Perpetua ja FelicitasIkonissa molemmat kuvattu tummaihoisina
"Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?"
Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle:
"Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas".
Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani.
Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo."
Mutta sen hän sanoi antaakseen tietää, minkäkaltaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa.
Ja tämän sanottuaan hän lausui hänelle: "Seuraa minua".
Niin Pietari kääntyi ja näki sen opetuslapsen seuraavan, jota Jeesus rakasti ja joka myös oli aterioitaessa nojannut hänen rintaansa vasten ja sanonut: "Herra, kuka on sinun kavaltajasi?"
Kun Pietari hänet näki, sanoi hän Jeesukselle:
"Herra, kuinka sitten tämän käy?"
Jeesus sanoi hänelle:
"Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua."
Niin semmoinen puhe levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta ei Jeesus sanonut hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?"
Tämä on se opetuslapsi, joka todistaa näistä ja on nämä kirjoittanut; ja me tiedämme, että hänen todistuksensa on tosi.
Joh 21:21-24 KR 1938
Johanneksen evankeliumin viimeisessä luvussa on monenlaista todistamista.
vakaata todistamista, totisesti totisesti.
ja millaisella kuolemalla Simon Johanneksen poika, Keefas, on kirkastava Jumalaa
ja käykö samoin tälle opetuslapselle, joka on Jeesukselle kaikkein rakkain.
(jännä juttu, että Jeesuksen rakkaus vaihtelee omiaan kohtaan! olen tästä saanut muualtakin kokemuksia ja kuulla - Jeesus rakastaa joitan omiaan enemmän kuin toisia omiaan)
Pietarin kohdalla kerrassaan kyseli, rakastaako tämä Häntä ollenkaan?
ja kerran "tahdotteko tekin mennä pois?"
nimimerkki Haamul kirjoittaa tästä toisesta apostolisesta todistuksesta
onko Jeesus rakas sinulle?
jos on, pystyt hymyilemään kyynelten läpi
ymmärrän että Haamul kokee tämän ehkä ihmisen sisäisenä vaatimuksena, ja mahdollisesti "lohduttavien" Jobin ystävien arvostelunakin:
"jos uskoisit oikein Jeesukseen, jos Jeesus asuu sydämessäsi, jos olet uskova, niin synkimmässä hetkessäkin, kun kaikki on pimeää, uskossa kuitenkin voit hymyillä kirkkain silmin"
ja Haamul sanoo, että kristitty saa itkeä lohduttomasti pimeydessä, ilman mitään vaatimusta uskoa ja hymyillä.
(jos olen väärin käsittänyt, niin varmaan korjaat)
tuolla aiemmalla palstalla kerroin Pietarista, joka kyllä rakasti oman todistuksensa sanojen mukaan Jeesusta.
ihan kolme kertaa sitä sai koko nimellään (joka vain tässä mainitaan UTssa) niin Herralle ihan itse kertoa siellä Kinneretin järven rannalla kirkkaassa aamussa.
ja tosipaikan tullen, kun piti valita vanhukisen rauhallinen elämä tai tuskallinen kuolema telottajien kädessä, Pietari valitsi vanhuksen rauhallisen elämän.
tuskin monikaan meistä häntä siitä moittii tai tuomitsee, ymmärrämme, että rajansa on rakkaudellakin.
"Herra, miksi tämä tapahtui minulle tai hänelle. minä vihaan sinua"
"minä tulen taivaaseen ja tapan sinut, Jumala"
kuten kertoo viimeisillä sivuillaan tuo varsin voimakas kirja saksalaisesta sukellusveneestä - syvyyspommi on osunut, ringissä keinuvat valtameren autioilla aavoilla ilman toivoa pelastuksesta, yksi toisensa jälkeen kuolee, lokit jo tulevat syömään silmiä...
hidasta kidutusta. "minä tulen ja tapan sinut, Jumala" hän sanoo.
tuo saksalainen meriupseeri ei mielestäni edusta kertomuksellaan niinkään meidän ihmisten pahuutta, kuin äärimmäisessä tuskassa olevan ihmisen aitoa vihaa Jumalaa kohtaan, joka tällaisen kohtalon ihmiselle sallii.
toki se kertoo jotain ihmisen tilasta...
Job ei vihaa Jumalaa mutta hän syyttää Jumalaa, että tämä on tehnyt häntä kohtaan väärin.
Jumala myöntää, että Job puhuu totta.
Kristityt naiset, Perpetua ja Felicitas, ovat ainutlaatuisessa asemassa Kristuksen kirkon pitkässä muistissa.
Meille on mitä ilmeisimmin nimittäin säilynyt tämän 22 vuotiaan karthagolaisen naisen, Perpetuan, omaa kertomusta hänen ja hänen 8 kk raskaana olevan orjansa vankeudesta ja sitten silminnäkijän kuvaus Perpetuan, Felicitaan ja muiden heidän kanssaan surmattujen veritodistajien kuolemasta.
Perpetua antaa meille siis ensikäden tietoa siitä, miten Jeesus Kristus hoitaa todistajiaan.
muistamme, kuinka Stefanus kuollessaan näkee taivaat auenneena ja Jeesuksen seisomassa Isän luona.
Tilanne, ensimmäinen veritodistaja, on niin tärkeä, että Jeesus on noussut valtaistuimeltaan aivankuin kunnioituksesta tai jännityksesetä seisomaan.
Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan.
Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella.
Hän sanoi: "Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!"
Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa.
He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan.
Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi:
"Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni."
Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: "Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!"
Sen sanottuaan hän nukkui pois.
Saul oli samaa mieltä kuin muut ja hyväksyi sen, että Stefanos surmattiin.
Apt 7:54-8:1 KR 1992
Mites Herra hoiteli Tapania?
no - kaveria raahattiin läpi kaupungin pitkin Jerusalemin kivisiä katuja ulos, ettei verta vuodatettaisi leirissä.
ei oikein mukava matka miehelle.
saattoi aistia hieman negatiivista ilmapiiriä siinä.
panemme merkille myös, että Apostolien teot ei kerro kivittäjien laittaneen vaatteensa Saulin jalkojen luo vahdittavaksi (näin olen aina lukenut ennen...)
vaan todistajien
marturon - tämmöisiäkin todistajia on, miksi viittansa riisuivat elleivät tappaakseen Tapanin?
kaameassa tilassa tuomarien ja raadin edessä Stefanoksesta pidettiin huoli
kuten Jeesus oli elinaikanaan luvannut, Tapani ei ollut yksin vaan Pyhä Henki puhui hänen kauttaan, antoi sanat.
tosin vaikutus ei ollut kovin pyhä - raivostuivat, kiristelivät hampaitaan sen sijaan että olisivat vaistonneet, missä Hengessä tämä todistaja puhuu.
"Kun teitä viedään luovutettaviksi viranomaisille, älkää etukäteen olko huolissanne siitä mitä puhuisitte. Puhukaa ne sanat, jotka teille tuona hetkenä annetaan. Silloin ette puhu te, vaan Pyhä Henki."
Mk 13:11
Jeesus piti lupauksestaan kiinni, kun Stefanus seisoi tuomioistuimen edessä
ja sen verran ukkelit hikeentyivät, etteivät antaneet roomalaisten käsiin "ei ole lupa ketään tappaa" vaan lynkkasivat sen siliän tien Tapanin
Pyhän Hengen vaikuttama puhe on tehokasta - vaan ei saa aina odotettua vastaanottoa...
Herra itse piti Stefanuksestansa huolen - ei ollu siellä ihmistä apuna.
näynkin antoi melkoisen.
rukous vihollisen ja surmaajan puolesta huulillaan - Jeesuksen esimerkin mukaan - hän nukkui pois.
näin kauniisti Apostolien teot sanoo -
"Sen sanottuaan hän nukkui pois."
κοιμάω
koimao
nukkua syvään, kuolla
sana "kooma" tulee tästä
palataan nyt tähän "hymyyn kyynelten keskellä"
ajatellaan eli kuvitellaan uskovaa perheen isää, joka talvipakkasella iloisesti vie perhettään laskettelemaan vaikkapa sinne Lahden Tiirismaalle päin.
no hidas traktori edessä, ohitanpa tuon - vaan ei näe, ei huomaa, aurinko kilottaa, liukkaassa tiessä ura, mikä lie.
kun hän sitten joskus herää Lahden keskussairaalassa saa kuulla äitee ja kolme lasta ovat ruumishuoneella.
tähän kun sitten saapuisi joku uskova ystävä kertomaan, että näin Jeesus koettelee kuka on sinulle rakkain.
ei varmaan olisi paikallaan sanoa "hymyile kyynelten keskellä"
vaan pikemmin itkeä itkevän kanssa.
uskovan miehen elämä murskaantui ajovirheen takia, jonka enkelit olisivat voineet estää.
nyt nähdään, rakastaako hän Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken.
nyt nähdään, rakastavatko ystävät ja omaiset tätä kuviteltua kuskiamme kuin itseään.
saamme siis seurata aivan lähikuvassa tuon nuoren naisen Perpetuan (181-7.3.203) vaiheita.
Hänen äitinsä oli harras kristitty ja isänsä pakana. Aviomiehestään emme tiedä kaiketi, mutta Perpetua oli juuri synnyttänyt lapsen.
Keisari Septimus Severuksen ankara kielto, että ei saa kääntyä kristinuskoon eikä juutalaisuuteen, koski uusia käännynnäisiä.
Koko kateksimuskoulu, jossa oli viisi oppilasta - jäi näin viranomaisten käsiin: Perpetua ja orjattarensa Felicita, orjatar Revocatus, sekä kaksi vapaata miestä, Saturninus ja Secundilus.
Vankien joukkoon liittyi vapaaehtoisena pian Saturus niminen mies, joka lienee ollut heidän opettajansa - katekeetta kuten Juhani Raattamaa ja Erkki Antti Juhonpieti.
Jeesus antoi todella koetella näiden omiensa rakautta.
he kaikki saivat kasteen vankeuden aikana, vaikka ei ihan koko kurssia oltu keritty käydä läpi. oli heilel suotu tämmöinen täydennyskoulutus, mitä merkitsee "Rakasta Herraa sinun Jumalaasi yli kaiken"
Perpetua oli synnyttänyt juuri lapsen ja oli imettänyt poikaansa, kun vankilaan vietiin.
- kysymys oli, rakastatko tätä vastasyntynyttä suloista poikaasi enemmän kuin minua.
melko raaka kysymys nuorelle äidille Jeesukselta.
ei olis Perpetuan tarttenu kun kieltää Jeesus, uhrata pakanajumalille ja kaikki olisi ollut hyvin.
- Perpetua vastasi "minä rakastan Jeesusta enemmän kuin omaa lastani"
ja niin hänen äitinsä onnistui kahden diakonin avulla järjestämään, että lapsi tuotiin äidille ja hän sai pitää tätä luonaan vankilassa ja imettää. "on kuin vankilasta olisi tullut minulle palatsi" onnellinen Perpetua kertoo meille.
Felitsia orjattaren huoli oli toisinpäin.
hän oli 8 kk raskaana ja laki kielsi telottamasta lasta odottavaa äitiä.
"enkä minä saakaan kuolla Jeesukseni tähden" tyttö suri.
Jeesus hoiteli orjattaren asian.
Tosin aika nipakasti.
Vankeuden jälkeen ja vain kaksi päivää ennen noita sotilaallisia kisoja, jossa nämä kristityt heitettäisiin villieläinten raadeltaviksi, Felicitas synnytti terveen lapsen.
kristitty nainen otti tämän pienokaisen hoitoonsa!
ja äiti sai odottamansa etuoikeuden käydä julmaan kuolemaan emäntänsä ja ystäviensä kanssa Jeesuksen pyhän nimen tähden.
2. "Rakastatko omaa isääsi enemmän kuin minua" Jeesus kysyi
oikeudenkäynnin alettua pakanuudessa elävä isä oli tullut monta kertaa oikeussaliin saadakseen rakkaan tyttärensä järkiinsä.
kun mikään ei auttanut, isän pyynnöt ja rukoukset, isä tuli sinne Perpetuan vastasyntynyt lapsi sylissään.
"katso nyt mistä on kysymys" hän näin viestitti, varmaan itsekin aivan kyynelet silmissä.
ja kun tytär ei taipunut Jeesusta kieltämään, tilanne meni sellaiseksi, että epätoivoinen isä ajettiin oikeussalista ruoskan iskuin ulos.
oli siinä tyttärellä kestämistä.
(emme tiedä kuinka isälle kävi myöhemmin, mutta tekis mieli sanoa että minä vannon kautta kiven ja kannon että isä tuli myös Jeesuksen hoitamaksi - äitihän oli kristitty ja sai tuon lapsen tuotua sinne vankeuteen)
kuka tietää, saattavat Perpetua, isänsä ja äitinsä ja tuosta tyttären lapsesta kasvanut ihminen taivaasta katsella, kun yksi näistä kirjoittaa ja toiset lukevat... 1800 vuotta sitten tapahtuneista asioista.
tai on heillä ehkä parempaakin tekemistä siellä!
Herra Jeesus hoiteli tyttöä siellä Karthagon vankilassa myös muilla tavoin.
nuoren Perpetuan syvä suru oli hänen oma veljensä, Dinocrates.
Veli oli kärsinyt jostain vakavasta sairaudesta ja kuollut seitsemän vuoden iässä kastamattomana pakanana. Tämä muisto satutti tytön sydäntä ja oli syvälle käyvä hengellinen suru.
Ja niin Herra antoi hänen nähdä näyn. Perpetua kertoo itse tästä unesta, jossa hän näkee veljensä synkässä ja pimeässä paikassa kauheasti tautinsa runtelemana.
Minkäs teet. Poika on kuollut. Näky on synkkä.
no - Perpetua ei voinut synkässä vankilassa tehdä paljoa - hän rukoili.
Herra antoi tytön nähdä toisen vision - nyt Dinocrates oli terve ja iloinen ja koko taudista oli jäljellä vain arpi.
Tästä Perpetuan veljestä tuli muuten sen ajan nettiruukussa riitaa.
Monet sanoivat Karthagon piispalle Augustinukselle "katso nyt, Jeesus pelasti kastamattomana kuolleen Dinocrateksen"
tiukka paikka Aukustille, joka selittää meille kaikille kuinka kastamattomana kuollut lapsi joutuu väistämättä kadotukseen.
(tätä Augustinuksen opetusta ei yksikään kirkko ole näin omaksunut, eivät katoliset, eivät ortodoksit, eivät luterilaiset)
mutta Aguustinus oli viisas mies ja keksi ratkaisun Perpetuan pikkuveljen ongelmaan: varmaan äiti oli salaa hänet vauvana kastattanut, ja poika oli sitten joutunut pakanuuden teille...
ei kukaan ole niin viisas kuin ihminen.. vai onko, Erikson?
Augstinus eli 400 luvun vaihteessa eli lähes 200 vuotta Perpetuan marttyyriuden jälkeen.
vankeus oli ankaraa ja yksi riparilaisista, Secundulus, kuoli selliin pääsemättä osallisesksi ystäviensä kanssa veritodistajan julkisesta kuolemasta.
hiljainen kuolema sellissä pantiin kyllä merkille taivaassa ja Secundulus kuuluu kirkon muistossa tähän Karthagon marttyyrien jaloon joukkoon, vaikka ei areenalla kuollutkaan.
Jeesus hoiteli tytärtään putkassa.
Perpetualla sai nähdä muutaman vision vielä, jotka valmistivat ja vahvistivat häntä tulevaan koetukseen.
sanoisin noin leppoisasti, että roomalaisessa sirkuksessa surmatuksi tuleminen ei ollut kovin iisi juttu.
saatamme muuten kauhistella että olipa ne sen ajan ihmiset hirveitä ja julmia.
emme me ole sen kummempia.
ajatellaan että anti-kristuksen aikana olisi Hesarissa puolensivun ilmoitus, että Helsingin vanhalla stadionilla uhrataan Jumalalle 13 kristittyä, jotka kärähtivät Raamatun lukemisesta ja veisuusta Leppävaarassa. Liput ovat 13 sen ajan rahaa.
eiköhän tuo tulevaisuuden suomalainen rientäisi kiirehtimään lippuja ostamaan, jos niitä vielä olis jäjlellä?
Vaikka prokuraattorilla oli hauska nimi Hilarianus - (englannin hilarious, hauska) - tuomio tulla villieläinten raatelemaksi oli vähemmän hauska.
Herra antoi Perpetuaan nähdä näyn, jossa tämä taistelee julman egyptiläisen sotilaan kanssa. Tyttö ymmärsi sen siten, että hän ei joudu vain eläinten keskelle vaan taisteluun itse Saatanan kanssa.
Tiedämme sotilaskisojen ajankohdan, koska ne järjestettiin keisari Getan syntymäpäivänä 7. maaliskuuta.
vangit vietiin putkasta odottamaan kuolemaansa areenan luona olevaan vankilaan.
Jeesus antaa Perpetualle vielä näyn siellä kun ollaan jo ihan lähellä ja tiikerien ja leijonien ja härkien örinä öisin kuuluu uhrien korviin.
Näky on varsin vaikuttava - hän näkee hyvin hankalat tikapuut, jotka nousevat taivaaseen. Niiden juurella on käärme, joka koettaa estää kristittyjä pääsemästä näille tikkaille. Näky vahvistaa Perpetuaa ja varmaan hän jakoi sen samaa kohtaloa odottavien uskovien sisartensa ja veljiensä kanssa.
tahdon korostaa näitä näkyjä ja tapahtumia sen tähden, että niissä meillä on alkuperäistä aitoa kertomusta siitä, mitä veritodistajana oleminen merkitsi.
todellakin, Jeesuksen todistuksen tähden meni aivan kaikki, ja melko rajulla tavalla vielä maailman nauraessa ja pilkatessa.
voima "hymyillä kyynelten keskellä" ei tullut heistä itsestään.
roomalainen yleisö oli tottunut näkemään kidutusta ja kuolemaa ja moni ehkä itsekin sitä joutunut kokemaan.
Rooman oikeudessahan ei kidutettu vain syytettyjä vaan mahdollisesti myös todistajia, että kipua aiheuttaen nähtäisiin puhuvatko totta.
ja tämä paatunut, paljon nähnyt yleisö ei voinut kuin hämmästyä sitä tyyneyttä, sitä suorastaan iloa ja voimaa, jolla nämä kristityt menivät kovaan kuolemaan.
tästä on kyse tänään myös, kun Jeesus kysyy
"Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua?"
Niin se hetki sitten koitti ja Perpetua, Felicitas, Revocatus, Saturnina ja heidän opettajansa Saturus kuljetettiin amfiteatterin areenalle.
yleisö tahtoi heti verta kentälle, keisarin synttäreille oli tullut paljon populaa, ja porukan huutojen vaatimuksesta kaikki viisi ihmistä ruoskittiin.
se ei ollut mitään pientä piiskaamista koivuniemen herralla.
kristittyjen miesten kimppuun usutettiin villisika, karhu ja leopardi.
kolmen naisen, Perpetuan, Felicitaksen ja Revocatuksen, tappajaksi lähettiin villi lehmä.
eläimet eivät saaneet heitä hengiltä.
kansan huviksi raadellut ruoskitut kristityt antoivat toisilleen "moikka do" suudelman ja heidät lopetettiin miekalla.
Perpetua sai kokea kyllä tuskaa, lehmän sarvi tunkeutui hänen luidensa väliin, niin että hän kiljaisi kivusta, ja kokematon sotilas ei meinannut saada hänen päätään heti niskasta irti miekalla.
ruumiit annettiin omaisille haudattaviksi.
"Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka."
Ylösnoussut Jeesus
aterialla Jerusalemissa
Herra Jeesus on varsinainen "goldfinger"
kun hän koskettaa ihmisen elämää, tapahtuu ihmeellisiä asioita ja murtuneet, särkyneet, taittuvat ruoot, suitsuavat kynttilät, syntiset, ne jotka eivät ole mitään
ajatteles nyt
Kidronin laakson kaunein monumentti tänään on aamuauringossa ihanasti kilmaltelevat Maria Magdalenan moskovalaisen kirkon kultaiset sipulikupolit.
millainen muistomerkki syntiselle naiselle.
nuori karthagolainen äsken kääntynyt tyttö ja hänen mitätön raskaana ollut orjattarensa Felicitas
Afrikan suurin kirkkorakennus tehtiin heidän haudalleen - pyhän Perpetuaan ja pyhän Felicitaksen Basilica Maior!
onneton teloitettu ryöväri - suoraan paratiisiin!
voisimme sanoa
Herra Jeesus vaatii pikkusen paljon:
"rakastatko sinä minua?"
voisimme sanoa
kukaan ei voi mitata sitä kaikkea, mitä Hän antaa.
Jeesus Kristus, Jumalan ainoa Poika
aikamoinen sulhanen morsiamelleen
siihen meille annetaan Pyhän Hengen voima korkeudesta
kertomaan Jeesuksesta
ei vain opettamaan, julistamaan, saarnaamaan, lukemaan
vaan todistamaan
sairaalassa, kuoleman lähestyessä, terveenä ja iloisena, koulussa ja kotona, aina maailman ääriä myöten
joskus joku saa tämän suuren kunnian todistaa Jeesuksesta omalla verellään ja antaa vastauksen
"rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?"
Virsi 141
Ne jotka täällä uskossa
tunnusti Herraa Kristusta,
luopuivat tiestä maailman
hyljäten vallan, kunnian.
He valtakuntaa tulevaa
tahtoivat täällä odottaa.
Ei heitä saanut pelkokaan
maan valtiaita palvomaan.
Ei heitä saatu milloinkaan
kuvia kunnioittamaan.
Uskossa aina pysyen
he tunnustivat Kristuksen.
He saivat sietää kovuutta
ja sortajainsa julmuutta,
joutuivat pilkkaan, häpeään,
maanpaon kauhut kestämään,
kärsivät vainot maailman
ja kidutukset, kuoleman.
Nyt kunniassa suuressa
he ovat taivaan riemussa.
He ovat saaneet autuuden,
perintöön päässeet pyhien,
kiittävät Herraa Kristusta
Jumalan lasten juhlassa.
Suo, Jeesus, kanssa pyhien
myös meidän kiittää riemuiten,
tunnustaa täällä sinua
ja kilvoitella uskossa.
Kunnia olkoon iäinen
Jumalan kolmiyhteisen.
Säk. 1–4 Hemminki Maskulainen virsikirjaan 1605.
Uud. ja säk. 5 komitea 1937.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti