torstai 10. kesäkuuta 2010

Homoliiton kirkollinen siunaus

homoliittojen kirkollinen siunaaminen on ajankohtainen asia Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa, ja julkisuudessa on käyty keskusteluja esimerkiksi rovasti Leena Huiman ja muiden kanssa.

oma kantani on vain sitä - oma kantani.

sillä ei ole kovin suurta merkitystä myöskään sentähden, että en ulkomailla asuvana suomalaisena ole aktiivisesti papin virassa seurakunnassa.


varmaan jo lähitulevaisuudessa krikolliskokous tulee päättämään piispainkokouksen aloitteesta, miten samaa sukupuolta olevien pariskuntien liittoon tulee suhtautua.

jos kodin siunaaminen tai kristillinen avioliitto asetetaan voimaan kirkkolaissa, silloin jokainen Suomen ev.lut. kirkon pappi on velvollinen tämän toimituksen suorittamaan.

kuten näemme kysymyksessä naispappeudesta, kirkon työntekijän henkilökohtainen omantunnon näkemys, Raamatun tulkinta tai uskonkäsitys, ei paina mitään puntarissa.

joko teet kuten käsketään tai lähdet virastasi.


arvelen että jos - ja kun - Suomen kansankirkko kulkee kohti homoliittojen virallista liturgista siunaamista, tai mahdollisesti avioliittoon verrattavaa kirkollista toimitusta, taustalla on näillä palstoilla esittämiä näkemyksiä homosuhteen luonteesta.

siis että pienellä prosentilla ihmiskuntaa on perinnöllisesti, synnynnäisesti homoseksuaalinen taipumus.

että Raamattu ei lainkaan tunne tällaista ilmiötä.

että uskollinen siveä parisuhde on aivan muuta kuin apostoli Paavalin kuvaama heteron irstaileva syttyminen omaan sukupuoleensa Jumalan hylkäämänä, koska ei kunnioita Jumalaa Luojana vaan palevelee epäjumalaa.

sielunhoidolliset näkökohdat tuodaan varmaan myös esiin.

se että homoseksuaalisuus on Raamatussa yksiselitteisesti Jumalan tahdon vastainen luonnottomuus, joka on poistettava kansasta siinä missä kuukautisten aikana naisen kanssa makaava mieskin, ei siis tällaista päätöstä tehtäessä pidetä kiinni.


toistaiseksi asia on sekä Suomessa että monissa muissa kristillisen kulttuurin piirissä olevissa maissa alkuvaiheissa, mutta kansainvälisessä yhteisössäkin virran suunta on päivänselvä.

moderni yhteiskunta tulee huolehtimaan vähemmistöjen oikeuksista ja suojelemaan myös seksuaalisia vähemmistöjä uskonnolliselta ja muulta syrjinnältä.

heidän suhteensa virallistetaan ja jonkun ajan kuluttua homoliitto on yleisesti hyväksytty ja ilman muuta selvänä pidetty asia.

ne papit, jotka Raamattuun vedoten ja omantunnon syistä eivät tahdo homoliittoa siunata savustetaan silloin kirkostamme ulos.


Laki rekisteröidystä parisuhteesta 9.11.2001/950 on Finlex copyright joten laitan tähän vain linkin, josta sen voi lukea.



Samaa sukupuolta olevien avioliitto on laillinen Alankomaissa, Belgiassa, Espanjassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa, Norjassa, Portugalissa ja Ruotsissa.

Ranskassa julkaistiin 2006 virallinen 453 sivuinen raportti "Raportti perheestä ja lasten oikeuksista" jossa samaa sukupuolta olevien avioliitto torjuttiin.


Rekisteröity parisuhde, siviili liitto, on hyväksytty

Andorra,
Australia,
Islanti,
Iso-Britannia
Israel,
Kolumbia,
Kroatia,
Luxemburg,
Portugali,
Saksa,
Slovenia,
Suomi,
Sveitsi,
Tshekin tasavalta,
Tanska,
Ranska,
Unkari,
Uruguay,
Uusi Sealanti


Joillekin hallintoalueilla Argenttiina (Villa Carlos Paz, Río Cuarto, Ciudad de Buenos Aires, Río Negro),

Meksiko (Cohuila, Tasavallan alue)

Yhdysvallat (Kalifornia, Hawaiji, Maine, New Jersey, New Mexico, New York, Nevada, Oregon, Rhode Island, Wisconsin, Washington, Columbia)



Heterohomous

heterojen harjoittama homous on Raamatun mukaan syntiä.

kun puhumme synnynnäisestä taipumuksesta, Jumalan luomasta homoseksuaalisesti taipuvaisesta tai hyvin varhain traumatisoituneesta sairaudesta

se voi avata oven kaikenlaisen homoilun hyväksymiseen.

Apostoli Paavali ei puhu homoille, sellaisille joista tässä on ollut puhe, vaan normaaleille heteroseksuaalisille ihmisille.

jos siis olet hetero ja kysyt Raamatulta, saanko kokeilla homoilua koska mieli tekee, niin vastaus on Ei.

sielunhoitaja kohtaa tällaista heterojen syntiä varmaan huomattavasti enemmän kuin aitoja homoja.

se on sama, kuin jos hetero kysyy Raamatulta saako tehdä aviorikoksen. vastaus on Ei.

saako varastaa. Ei.

Paavali ei varsinaisesti sitä kiellä, kuten Mooseksen laki, vaan toteaa vain että näin on asiat Jumalan hylkäämässä ihmisjoukossa.


keskustelujen puolella nimimerkki nasu antaa viitteen kanssa tilaston homoseksuaalisesti suuntautuneista suomalaisista vuonna 1992.

0,7%

vaikka lukema olisi 2-4% niin pieni se silti olisi.

---
käsitykseni on, että heterolle homoilu on luonnonvastaista ja syntiä, josta tulee tehdä parannus ja jonka kanssa ei saa leikkiä.


homoista Raamattu ei tiedä mitään.


---
ajatus on aika hankala.

koska ajatellaan, että homoliiton hyväksyminen merkitsee homoseksuaalisten suhteiden hyväksymistä myös heteroiden välillä.



---------- lisätty 2.7. 2010

tänään on uutisia vihreiden aloitteesta selvittää mahdollisuuden sallia samaa sukupuolta olevien avioliitot.

Näin jo tulevana syksynä oikeusministeri Tuija Brax (vihr.) teettää selvityksen avioliittolain muuttamisesta. Keskusta jäänee sivuun, mutta kokoomushan siihen jo lähti kesäkuussa, demarit tuskin löytävät syytä vastustaa.

Suomi varmaan lähtee tähän pian, koska Ruotsi, Norja ja Islanti ovat tähän jo menneet ja näissä maissa on voimassa "sukupuolineutraali" avioliito.

Eli sama oletko mies vai nainen, puolisosi mies tai nainen, kaikki avioliitot ovat yhteiskunnan lainsäädännön kannalta sama juttu.

Tässä nyt sitten Suomen ev.lut. kirkko joutuu ilman muuta omaksumaan myös homoliittojen siunaamisen, onhan se kansankirkko.

mitään suurta kirkosta pakoa se ei tuo, mutta epäilen, ettei se myöskään pysäytä kirkosta eroamista. Kristillisen kirkon ja kristinuskon ääni yksinkertaisesti lakkaa olemasta merkittävä vaihtoehto uudessa uljaassa Suomessa.

12 kommenttia:

  1. Olen samaa mieltä siitä, ettei Raamattu puhu "homoista". Se vain opettaa, että mies ja nainen on luotu sukupuoliyhteyteen keskenään. Lisäksi Raamattu vielä muutamassa kohdassa kieltää seksin saman sukupuolen kesken. Seksi saman sukupuolen sisällä on kielletty kaikilta ihmisiltä: riippumatta identiteeteistä. Vastaavasti vaikkapa varastaminen on kielletty kaikilta: sekä tavalliselta kansalta, että niiltä jotka itse identifioivat itsensä varkaiksi. Raamatussa opetettavassa etiikassa ei välitetä henkilön itsensä itselle asettamista identiteeteistä oikeastaan lainkaan. Teot ovat kiellettyjä tai sallittuja identiteeteistä riippumatta.

    Ps. Mikko Louhivuori, ainakin minun on aika vaikea lukea tekstejäsi. Voisitko käyttää hieman pidempiä kappalejakoja, jotta tekstiäsi olisi visuaalisesti helpompi lukea? Esimerkiksi tuossa yllä olevassa tekstissä on monia yhden rivin kappaleita. Teksti olisi houkuttelevamman ja helpomman näköinen lukea ja hahmottaa, jos joka kappaleessa olisi vaikka 3-5 riviä. Siis jos tekstisi näyttäisivät enemmän esseemäiseltä visuaalisesti. Välillä kirjoituksesi ovat nimittäin näyttäneet hyvinkin luettavilta. Toisinaan taas on paljon yhden ja kahden rivin kappaleita, ja lukeminen on sen takia vaikeampaa.

    VastaaPoista
  2. vastasin tähän "olet täysin oikeassa. Raamattu on tässä yksiselitteinen eikä "identiteetti" tai muuta aikamme kielenkäyttöä siellä näy.

    Apostoli Paavali kirjoittaa ilmiselvästi heteroiden homoseksuaalisista suhteista.

    Kristillinen kirkko ei ole ollut kärjessä tähän seksuaaliseen vähemmistöön kohdistuvan julkisen häpäisyn, syrjintänsä, heidän rikollistamisensa tai syyllistämisensä poistamisessa yhteiskunnasta.

    muutos on tapahtunut sekulaarin humanismin seurauksena, samoin kuin orjuuden poistaminen länsimaista tai syytettyjen vankien kiduttamisen lopettaminen.

    päin vastoin, kristittyjen parissa on syvää huolta yhteiskunnan kehityksestä ja parisuhteiden rekisteröinnistä kuten Suomessa tai avioliitosta kuten nyt Islannissa.

    VastaaPoista
  3. Mikko Louhivuori kirjoitti:

    "Apostoli Paavali kirjoittaa ilmiselvästi heteroiden homoseksuaalisista suhteista."

    Millä perusteilla näin päättelet olevan, vieläpä ilmiselvästi?

    VastaaPoista
  4. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnonvastaiseen, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan.
    Room. 1:26.27 KR 1992

    VastaaPoista
  5. Tuon kohdan tunnen. Mutta ei siinä sanota, että kielto koskisi vain heteroiden homoseksuaaleja suhteita. Paavalihan vetoaa luomiseen. Kuinka jo luomisesta asti on käynyt hullusti. Vaikka ihmiset ovat alunperin tunteneet Jumalan, he ovat vaihtaneet katoamattoman Jumalan kirkkauden katoavaisten ihmisten ja lintujen, nelijalkaisten ja matelijoiden kuviin. Paavalin mukaan ihmiset eivät voi edes puolustautua, koska Jumalan voima on ollut luomisesta asti nähtävillä. Tämä on jännä kohta kun Paavali ikään kuin heittää, että näkymätön (Jumalan voima) on nähtävissä (luonnossa ja Jumalan teoissa, joiden lopputuloksia ihminenkin voi nähdä, vaikkei Jumalaa itseään näekään).

    Ihmisten synti jo paratiisikertomuksesta lähtien on ollut se, että ihminen on ennemmin mennyt luodun kuin Luojan perässä. Ja tähän Paavalikin viittaa tuossa Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa todetessaan: "He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa".

    Ihminen on siis vaihtanut Luojan luotuun. Jumalan jumalaan. Jumalan kuvaksi, mieheksi ja naiseksi (1. Moos. 1:27 ) luotu ihminenkin on vaihtanut luomisjärjestyksen mukaisen sukupuoliyhteyden (eli miehen ja naisen välisen sukupuoliyhteyden) luonnonvastaiseen (eli Paavalin ajattelussa luomisjärjestyksen vastaiseen: sen vastaiseen, millaiseksi Jumala on ihmisen alunperin Jumalan kuvaksi luodessaan tarkoittanut).

    Paavali ei väitä, että jokainen yksilö olisi vaihtanut jotain, oltuaan ensin jotain muuta, vaan että ihmiset ovat kollektiivisesti siirtyneet pois luonnollisesta (=Jumalan luomisjärjestyksen mukaisesta) elämästä, kuten kollektiivisesti syrjäyttäneet Jumalan ja päästäneet luodun vain hänen ansaitsemaan asemaan. Sen tähden Paavali sanoo Jumalan jättäneen ihmiset saastaisuuteen, häpäisemään omia ruumiitaan ja tekemään sopimattomia asioita (jakeet 24 ja 28). Tämä ei tarkoita, että jokainen yksilö olisi erikseen elänyt ensin toisin, vaan että ihmiskunta kollektiivisesti on vaihtanut Jumalan tahdon mukaisen elämän oman tahtonsa ja omien halujensa mukaiseen.

    VastaaPoista
  6. kieleltään ja sisällöltään tämä kohta on aivan selvä - se puhuu seksuaalisen vaihtamisesta luonnollisesta luonnottomaan naisten ja miesten parissa

    muissa Paavalin kirjeiden kohdissa asia mainitaan paljon lyhyemmin ja ilman tällaista "vaihtamisen" siätötä.

    Raamatusta ei siis löydy mitään tukea homosuhteiden kirkolliseen siunaukseen.

    kuten sanottu, asia menee aivan uusiksi jos yhteiskunta omaksuu sukupuolisesti neutraalin avioliiton mallin, jota Kokoomus nyt on ottanut vaaliohjelmaansa.

    VastaaPoista
  7. Mikko Louhivuori kirjoitti:

    "kieleltään ja sisällöltään tämä kohta on aivan selvä - se puhuu seksuaalisen vaihtamisesta luonnollisesta luonnottomaan naisten ja miesten parissa"

    Olen samaa mieltä. Itse asiassa tunnun olevan hyvin samoilla linjoilla muutenkin tässä asiassa kanssasi. Siksi takerrun kai näkemyseroihimme, todelliseen tai kuvittelemiini. En ymmärtänyt nimittäin sitä, että millä perusteella katsoit edellisessä kommentissasi Paavalin puhuvan tuossa kohdassa (vain) heteroiden homoseksuaalisista suhteista. Kun itse en sellaista rajausta tuosta mitenkään löydä.

    VastaaPoista
  8. ajatukseni on, että olemukseltaan aidosti homoseksuaaliselle ihmiselle fyysisesti luonnonmukainen seksuaalinen suhde on kuitenkin henkisesti mahdoton ja vastenmielinen, oksettava. hän ei ole koskaan vaihtanut luonnollista haluaan, samalla tavoin kuin hetero pysyy heterona vaikka lähtisi homoseksuaaliseen irstailuun.

    VastaaPoista
  9. Tästäkin olen samaa mieltä. Tosin joitakin poikkeuksiakin lienee. Kautta aikain lukuisat homoseksuaalisesti suuntautuneet ihmiset ovat kuitenkin avioituneet, ja joistain suhteista on jopa tullut onnellisia. Koko parisuhde ei ole pelkkää seksuaalielämää. Mutta samaan aikaan osa tällaisista suhteista on epäonnistunut.

    Sama ongelma on myös ilmeisesti monilla pedofiilisesti seksuaalisesti suuntautuneilla. Osalle pedofiileistakin luonnonmukainen seksuaalinen suhde vastakkaisen sukupuolen aikuiseen on mahdoton ja vastenmielinen. Osa taas haluaa monia samanaikaisia suhteita, ja osa katsookin ajatuksen yksiavioisuudesta olevan hänelle mahdoton. Joillekin ällöttävää on ajatus suhteesta ihmisen kanssa. Toisinaan suomalaisiin lehtiinkin päätyy juttuja eläinten kanssa seksiä harjoittavista. Osa eläimiin sekantuvista tosin harjoittaa seksiä myös ihmisten kanssa. Hiljattain lehdissä oli tapaus, jossa mies oli avioitunut lehmän kanssa:
    http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/95046-mies-harrasti-seksia-lehman-kanssa-%E2%80%93-pakotettiin-naimisiin

    Yksi ratkaisu monille seksuaalisesti poikkeavista ihmisistä on ollut papiksi ryhtyminen. Silloin ei ole tarvinnut avioitua kenenkään kanssa, jos on esim. katolisessa kirkossa pappina tai munkkina. Sen historian satoa on nyt sitten uutisissa kuultu. Ehkä se Paavalin ohje yhden vaimon miehestä ja tunnetusti hyvässä maineessa olevasta ja perheestään huolehtivasta seurakunnan johtohenkilöstä on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin vaikka pakkoselibaatti papeille, mikä johtaa juuri siihen että selibaattia edellyttävien kirkkojen papeiksi valikoituu seksuaalisesti poikkeavia keskimääräistä väestönosuutta enemmän.

    VastaaPoista
  10. Mutta palatakseni itse asiaan, niin olen siis kanssasi samaa mieltä edellisen kommentin kanssa. Ainoa olennainen asia, mistä olen ollut eri mieltä on ollut väitteesi että Paavali olisi rajannut ko. Raamatunkohdassa saman sukupuolen sisäisen parittelukiellon vain heteroihin. Sellaista ajatusta ei minun nähdäkseni tekstiin sisälly lainkaan.

    Jos nyt oikein tulkitsen sinua, niin sinun perustelusi on se, että heterolle "luonnollinen" olisi eri asia kuin mikä on homolle "luonnollinen". Näin voi olla, jos sana "luonnollinen" määritellään niin että se vaihtelee eri henkilöillä. Jotenkin siihen tapaan, että sinulle luonnollinen ei ole minulle luonnollista, ja jollekin kolmannelle luonnollinen on vielä jotain muuta. Mutta Paavali ei tällaista erottelua tee. Hänen opetuksissaan luonnolliset asiat koskevat kaikkia. Lisäksi nimenomaan tässä kohdassa hän puhuu ihmisistä, ei jostain pienestä ihmisjoukosta. Meistä ihmisistä, jotka olemme hylänneet Luojan ja korottaneet luodun vain hänen ansaitsemaan asemaan. Meistä ihmisistä, jotka jo paratiisissa olemme hylänneet Jumalan käskyt. Sen seurauksena jo Aadam ja Eeva häpäisivät itsensä. Synninteon luonnollinen seuraus on häpeä. Mutta me ihmiset olemme niin langenneita, ettemme enää edes ymmärrä hävetä itseämme häpäistessämme. Vaan me jopa osoitamme hyväksyntäämme synnin tekemiselle. Aivan kuten Paavali Roomalaiskirjeen ensimmäisen luvun viimeisessä jakeessa meistä ihmisistä toteaa.

    Paavali tunsi Mooseksen kirjan opetukset sukupuolisivellisyydestä. Vastaavalla tavalla kuin 3. Mooseksen kirjan luku 18 esittää että kiellot koskevat "jokaista", Paavali ja itse asiassa koko Uusi Testamentti vaikuttaa todella ehdottomalta sen suhteen, että käsky olla tekemättä aviorikosta (joka tapahtuu, jos on sukupuolisuhteessa muun kuin aviopuolisonsa [=mies-nainen-suhde] kanssa) koskee todella kaikkia.

    Kun silloinen piispa Pihkala kirjoitti joskus seksuaalietiikasta eräässä lehdessä, hän toi esiin sitä, mitä tapahtui avionrikkomuksen tehneelle naiselle evankeliumitekstissä. Hän ei rankaissut tätä. Jeesus välitti tästä naisesta. Mitä hän siis sanoi lopuksi naiselle? Hän ei sanonut, että "hyvin tehty". Jeesus sanoi, että mene äläkä enää tee samoin. Tätä Pihkala käytti osana homoseksuaalisuhteisiin kantaa ottavaa kannanottoaan. Tuosta Jeesuksen toimintatavasta voi itse kukin kristitty ottaa oppia. Hän ei tuominnut, mutta ei jättänyt heitteillekään. Hän ei syyttänyt, mutta jaksoi kärsivällisesti kehottaa ihmisiä parannuksen tekemiseen.

    VastaaPoista
  11. ei todellakaan Raamatussa tehdä mitään eroa saman sukupuolen suhteen välillä, ei tunneta ajatusta synnynnäisesti homoseksuaalisesta, eikä millään muotoa sallita asiaa, joka on synti ja kauhistus Jumalan silmisssä.

    näin kirkko onkin kautta aikojen homoseksuaalisuuteen suhtautunut - sekulaareissa yhteiskunnissa sen sijaan on liikuttu linjalla rangaistava rikos - sairauteen verrattava - hyväksiminen ja lain suoja näille parisuhteille tai sitten avioliitto.

    nyt kirkkojen asenne on muuttunut aikamme yhteiskunnan myötä ja voimme tietenkin ottaa Raamatun neuvon "älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan"

    on tässä tietenkin eroja. lehmän kanssa avioituva on lähinnä tomppeli. pedofiili on tuhoisa toiselle ihmiselle. heteroa viettelevä homo on vaarallinen heteron omalle identiteetille.

    en tunne homoseksuaalisuutta asiantuntijatasolla, mutta ymmärrän että ilmiö on erittäin monimutkainen ja saattaa olla varsin vaikea ihmisen kasvun ja terveen elämän kannalta. ei siis yksinkertaisesti "rupeanpa tässä homoksi" -

    sen tähden heteron luonnollisen identiteetin suojaaminen samoin kuin uskollisen hetero-parisuhteen ihanteen ylläpito kuuluvat mielestäni seksuaalieettiseen opetukseen ja tässä Raamattu voi olla merkittävä apu ja tuki esimerkiksi horjuvalle nuorelle.

    kirkon olennainen tehtävä on johtaa ihmiset Kristuksen luokse - Hän tahtoo ja osaa auttaa myös seksuaalisen elämän syvissä ja jopa hengenvaarallisissa syövereissä.

    VastaaPoista
  12. nettiruukun keskustelu kärjistyi siihen ajatukseen, jonka jotkut johdonmukaisesti ottivat esiin, että kun homo tai lesbopari Suomen lakien mukaan rekisteröi parisuhteensa ja tahtoo näin elää uskollisessa rakkaussuhteessa, he itse asiassa sitoutuvat syntiin eikä heille ole olemassa mitään armoa, vaan vain helvetin lieskojen odotus.

    armo kuuluisi vain niille, jotka tekevät parannuksen tai ovat sitoutuneet elämänikäiseen murheeseen ja katumuskeen siitä, ketä ja mitä ovat.

    selibaatti on todellakin eräs ratkaisu ja varsin vaikea sekä homolle että heterolle.

    VastaaPoista