Kirjoittanut: mama
Lutherin elämäntarina nostaa monenmoisia kysymyksiä mieleen.
Kun miettii tuota, miten Jumala miestä koulutti tehtäväänsä, on siinä monenlaisia vaiheita, joista kaikkia tarvittiin tehtävässään.
Kun sitten miettii, miten esikoisuudessa suhtaudutaan esimerkiksi teologian opintoihin, niin ei ainakaan ollenkaan siten, minkä esimerkin antaa Luther (tai Lestadius).
Tai saattaahan se olla niinkin, että ei ole juuri kellään kutsumusta siihen suuntaan, mikä kyllä kuulostaisi enempi siltä, että olisi tämä joukko Jumalan hylkäämä, jos ei Hän anna kutsumusta sanaansa opiskelemaan.
Vai voisiko olla kyse siitä, että on kyllä kutsumusta, mutta tuo kutsumus tukahdutetaan, kun sen (Jumalan tahdon) seuraamisesta seuraa yhteisön hylkääminen.
On tuo isän ja saarnaajien tahdon noudattaminen tärkeämpää kuin Taivaallisen Isän.
Voimme myös jokainen nähdä, miten tärkeää on ollut Lutherin hengellisessä kasvussa tuo luostariaika.
Monesti kuulee luostariajan kuitattavan suorastaan hänen eksytyksenä ja harhapolkuna, jolta Jumala hänet onneksi pelasti.
Vaan on ollut aikamoista Raamatunopiskelua ja pyhien kirjoitusten opiskelua ja Hänen seurassaan kulkemista ja äänensä kuulemisen opiskelua tuo aika.
Ja Hänen yliopisto-opintonsa. Jumaluusopin tohtori.
Paavalikin oli aikansa huippukoulutettuja Kirjoitusten tuntemuksessa.
Vaan onko niin, että esikoisille riittää Raamatusta ne muutama Uuden testamentin luku ja ne perinteiset selitykset niihin? Ja sitä luullaan Hyvän Paimenen ääneksi, kun se kerran kuulostaa tutulta?
Saattaa joskus kuulla sanottavan, että ei tommosia, koska ei lutherkaan niitä minään pitänyt...
Kuin tahallaan väärin ymmärtäen, ettei itse tarvitsisi mitään vaivaa nähdä, tai antaa muillekaan sitä mahdollisuutta, koska sittenhän saattaisi olla joukossamme joku, joka voipi ymmärtää asioita himpun verran syvällisemmin kuin itse ymmärtää. Ja sitähän ei Vanhan saarnaajan ego kestäisi.
Lutherin elävä yhteys Jeesuksen kanssa taitaa olla myös niitä asioita, mistä ei juuri puhuta.
Kun osaat katekismuksen ulkoa, tiedät, mitä on oikea usko ja sen jälkeen ei tarvitse kuin uskoa niinkuin on siellä kirjoitettu.
Tiedät sanoa, mikä on kasteen merkitys ja tiedät kertoa ehtoollisen merkityksestä. Osaat molemmista vaikka verissäpäin tapella.
Vaan kummallisen synkkä hiljaisuus tai hurja kiukku seuraa aina siitä, kun aletaan puhua Jeesuksesta.
Hänelle ei oikein meinaa olla sijaa uskonelämässä?
Tehtävänsä on hoidettu 2000 v sitten ja siihen kun uskot, niin on hommat hanskassa?
Vaan taitaa olla samoin kuin oli silloin 2000 v sitten. Häneen suhtautuu hurskaat kristityt tänään samoin kuin silloin aikoinaan.
Mokoma seurustelee syntisten ja publikaanien kanssa, eikä niinkään hakeudu hyvien kristittyjen seuraan, eivätkä he Häntä mihinkään edes tarvitse. Terveet eivät parantajaa tarvitse tänäänkään.
Ja kuka olisi niin hulttio, että antaisi elämänsä Hänen käsiinsä? Järkihän meille on annettu, minkä varassa tätä maallista taivalta teemme. Ei tähän mitään Herroja tarvita elämäni suunnista kertomaan.
Noinhan tuo ajatus taitaa mennä, vaikka Jeesuksesta joskus mainittaisiinkin ja laulettaisiin...?
Kun perinne ja Raamattu törmäävät toisiinsa, se on melkoinen juttu. Monelle on perinne paljon tärkeämpää kuin se, mitä Raamatussa ihan oikeasti sanotaan.
Olemme melkoisen samanlaisessa tilanteessa kuin Lutherin aikaan.
Raamattu on hanskassa. Se, mikä siellä on oleellista.
Uskonelämä kiteytyy hurskaaseen vaellukseen ja siitä poikkeamien katumiseen ja anteeksipyytämiseen.
Mitä muuta hurskas esikoinen tarvitsisi Jeesukselta?
Kliininen suhde on paljon yksinkertaisempaa kuin Hänen kanssaan vaeltaminen. Siitä evankeliumit paljon kertovat.
Ja sittemmin apostolien teot ja kirjeet.
Vaan tuo jytky, mikä on Raamatussa! Olemme saaneet nettiruukussakin monenmonta kertaa nähdä, millainen voima sillä onkaan, kun lähdemme tutkimaan Sanaa!
Ja olemme saaneet nähdä, miten itse Perkele mieluusti tulee siihen mukaan sotkemaan, jotta mieluummin pitäytyisimme perinteessä kuin tutkisimme Sanaa.
Onhan ihminen itse ja oma napansa monin verroin tärkeämpi... kaikkihan sen tietää...
Jeesuksen seuraaminen... sama kuin uskoisi joulupukkiin? Katekismuksen osaaminen riittää. Ja päivittäisen elämänsä asiallisesti hoitaminen. Ja anteeksipyytäminen, kun on tullut syntiin langettua.
2 Kor 13:5 Tutkikaa itseänne, oletteko uskossa. Pankaa itsenne koetteelle. Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne? Ellei niin ole, ette selviydy koetuksesta.
Hyvä itsensä tutkistelemisen paikka on myös se, että kuulostaako Raamatun sana vieraalta ääneltä.
Suorastaan opinkappaleen omaisena on se, ettei pidä opiskella teologiaa. Ja vallanpidon välineenä varmaan ihan hyvä... Aika samanlainenhan oli aikanaan se, että tavallinen kansa ei voinut Raamattua edes ymmärtää, kun sitä ei kansan kielellä edes ollut.
Melkoisen pommin aiheutti se, että niitä joka kielelle pyritään kääntämään.
2. Kor. 5: 15-21
Hän on kuollut kaikkien puolesta, jotta ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen vaan hänelle, joka on kuollut ja noussut kuolleista heidän tähtensä.
Niinpä emme enää arvioi ketään pelkästään inhimilliseltä kannalta.
Vaikka olisimmekin ennen tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta, emme enää tunne.
Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus.
Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!
Kaiken on saanut aikaan Jumala, joka Kristuksen välityksellä on tehnyt meidän kanssamme sovinnon ja uskonut meille tämän sovituksen viran.
Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan.
Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme.
Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.
Kristukseen, joka oli puhdas synnistä, Jumala siirsi kaikki meidän syntimme, jotta me hänessä saisimme Jumalan vanhurskauden.
Vaikka olisimmekin ennen tunteneet Kristuksen pelkästään inhimilliseltä kannalta, emme enää tunne.
Jokainen, joka on Kristuksessa, on siis uusi luomus.
Vanha on kadonnut, uusi on tullut tilalle!
Kirjoittanut: MikkoL
tässä tilannekatsauksessa minua puhuttelee erityisesti tuo ilmaus
"vanhan saarnaajan ego ei kestäisi"
te tunnette omanne ja omanne tuntevat teidät! (käyttehän te ripittäytymässä heille kaikki salaisuudet ja sydämen murheenne)
kehottaisin tämänkin palstan perusteella tottelemattomuuteen isälle ja vanhimmille ja saarnaajille - jos Jumala kutsuu sinua, nuorempi tai vanhempi, teologiaa lukemaan niin sinne vaan kaikesta huolimatta.
ehkä juuri sinua yläkerran väki tahtoo käyttää tämän pahasti romuttuneen ja pahan hengen runteleman herätysliikkeen korjaamiseen!
tai sitten ei...
Jumalaa tulee totella enemmän kuin ihmistä.
Kirjoittanut: mama
Niin...
Onhan toki silleen, että suurta osaa essuja ei juuri liikuta, mitä saarnaajat puhuu tai jättää puhumatta. Oma elämä, niin hengellinen kuin maallinenkin on ihan muualla ja kosketus herätysliikkeeseen on sosiaalisella ja perinnetasolla.
Seuroissa käydään tapaamassa tuttuja ja jutellaan kuulumiset ja päivitellään politiikat.
Keskusteluissa varotaan aiheita, joista tiedetään oltavan eri mieltä ja pukeutumisessa ja kampauksessa otetaan okea moodi käyttöön, vaikka muualla se olisikin aivan toisenlaista "Eihän haluta pahoittaa toisten mieltä..."
Mutta on mukava tavata ihmisiä, joilla on sama tausta kuin itsellä ja suurin osa vieläpä sukulaisia...
Veneitä ei passaa keikutella. Sosiaalinen kuri on melkoinen voima...
Kirjoittanut: Nosce te
Uskovaisen ihmisen oikea elämisen muoto.Tässä nyt tulee taas se ikuisuuskysymys. Eläminen Kristukselle. Eikö siinä ole kaikki tarpeellinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti