Mikä on syntiä?

Mailis Janatuinen on Ev.-lut. Lähetysyhdistys Kylväjän Japanin lähetti.
Koulutukseltaan hän on englanninopettaja ja teologian maisteri

Otteita Mailis Janatuisen radiossa pitämästä Suomen Raamattuopiston luennosta.

...........
Synnin voittamisen problematiikka liittyy läheisesti synnin määritelmään.

Jos pidämme vain itse teossa tehtyä varkautta, huoruutta, valehtelemista ja murhaa syntinä, niin luultavasti Japanista löytyy enemmän synnittömiä ihmisiä kuin Suomesta.

Vaikka kyllä niitä varmaan täälläkin on aika paljon.



Mutta Raamatun mukaan synti on rikkomus mitä tahansa kymmentä käskyä vastaan.

On synti, että emme pidä Jumalaa jumalana, vaan palvomme hänen ohellaan epäjumalia, esimerkiksi rahaa.

Tai että käytämme väärin Jumalan nimeä.

Että emme pyhitä lepopäivää.

Että emme kunnioita isäämme tai äitiämme.

Että tapamme sanoillamme ja vihallamme.

Että harrastamme muutakin kuin aviollista seksiä.

Että varastamme.

Valehtelemme.

Himoitsemme.

Kaiken tämän Jumalan laki meiltä kieltää.


Mutta Raamattu ei pysähdykään tähän.

Se vaatii, että käskyjä on noudatettava paitsi teoissa, myös sanoissa ja ajatuksissa.

Mutta tämäkään ei vielä riitä.

Jeesus piti laiminlyöntejä pahimpina mahdollisina synteinä, ja niiden mukaan hän sanoi tuomitsevansa meidät viimeisenä päivänä (Matt.25).

Että emme ole ruokkineet nälkäisiä, vaatettaneet alastomia, huolehtineet sairaista ja vangeista…



Onko himo sitten syntiä - siitä aiheesta on kirkkohistorian kuluessa paljon riidelty.

Roomalaiskatolinen kirkko opettaa, että himo on vain taipumusta syntiin, ei vielä itse syntiä kastetussa ihmisessä.

Himosta tulee syntiä vasta, kun se toteutetaan käytännössä.

Pelkkää himoa ei siis tarvitse tunnustaa eikä katua.



Menestysteologia ja monet karismaatikot opettavat suunnilleen samalla tavalla.

Näissä piireissä sanotaan kiusausten olevan demonien vaikutusta.

Pahat ja inhottavat halut eivät nouse uskovan omasta sydämestä, vaan Saatana syöttää niitä hänen päähänsä.

Uskovan ei siis tarvitse kantaa niistä syyllisyyttä – mutta häntä ei myöskään neuvota kantamaan niitä ristin juurelle!



Tästä huomaamme, että syntikäsityksemme vaikuttaa suuresti siihen, mitä opetamme synnin voittamisesta.

Joka pitää vain tekosyntejä synteinä, sille synnin voittaminen on suhteellisen helppo juttu.

Mutta joka uskoo Jumalan tuomitsevan jo himonsa ja halunsa, sille taistelu käy paljon kovemmaksi.



Miksi sitten on niin tärkeää, kirjoittiko apostoli Paavali Roomalaiskirjeen 7 luvun ei-uskovasta vai uskovasta itsestään?

Miksi meidän pitää kysyä, onko ristin vai kunnian teologia oikeaa ja Raamatun mukaista teologiaa?

Siksi että tietäisimme, voimmeko pitää itseämme kristittyinä lihan ja hengen taistelun raivotessa sisimmässämme.


Kuvitellaanpa, että joku saarnamies esittäisi minulle tämän kysymyksen:

Milloin olet viimeksi kokenut tällaista taistelua sydämessäsi?

Vastaisin, kuten totta on: eilen ja tänään.

Teologiastaan riippuen tuo saarnamies voisi sitten antaa minulle toisen näistä vastauksista.

Kunnian teologi sanoisi näin: ”Sinä et ole vielä mikään oikea uskovainen. Olet oikea kristitty vasta silloin, kun henki on voittanut lihan ja taistelu on lakannut sydämestäsi.”

Ristin teologi sen sijaan sanoisi näin:
”Lihan ja Hengen taistelu on merkki siitä, että sinulla on sydämessäsi myös uusi ihminen, Pyhä Henki, ja olet todella Jumalan lapsi.”



Teologiastamme myös riippuu, minkä neuvon annamme ahdistuneelle lähimmäisellemme, joka valittaa meille voittamattomia syntejään.

Tehdäänpä tässä pieni kuvitteluleikki miehestä nimeltä Matti Meikäläinen.

Matilla on alkoholiongelma.

Sitten hän tulee ihanasti uskoon ja ongelma häviää.

Matti todistaa, että Jeesus on vapauttanut hänet viinasta ja sen himosta.

Tätä onnellista olotilaa kestää noin 1000 päivää (ensirakkauden keston verran).


Sitten Matti lankeaa ja juo päänsä täyteen.

Selvittyään krapulasta hän katuu katkerasti.

Seuraavana sunnuntaina Matti saa jollakin tavalla uskotuksi syntinsä anteeksi ehtoollispöydässä ja lupaa, ettei koske viinaan enää koskaan.

Mutta sitten hän lankeaa taas.

Ja taas.

Ja taas.

(Jokainen meistä voi tällä kohtaa ajatella omaa syntiään.)


Kysymys on siitä, mitä me Matille tässä tilanteessa julistamme.

Rupeammeko suosittelemaan hänelle erilaisia metodeita.

Kristikunta on täynnä ihmisiä, jotka jatkavat metodien etsintää vuodesta toiseen, vuosikymmenestä toiseen.

Metodit tuntuvat auttavan, mutta sitten osoittautuukin, että apu oli vain hetkellistä.

Jotkut tulevat kyynisiksi ja hylkäävät kristinuskon kokonaan.

Toiset muuttuvat lain kieltäjiksi: Ei tämä minun syntini olekaan mitään syntiä. Ei sitä vastaan tarvitsekaan taistella. Kaikkihan sitä tekevät. Onhan ihmisellä oikeus toteuttaa itseään!



Mutta ristin teologi sanoo sata kertaa langenneelle Matti-paralle näin:

”Sinä et ole ainoa, jonka sydämessä tämä taistelu riehuu - itse Paavalikin joutui sitä kokemaan loppuun asti.

Hänkin teki asioita, joita ei itse asiassa olisi tahtonut tehdä.

Hänkin sanoi, että paha riippuu hänessä kiinni.

Mutta Paavali uskoi samalla, että synnin ruumis oli hänessä kukistettu, vaikka ei asiaa niin kokenutkaan.

Hän uskoi, että hänen lihansa on ristiinnaulittu, vaikkei se siltä näyttänytkään.

Sanalla sanottuna: Paavali uskoi syntien anteeksiantamukseen, vaikka tiesi olevansa syntisistä suurin.”

Armo ja voima

Mikä Paavali sitten tarkoitti kuudennen luvun jakeilla?

Meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi (6:6).

Älköön siis synti hallitko teidän kuolevaisessa ruumiissanne, niin että olette kuuliaiset sen himoille… Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla (12-14).

Te olette synnistä vapautetut (6:22).



Sinut on siis naulittu ristille yhdessä Jeesuksen kanssa.

Se tarkoittaa: Jeesus kärsi helmasyntisi rangaistuksen, ja kasteessa hänen tekonsa luettiin sinun tilillesi.

Kasteessa myös nousit kuolleista yhdessä Kristuksen kanssa.

Se tarkoittaa, että hänen vanhurskautensa puettiin sinun yllesi kuin valkoinen puku.

Synnin ruumis on nyt kukistettu.

Sinut on vapautettu synnistä syntien anteeksiantamuksen kautta.

Olet uskosta vanhurskas.



Vaikeus tässä taistelussa on se, että meidän on uskottava niin moneen asiaan, mm. synnin voittamiseen vain sanan perusteella.

Room.6:n asioita emme useinkaan voi nähdä emmekä kokea.

Sen sijaan joudumme näkemään ja kokemaan sitä, mitä Room.7:n kuvaa: paha riippuu minussa kiinni.


Pitääkö meidän siis tyytyä siihen, että emme koskaan voita käytännössä syntiemme valtaa.

Ei tarvitse, emmekä saakaan sitä tehdä.

Joka päivä meidän on tunnustettava sekä ajatusten että sanojen ja tekojen synnit Jeesukselle.

Meidän on pyydettävä niitä anteeksi ja myös voimaa niistä päästä.

Tätä on jokapäiväinen parannus, missä vanhaa ihmistä ristiinnaulitaan.



Ja kun Jeesus sitten joka päivä antaa meille meidän syntimme anteeksi, niin sydämeemme syttyy vähitellen rakkaus häntä kohtaan.

Tulee se hetki, että emme enää tahdo pahoittaa rakkaan Vapahtajamme mieltä synneillämme.

Armo vieroittaa meitä synnistä, ei laki.

En uskalla luvata, että pääsisimme kaikista himoistamme ennen ylösnousemuksen päivää, mutta joistakin me pääsemme.

Ja loputkin pysyvät Jumalan armosta sillä tavalla kurissa, etteivät ne pääse tuhoamaan perusteellisesti omaamme ja toisten elämää.


Ystäväni, mitä siis teet, kun et voita synnin valtaa itsessäsi.

Tulet yhä uudestaan hänen luokseen, joka sen voitti.

otteita Mailis Janatuisen radioluennosta