Perpetuan näky

Perpetua kertoo itse näystään vankilassa näin (historiantutkijat pitävät tekstiä todennäköisesti Perpetuan omana kertomuksena). Elämme siis Herran vuotta 203, olemme pohjois-Afrikassa Karthagossa.

Keisari Getuksen syntymäpäivä lähestyy, 7.3. ja näissä Perpetua ystävineen sitten heitetään villieläimien raadeltavaksi ja lopulta mestataan miekalla.

Naisten kimppuun käy erityisen hurja villi lehmä, jonka sarvi tunkeutuu 22 vuotiaan tytön luiden väliin aiheuttaen suurta tuskaa.

näky on vankilassa ja vielä ei ole aivan varmaa, kuinka näille riparilaisille tulee käymään. (katekismuskoulussa ja äsken kastettuja vastoin Rooman lakeja)

Silloin veljeni sanoi "Rakas sisareni, olet jo saanut suuren arvon ja saat pyytää näkyä, niin että tiedämme päättyykö tämä kärsimykseen vai pääsemmekö tästä. Ja tiesin, että minulle on annettu etuoikeus keskustella Herran kanssa, jonka hyvyyden olin saanut kokea niin suurena, rohkeasti lupasin veljelleni ja sanoin "huomenna kerron sinulle".

Ja minä pyysin, ja tämä näytettiin minulle.

Näin kultaiset tikapuut, jotka ulottuivat ihmeellisen korkealle aina taivaaseen asti, mutta ne olivat niin kapeat, että vain yksi henkilö saattoi kerrallaan nousta niitä.

Tikkaiden sivuun oli joka paikkaan kiinnitetty kaikenlaisia rautaisia aseita. Siellä oli miekkoja, keihäitä, koukkuja, tikareita, niin että jos joku ei nouse varoen ja katsoen vain ylöspäin, raudat repisivät hänet ja hänen lihansa jäisi rautakoukkuihin.

Tikkaiden juurella oli vaanimassa ihmeellisen suuri lohikäärme, odottaen ketä tahansa lähestyväksi ja pelottaen heidät nousemasta tikapuille.

Saturus nousi ensimmäisenä, joka oli itse antautunut viranomaisille, koska hän ei ollut paikalla, kun meidät vangittiin. Hän nousi portaiden huipulle ja kääntyi minua kohden ja sanoi "Perpetua, minä odotan sinua, varo ettei lohikäärme pure sinua!"

Minä sanoin "Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä, se ei vahingoita minua!"

Se nosti päänsä hitaasti tikkaiden alapuolella ikäänkuin peläten minua, ja kun astuin alimmalle puolapuulle, astuin samalla sen pään päälle.

Nousin ylös asti ja siellä näin valtavan puutarhan. Puutarhan keskellä istui kookas valkopartainen mies paimenen puvussa, lypsäen lammasta. Hänen lähellään seisoi monia tuhansia valkopukuisia.

Hän kohotti päätään, katsoi minuun ja sanoi "Olet hyvin tervetullut, tytär!"

Hän kutsui minua luokseen ja antoi minulle juustoa, jota oli lypsämässä, se oli kuin pieni kakku.

Otin sen vastaan kahta kättäni yhdessä pitäen ja söin kakun. Kaikki ympärilläni olevat sanoivat Aamen!

Heräsin tähän ääneen tuntien suussani vielä niin hyvän maun, jota en osaa edes kuvata.


Kerroin tämän näyn heti veljelleni, ja ymmärsimme, että edessämme oli oleva kärsimyksen tie.

Heitimme kaiken toivon tästä maailmasta.

MikkoL:
koko teksti on luettavissa latinaksi, kreikaksi ja englanniksi tällä sivulla