sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Quo vadis - Tacitus kertoo Neron vainoista

Neron soihtuja

Pentti Mattila kertoo Italian matkaraportissaan napakasti:

Tacitusta (s. 55 jKr., k. 120 jKr) pidetään Rooman suurimpana historoitsijana, Annaalit, Rooman historia Tiberiuksen valtaantulosta 14 jKr. Neron kukistumiseen vuonna 68 jKr.

Lainaus Tacituksen "Keisarillisen Rooman historia" kirjasta:

"Mutta ihmisapu, keisarin lahjoitukset tai jumalien lepyttely eivät pystyneet hälventämään ikäviä huhupuheita jotka väittivät, että tulipalo oli tahallisesti sytytetty. Lopettaakseen nämä puheet Nero teki syntipukeiksi kansan kristityiksi nimittämät, rikostensa takia vihatut henkilöt, ja rankaisi heitä valikoiduin kidutuksin.

Nimitys oli saanut alkunsa Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli teloittanut Tiberiuksen aikana. Turmiollinen taikausko talttui hetkeksi mutta levisi sitten uudelleen, ei ainoastaan Juudeaan, jossa paha oli saanut alkunsa, vaan jopa Roomaankin. Kaikki inhottava ja hävettävä kerääntyy tänne ja viihtyy täällä.

Ensiksi vangittiin ne jotka tunnustivat ja heidän ilmiantonsa perusteella suunnaton joukko muita, joita ei syytetty niinkään tuhopoltosta kuin vihasta ihmissukua kohtaan.

Tuhoon tuomittujen kustannuksella pilailtiin. Heitä annettiin eläinten taljoihin puettuina koirien raadeltaviksi tai naulittiin ristiin. Illan hämärtyessä heitä käytettiin soihtuina yötä valaisemaan. Nero oli luovuttanut puutarhansa tätä näytelmää varten ja pani siellä toimeen kilpa-ajot."

Nobel-kirjailija Henryk Sienkiewicz on tehnyt historiallisen romaanin
"Quo vadis: kertomus Neron ajoilta" WSOY 1948.

Tacitus kertoo Germania kirjassaan mm. myös suomalaisista, Fenni-kansasta.


Todennäköisesti apostoli Pietaria oli säilytetty ennen kuolemaansa Roomassa Mamertinuksen vankilassa. Tämä vankila, Carcer Mamertinus on Rooman vanhimpia rakennuksia, jonka on rakentanut Servius Tullius. Tästä vankilasta Pietari vietiin Vatikaanuksen kukkulalle, jossa oli keisari Neron puutarhat ja sirkus. Sille paikalle, jossa Pietari rintiinnaulittiin pää alaspäin on myöhemmin rakennettu Pietarinkirkko.

Apostoli Paavali kärsi marttyyrikuoleman vuonna 64 jKr. keisari Neron vainoissa. Rooman kansalaisena häneen sovellettiin kunniallista kuolintapaa, eli hänet mestattiin miekalla Ostiaan ja merelle vievän tien varrella jossa nykyisin sijaitsee kolmen lähteen le tre Fontane -kirkko. Perimätiedon mukaan Lucina -niminen kristitty nainen hautasi Paavalin puutarhaansa ja sillä paikalla on Paavalin kirkko Porta S. Paolan ulkopuolella.

Tacitus, Publius Cornelius. Germaania. Otava 1976.

Tacitus. Keisarillisen Rooman historia. WSOY 1970.

Heikki Koskenniemi, Veren ja tulen läpi - Vanhan kirkon marttyyrien todistus.
Perussanoma 2006.



Nero, to win credit for himself of enjoying nothing so much as the capital, prepared banquets in the public places, and used the whole city, so to say, as his private house. Of these entertainments the most famous for their notorious profligacy were those furnished by Tigellinus, which I will describe as an illustration, that I may not have again and again to narrate similar extravagance. He had a raft constructed on Agrippa’s lake, put the guests on board and set it in motion by other vessels towing it. These vessels glittered with gold and ivory; the crews were arranged according to age and experience in vice. Birds and beasts had been procured from remote countries, and sea monsters from the ocean. On the margin of the lake were set up brothels crowded with noble ladies, and on the opposite bank were seen naked prostitutes with obscene gestures and movements. As darkness approached, all the adjacent grove and surrounding buildings resounded with song, and shone brilliantly with lights. Nero, who polluted himself by every lawful or lawless indulgence, had not omitted a single abomination which could heighten his depravity, till a few days afterwards he stooped to marry himself to one of that filthy herd, by name Pythagoras, with all the forms of regular wedlock. The bridal veil was put over the emperor; people saw the witnesses of the ceremony, the wedding dower, the couch and the nuptial torches; everything in a word was plainly visible, which, even when a woman weds darkness hides. - Tacitus (Annals, 15.37)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti