiusaamiseen.
ihminen on monimutkainen olento.
Etsiessämme toisen hyväksyntää, meille tulee kaikenmoisia esteitä olla aidosti ihminen ihmiselle. Voisimme sanoa että silloin kun Jeesuksen sanoin etsimme "kunniaa ihmisiltä"
Sosiaalisina eläiminä mittarimme alkavat kuvitella toisesta ihmisestä, hänen ajatuksistaan,
tekojensa motiiveista jotain.
Sielunvihollinen on varsin aktiivinen aina sotkeakseen tässä ihmisten välejä juuri näitä naruja vedellen. Muitakin hän toki tuntee!
Millon toisella ihmisellä, ns. lähimmäisellä, on liikaa jotain, jota pitäisi myös itsellä olla - mieluummin enemmän kuin hänellä.
Oli se sitten oppia tai viisautta tai rikkautta tai ystäviä tai vaikutusvaltaa tai yhteiskunnallista asemaa tai autoa tai poikaystävää tai pikkuserkkua..
Olen silloin normien mukaan hyväksytty ja arvostettu siinä jokossa, jossa näitä arvoja, ajallisia tai hengellisiä, pidetään kunniassa.
nopsa vastaamaan näppärästi, kärkevä ymmärtämään, etevä pistämään muita alas huumorilla...
hengellisesti ymmärtämään Raamatun sanaa!
Hyväksytyksi tulemisen raakkaamisen raadissa arvostelujärjestelmäni voi osoittaa, että hänellä on liian vähän jotain, mitä pitäisi olla, mikä tosin hänelle suotakoon anteeksi (minulla kun näet on riittävästi!)
Tällaisiin arvosteluihin ja mittauksiin ja vertailuihin opitaan ajan mittaan reagoimaan niin että nuo ahdistusta ja kipua ja pelkoa aiheuttavat vaaralliset tunteet eivät pääse pintaan.
Herkemmät ja kiltimmät ihmiset tekevät mielellään itsestään pienempiä ja nöyrempiä ja vaatimattomampia hiirulaisia kuin he oikeasti ovat. "en mä oo mittään..."
Joku koettaa jollain toisella tavalla olla jotain, mitä ei ole, saavuttaakseen kohdejoukkonsa hyväksynnän.
Se kohdjoukko voi olla ihan vain omassa päässä oleva äänten kuoro, raati, joka tuomitsee tai palkitsee ja johtaa naamioitumiseen ihmisten parissa.
Ihminen harmistuu, kun joku ei tajua hänen tarpeitaan ja toivomuksiaan. Suutahtaa, kun toinen ei ymmärrä sittenkään, mitä koetan sanoa.
Koska hyväksymisen ja hylkäämisen perustava systeemi jyllää kaiken aikaa, yöt ja päivät.
Ihminen on sellainen ja henkisiä ongelmia piisaa, ihmissuhdeongelmia piisaa, luonnevikoja, narsismia, alemmuudentunnetta, oidipus kompleksia piisaa
Kristillisen uskomme maailmassa tämä ihmisen perustava hyväksy-hylkää koneisto nivoutuu perusteitaan myöten jumalasuhteeseen. Se voi korostua yli kaiken.
Hyväksyykö Jumala minut?
Tuomitseeko Jumala minut?
siinä on esikoislestadiolaisen kristillisyyden A ja O
sentähden seuroihin mennään, että kuultaisiin yhä uuudelleen "saat uskoa, että Jumala hyväksyy sinut"
Ja yhteisö osoittaa tämän hyväksymisen eikä hylkää
(tietyin uskonnollisin ja käytännöllisin reunaehdoin)
kuinka hykerryttävän mukavaa onkaan, kun koko seuraväki hyväksyy minut!
ja kuinka pelottavan kadotuksen pimeisen inhottavaa on, kun koko seuraväki hylkää minut!
tällainen ihminen on, ja samahan se on perheessäkin - isä hylkäsi äidin, äiti hylkäsi isän ja joskus vanhemmat hylkäävät lapsensa, joka ei täytä hyväksymisen mittoja.
Ajan takaa sitä, että kaikki tuo mitä edellä kerron kuuluu Toisen laintaulun alueeseen - rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Tosin tuo on niin iso asia "rakastaa" että kirjoitan tässä hyväksymisestä ja hylkäämisestä.
Kristittynä kasvu ja ihmisenä kasvu merkitsee toisen laintaulun syvenevää ymmärtämistä. Kuinka toisaalta itse tässä mittarissa toimin ja tulen arvioiduksi, kuinka lähimmäiseni, naapurini, ystäväni, eräs mies Jerikon tiellä.
Elämme ihmisinä ihmisten naamiaisissa ja karnevaaleissa.
Julkisuuteen pukeudutaan mitä erilaisimpiin ihmisyyden rooleihin ja asuihin ja pannaan kasvoille tämän yhteisön tahtoma meikki tai naamari.
Yhtenä joukossa, tutusti ja turvallisesty hyvän paimenen antaman mallin mukaan, joka on kovin itseni näköinen.
Mutta nämä naamiaiset ovat pelon virittämät, hylkäämisen pelon.
Jos naamari putoaisi, jos keisarin vaatteiden alaston totuus putoaisi, ei minua hyväksyttäisikään enään tähän elintärkeään ihmissuhteiden seittiin, rinkiin.
Ihmiset eivät enää tunnistaisi minua, pitäisi yhtenä oikeinajattelevista, oikeinuskovista, hyviksisistä.
Ja he osoittaisivatkin sen.
Ahdistavaa, pelottavaa, pakkoa ja neuroosia ja oman itsen kieltämistä teeskentelyn, ulkokultaisuuden ja omien syntienkin vähättelyn tai puolustelun tutuilla teillä.
Mikä ratkaisuksi?
auttaisiko jokin meitä tulemaan sellaisiksi, mitä me oikeasti olemme?
Jättämään pois naamarit ja karnevaaliasut, harmaat essupuvut ja huivit, ja kokemaan silti rajatonta, ehdotonta hyväksyntää?
entä jos eläisimme Toisen taulun käskyt todeksi, ja Ensimmäisen, ja näin emme lainkaan tekisi syntiä vaan rakastaisimme Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistämme niinkuin itseämme?
Silloin varmaan olisi ahdistus poissa ja olisimme vapautuneita, iloisia kristittyjä?
Jumalan mielisuosiossa ja ihmisten kunnioittamina.
Oletkos pannut merkille, miten ihmisyhteisö suhtautuu totuudenpuhujaan?
totuudellinen, aito ihminen, joka ei näyttele, pidä yllä "hyväksykää minut" roolia, vaan on mitä on.
toki silloin myös hänen erilaisuutensa, oudot ajatuksensa, syntisyytensä näkyy, kun kerran ei teeskentele olevansa jotain muuta.
ei muokkaa käytöstään ja menoaan ihmisyhteisön toivomalla tavalla.
entä jos hän on oikeasti vielä aivan synnitön, ei ikinä ole elämässään tehnyt yhtään syntiä Jumalaa eikä ihmisiä vastaan.
varmaan hänet kaikki hyväksyvät, Jumala ja ihmiset!
Kerran - vain yhden ainoan kerran - sellainen ihminen on tallustellut tämän maan kamaralla.
Ei ole Aadamista ja Eevasta lähtien yksikään ihminen silleen elänyt kuin hän, koskaan tekemättä yhtään syntiä.
Aina tehden Jumalan, Isän tahdon ja taipuen siihen kuolemankin edessä.
Puhuen totta niin fariseuksille kuin publikaaneille, niin hyville kuin pahoille. Teeskentelemättä, olematta mitään muuta kuin mitä on.
Varmaan hänet hyväksyttiin laidasta laitaan - näin aito ihminen, joka ei koskaan lankea syntiin!
uh..
Minulla on huonoja uutisia kaikille totuuden rakastajille ja totuudellisille ihmiselle
tämä mies hylättiin täydellisesti
sekä Jumala että ihmiset hylkäsivät hänet totaalisesti
pois hengiltä mokoma aito ihminen
V.A. Koskenniemi oli kokenut elämässään syvän kriisin
tuo ihana nuori nainen hylkäsi hänet
jotain särkyi, jotain meni rikki sydämessä
ja Suomen kansa on siitä lähtien samoin sanoin tuota tuskaansa ilmaissut
"yksin oot sinä ihminen, kaiken keskellä yksin"
Jeesus veti valtavat kansanjoukot, oli julkkis, päivän puheenaihe, ei voinut kaupunkeihin mennä kun väentungokset sulkisivat liikenteen
Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole mihin päänsä kallistaisi."
Lk 9:58
ELEGIA
Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot.
Askelen, kaksi sa luulet kulkevas rinnalla toisen,
mutta jo eelläs hän on taikka jo jälkehes jäi,
hetken, kaksi sa itseäs vastaan painavas luulet ihmisen, kaltaises - vierasta lämmititkin!
Silmää löytänyt et, joka vois sun katsehes kestää,
kättä sa et, joka ei liukunut luotasi pois.
Kylmä on ystävän mieli ja kylmä on armahan rinta.
Huulet liikkuvat vain, rinta on liikkumaton.
Leikkihin kumppanin löydät, et toden riemuhun, tuskaan.
Hiipua yksikseen tuntehes polttavin saa.
Ystävän, armaan vain oma kaipuus sulle on luonut,
houreen, jok' katoaa, kun sitä kohti sa käyt.
Niin olet yksin, sa ihminen, yksin keskellä kaiken,
yksin syntynyt oot, yksin sa lähtevä oot,
yksin erhees kätket ja yksin kyynelees itket.
Ainoa uskollinen on oma varjosi vain.
V.A. Koskenniemi
toki äiti Maria oli uskollinen vielä julkisesti hylätyn poikansa taistellessa kuolemankin kourissa
Pietari oli pakomatkalla, mutta se rakas opetuslapsi oli siinä myös, kuoleman lähestyessä Jeesuksen sydäntä.
Mutta mitä nämäkään enää merkitsivät, kaikkien hylkäämälle, kun myös Isä on hylännyt.
ja vielä ilman mitään hyvää syytä
hylännyt vain
ja niin Isän sydämen särkee pojan kuolinhuuto
Eli, eli, lama sabaktani!
"Jumalani, Jumalani, MIKSI minut hylkäsit?"
ei ole mitään
ei ole ketään
on yö
Keskipäivällä, kuudennen tunnin aikaan, tuli pimeys koko maan ylle, ja sitä kesti yhdeksänteen tuntiin saakka.
Yhdeksännellä tunnilla Jeesus huusi kovalla äänellä:
"Elohi, Elohi, lema sabaktani?"
Se on käännettynä: Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?
Tämän kuullessaan muutamat paikalla olevista sanoivat: "Kuulkaa, hän huutaa Eliaa."
Joku kävi kiireesti kastamassa sienen hapanviiniin, pani sen kepin päähän ja tarjosi siitä juotavaa sanoen: "Katsotaanpa nyt, tuleeko Elia ottamaan hänet alas."
Mutta Jeesus huusi kovalla äänellä ja antoi henkensä.
Mk 15:33-37 KR 1992
no mutta, olihan Jeesuksella ystäviä ja uskottuja ja paljonkin seuraa?
Jeesuksen vielä puhuessa väkijoukolle hänen äitinsä ja veljensä olivat tulleet paikalle. He seisoivat ulkona ja tahtoivat puhua hänen kanssaan.
Joku tuli sanomaan Jeesukselle: "Äitisi ja veljesi ovat tuolla ulkona ja haluavat puhua kanssasi."
Mutta Jeesus vastasi sanantuojalle: "Kuka on äitini? Ketkä ovat veljiäni?"
Hän osoitti kädellään opetuslapsiaan ja sanoi: "Katso, tässä ovat minun äitini ja veljeni. Jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Paljonkos näitä ystäviä tämän palstan lukijoista löytyy
niitä, jotka teemme Jeesuksen taivaallisen Isän tahdon?
Herra näki hyväksi,
että hänet ruhjottiin,
että hänet lävistettiin.
Mutta kun hän antoi itsensä sovitusuhriksi,
hän saa nähdä sukunsa jatkuvan, hän elää kauan,
ja Herran tahto täyttyy hänen kauttaan.
Ahdistuksensa jälkeen hän näkee valon,
ja Jumalan tunteminen ravitsee hänet.
Minun vanhurskas palvelijani tekee vanhurskaiksi
monet,
heidän pahat tekonsa hän kantaa.
Jes 53:10-11
no tässä vaiheessa kristityn päässä alkaa raksuttaa
"plää plää plää plää"
minä uskon, minä olen vanhurskas, minä olen saanut syntini anteeksi, minut Jumala hyväksyy, minulla on rakkaita uskon veljiä ja sisaria..."
miksi uskovat ovat sitten niin pottumaisia, vihaisia, toisiaan syöviä ja purevia, etten sanoisi aivan v...maisia ihmisiä?
tämän maailman ihmisten mieleenkään ei tulisi käyttäytyä noin lähimmäistä kohtaan?
miksi sellaiset ylpeyden, alemmuuden, vihan, itserakkauden, omahyväisyyden aallot lainehtivat niiden yllä, jotka Jeesuksen nimessä ja veressä uskovat syntinsä anteeksi annetuiksi.
ja itsensä taivaan keskelle asti Jumalan hyväksymiksi?
joka oman ainoan poikansa hylkäsi kuolemaan
uskoisin että perustava syy meidän kristittyjen v.maisuuteen toisia ihmisiä - ja itseämmekin kohtaan - on tuo syvä hyväksymisen/hylkäämisen kierre.
asetamme yhteisömme ja sen normit ja kaiken sen kristillisyyden ihmisten mittareihin
emme Jumalan kirkkaan auringon valoon, jota ei yksikään ihminen kestä
on sietämätöntä, kun hienot hengelliset selitykseni ja rakennelmani sortuvat
ei niitä saisi toiset arvostella, ne ovat Hengen minulle antamia, minulla on jumalallinen tieto
pois alta roskaväki, epäuskoiset ja saatanan pettämät, täältä tulee totuus!
koska en kestä teidän arvosteluanne, pilkkaanne, hylkäämistänne, asetun sisäisesti teidän yläpuolellenne
eikö niin
siellä ainakin olen turvassa ihmisten hylkäämiseltä kun isä ja äiti ja sisarukset ja srk ja aviopuoliso ja lapsetkin minut hylkäävät. mahdollisesti.
ei se oo kivaa
tarvitsen turvapaikan
mites buddhat tästä neuvovat
"älä välitä" älä ole moksiskaan hyvästä tai pahasta, elämä on kärsimystä, elämä on elettävä
elä vaan päivästä päivään, älä itke älä naura
no semmosta kummaa se Paavalikin kirjoitteli, kuka sen ymmärtää?
aha - huomasit harhautukseni!
Jeesus Nasaretilaisen kertomus ei päättynyt Pitkänperjantain katkeraan kuolemaan ja Ihmisen Pojan täydelliseen hylätyksitulemiseen Jumalan ja ihmisten joukossa.
Sunnuntaina Maria Magdalena etsi Hänen ruumistaan, hoitaakseen sitä hautakuntoon.
Naiset olivat haudalle asti seuranneet tietä, uroot miehet eivät.
"Eli, eli, lama sabaktani?"
Jumala vastasi pojalleen kyllä.
Siellä he kaksi juttelivat - enhän minä sinua koskaan hylännyt.
Jumala vihaa hylkäämistä.
Ja toiseksi te olette tehneet tämän: olette saattaneet Herran alttarin peitetyksi kyynelillä ja itkulla ja huokauksilla, niin ettei hän enää käänny uhrilahjojen puoleen eikä mielisty ottamaan mitään teidän kädestänne.
Mutta te sanotte: "Minkätähden niin?"
Sentähden, että Herra on todistaja sinun ja sinun nuoruutesi vaimon välillä, jolle sinä olet ollut uskoton, vaikka hän on sinun puolisosi, sinun aviovaimosi.
Niin ei tee yksikään, jolla on jäännöskään Hengestä.
"Mutta kuinkas se yksi - ?" Hän pyrki saamaan Jumalan lupaamia jälkeläisiä. - Ottakaa siis vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat nuoruutenne vaimolle.
Sillä minä vihaan hylkäämistä, sanoo Herra, Israelin Jumala,
ja sitä, joka verhoaa vaatteensa vääryydellä, sanoo Herra Sebaot.
Siis ottakaa vaari hengestänne älkääkä olko uskottomat.
Te väsytätte Herran puheillanne. Mutta te sanotte: "Miten väsytämme?"
Siten, että sanotte: "Jokainen, joka pahaa tekee, on hyvä Herran silmissä, ja niihin hänellä on mielisuosio"; tahi:
"Missä on tuomion Jumala?"
Malakia 2:13-17 KR 1933
Joka aamu on armo uus,
miksi huolta siis kantaa.
Varjot väistyy ja vajavuus,
Jeesus voimia antaa,
Kiitos Herran hän auttaa tiellä, Täällä kanssamme nyt ja aina on, Suo jo nyt Isän suosion,
Rauhan luonansa siellä.
Joka aamu on armo uus,
Pois siis pelko jo kerran,
Rangaistuksenkin ankaruus,
on vain armoa Herran.
Kaikki armoa minkä suopi,
armo taivasta varten kasvattaa,
armo uskomme uudistaa,
armo lohtua luopi.
Jotka itkevät, olkohon,
kuin ei itkua oisi,
Joilla riemu ja nauru on,
kuin ei riemua oisi.
Läsnä on Herran päivän koitto,
Sielu uskossa varro sitä vain,
kiitosvirttäsi kaiuttain,
Hälle kunnia voitto.
Lina Sandell 1865
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti