Kerroin oman näkemykseni siitä, miten Herra Jeesus hoiti Perpetuaansa, jonka oli valinnut antamaan todistuksen.
Siis todistuksen siitä, mikä oli Perpetuan elämän tarkoitus ja syvin sisältö. Kuka oli hänelle rakkain?
Tämähän on marttyyrin todistuksen sisältö - ei ainaostaan tuo suurten kansanjoukkojen ihmettelemä uskon antama voima kestää pilkkaa, häväistystä ja kidutuksia ja käydä kuolemaan.
Vaan valmius luopua aivan kaikesta, myös omasta elämästä, Jeesuksen tähden. Rakastaa Herraa, sinun Jumalaasi, yli kaiken.
Perpetua ei itse kerro samalla tavalla kuin minä kirjoitan hänen kertomuksestaan. Ei hän sano "sitten Jeesus teki sitä ja sitten tätä" vaan yksinkertaisesti puhuu siitä, mitä hänelle tapahtui.
Minä puolestani en voi kenellekään todistaa, että Jeesus olisi tehnyt yhtään mitään. Esimerkiksi jossain tieteellisessä Science lehdessä osoittaa, kuinka Ylösnoussut rohkaisi, hoiti ja auttoi eri tavoin tätä vankia.
Katselen asiaa uskon silmin. Uskolla näet on omat silmänsä.
Joku toinen voi katsella Perpetuan kertomusta ilman uskoa, pelkkänä aikahistoriana ja psykologiana.
Joku kolmas voi katsella Perpetuan kertomusta toisenlaisesta uskon näkökulmasta, jossa ei puhuta aktiviisesti toimivasta Jeesuksesta lainkaan.
siis tulkita Perpetuaan historiaa ilman elävää Jeesusta.
kertomukseni Jeesuksen toiminnasta on niin itsestäänselvää ja alkuperäisestä tekstistä nousevaa, että lukija ei ehkä edes huomaa näkökulman muutosta.
kerroin, kuinka Jeesus hoiti kuntoon nuoren äidin ikävän, kun hänen esikoisensa, imettämänsä vauva, oli otettu pois.
kaikki näemme, että Perpetuan äiti onnistui kahden diakonin avulla viemään lapsen synkkään vankilaan, jossa hän ilahdutti äitiä ja teki siitä tälle "kuin palatsin".
uskon kautta näemme, että Jeesus hoiti omaansa.
kaikki voimme lukea Perpetuan kahdesta unesta seitsenvuotiaana kastamattomana kuolleesta vammaisesta veljestään.
uskon kautta näemme, että Jeesus hoiti asian sekä Perpetuan että Dinokrateen, pikkuveljen kohdalla, siirtäen tämän kuolemasta elämään.
Karthagon piispa Augustinus otti tästä ajatuksesta lukua. Kuinka kastamaton voisi kuoleman jälkeen pelastua?
Jeesus on elävien ja kuolleiden Herra.
pelastumista Augustinus ei epäillyt vaan uskoi sen. Järkensä vaati ratkaisua kasteen kysymykseen, ja hän arveli että Dinokrates oli varmaan salaa kastettu vauvana...
"ei hän ole kuolleitten Jumala vaan elävien" Mt 22:32
koska Perpetuan kertomuksessa uskon kautta ikäänkuin näen Hänet, joka on näkymätön, en tee väkivaltaa nuoren äidin kertomukselle, kun kuvaan sitä tästä näkökulmasta.
tuo ihana näky paimenesta lammasta lypsämässä - Perpetua ei mainitse, kuka tämä ilmestys on.
vaan uskon kautta me kaikki tiedämme Hänen nimensä ja iloitsemme!
ainoa kohta, jossa Perpetua itse mainitsee Jeesuksen on aivan kertomuksen alussa. Elämme keisari Getan aikaa pohjois-Afrikassa, ja hovin ja viranomaisten kunnioitus on korkealla. Keisarit vaativat itselleen jumalallista kunnioitusta kansalaishyveenä ja osoituksena alamaisuudesta.
näiden vasta uskoontulledien rippikoululaisten sydämissä Herra Jeesus on jotain hyvin korkea-arvoista ja juhlallista.
näin veljet, toiset vangit, sanovat korkea-arvoisesta suvusta tulevalle Perpetualle, että tämä on jo saanut sen verran hengellistäkin arvoa, että voi pyytää Herralta tietoa tulevasta - kuolema vai vapautuminen vankilasta?
aivan luontevasti Perpetua sitten kertoo, kuinka Herra pyyntöön vastasi välittömästi seuraavan yön unessa.
sanot ehkä - no, tämä tapahtui 1800 vuotta sitten.
mutta Jeesus on sama eilen, tänään ja huomenna, Hän oli, on ja tuleva on!
eilen - 27.6. 2010 - oli meillä hieman surua puserossa tietyistä asioista täällä, kun kokoonnuimme Beit Jalan kirkkoon soittamaan ja laulamaan viikottaisiin harjoituksiimme.
on hieman hiljaista ja ehkä vähän apeaakin, kun ovesta astuu sisään kaksi henkilöä - nuori paikallinen mies ohjaa kirkkoon saksalaisen naisen, jolla on Jumalan kithara mukanaan.
oi sitä riemua! täysin tuntematon ihminen, ei tiedä mitään meistä, tulee juuri oikeaan aikaan, ja saamme viettää pari taivaallista tuntia laulaen tuttuja saksalaisia hengellisiä lauluja nuoruuden muistoineen, J.S. Bachin taivaallsiesti äänille sovittamia saksalaisia virsiä, keskustella Jeesuksesta.
Kun hän lähtee jatkamaan matkaansa, meillä kaikilla on sanomattoman kirkas ja kiitollinen sisäinen olo ihmeellisestä hetkestä kristittyjen kesken. Annetta oli kuulemma nimensä.
ehkä meitä oli kaksi tai kolme (kuin tilauksesta yksi nuoremmista musiikin oppilaista peruutti tulonsa juuri tuolla hetkellä!) mutta uskon kautta näimme, miten Herra oli eilen läsnä siunaavana ja hoitavana Ylipaimenena.
uskon että Hän on taas tänään mukana Juhannuksen kirkossa, kun seurakunta kokoontuu Sanan, sakramentin ja hengellisen laulun merkeissä - kuten kristikunta kaikkialla maailmassa.
Daavidin psalmi.
Herra on minun paimeneni,
ei minulta mitään puutu.
Hän vie minut vihreille niityille,
hän johtaa minut vetten ääreen,
siellä saan levätä.
Hän virvoittaa minun sieluni,
hän ohjaa minua oikeaa tietä
nimensä kunnian tähden.
Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.
Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.
Sinä katat minulle pöydän
vihollisteni silmien eteen.
Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä,
ja minun maljani on ylitsevuotavainen.
Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä, ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Ps 23 KR 1992
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti