Palestiinan marttyyrit - Urbanuksen hikinen loppu

Kesarean roomalainen ravirata, hippodrome
kkuva Wikimedia Commons

Historiantutkijat eivät ole aivan varmoja, mitä maaherra Urbanukselle tapahtui. Keisari Maximinus Daia kääntyi ystäväänsä vastaan ja miehen loppu oli nopea ja kylmän hikinen. Eusebius kertoo asiasta lyhyesti selittämättä hänkään tarkemmin Kristuksen erityiseksi viholloiseksi ryhtyneen maaherran uran ja elämän nopeaa päättymistä.

Mitä tulee tähän julmaan tuomariin, joka käytti kaikkia näitä pahoja keinoja Jumalan tunnustajia vastaan, minkä palkkion hän on saava ja mikä tuomio häntä odottaa?

Meille tämä on helppo tietää siitä, mitä kirjoitamme. Sillä välittömästi ilman pitkiä odotuksia Jumalan vanhurskas tuomio tavoitti hänet kaikesta siitä, mitä hän oli uskaltanut tehdä, ja kosto oli ankara ja katkera.

Hän, joka istui tuomarinistuimellaan ylpeytensä korkeuksissa ja kehui itseään edessään oleville sotilaille ja uskoi olevansa kaikkien Palestiinan asukkaiden yläpuolella, menetti yhdessä yössä kaiken loistonsa ja kaiken kunniansa ja alennettiin tavalliseksi yksityishenkilöksi.

Ja täällä, Kesarean kaupungissa, missä hän oli tehnyt kaikki nuo rikokset joista edellä kerrotaan, Maximinus tuomitsi hänet ja hänet annettiin surkeaan kuolemaan. Loukkaukset ja häväistykset, jotka ovat kuolemaa pahemmat, heitettiin hänen ylleen niin että naisten halveksivat sanat ja pahimmat kiroukset kuuluivat hänen korviinsa ennen kuolemaansa."

Eusebius

Eusebius asettaa tässä vakavia sanoja todeten, mitä niille tapahtuu, jotka nousevat meitä (kristittyjä) vastaan.

Hän puhuu Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, joka tavoittaa ylpeän pahantekijän ja vainoajan.

Kun tarinamme etenee, tulemme näkemään että Urbanus on ensimmäisiä Jumalan tuomioistuimen edessä jo tässä ajassa saavien roomalaisten maaherrojen ja hallitsijoiden jonossa. Toinen toistaan hirveämpiä ajallisia ruumiillisia rangaistuksia he saivat nousutaan Jumalan lapsia vastaan, kuten Lacantius kertoo.(tästä myöhemmin lisää).


Kunnian Herra
Taistelu Rooman sielusta sai Urbanuksen äkillisessä tuhossa ja kuolemassa 308 uuden käänteen, kun Jumalan Karitsa ilmestyi vainoajille ärjyvänä Juudan jalopeurana, jonka edessä Rooman mahtavimmat miehet ja armeijan korkeimmat upseerit eivät voineet mitään muuta kuin nöyrtyä maahan asti.

Urbanukselle ei sallittu sitä, minkä eräät keisarit saivat - luvan polvistua Kristuksen eteen - vaan hänet temmattiin Korkeimman eteen kirousten ja pilkkalaulujen soidessa hänen korvissaan.

Sillä jos me elämme niin me Herralle elämme; jos me kuolemme, niin me Herralle kuolemme. Sentähden joko me elämme tai kuolemme, niin me Herran omat olemme.

Sillä sentähden on myös Kristus kuollut ja noussut ylös ja jälleen eläväksi tullut, että hän olis kuolleiden ja elävien Herra.

Mutta miksi sinä veljes tuomitset? Eli miksi sinä veljes katsot ylön? sillä me asetetaan kaikki Kristuksen tuomio-istuimen eteen.

Sillä kirjoitettu on: niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minua pitää kaikki polvet kumartaman, ja kaikki kielet pitää Jumalaa tunnustaman.

Sentähden jokaisen meistä pitää edestänsä Jumalalle luvun tekemän.

Älkäämme siis tästedes toinen toistamme tuomitko, vaan tuomitkaat paremmin niin, ettei yksikään veljensä eteen pane loukkausta eli pahennusta.

Room 14:8-13

Anna pakanain sankarien kokoontua ja tulla yhteen, jotka ei mitään tiedä*, ja kantavat epäjumalansa kannot, ja rukoilevat sitä jumalaa, joka ei auttaa taida.

Ilmoittakaat ja tulkaat tänne, pitäkäät neuvoa keskenänne, kuka näitä alusta kuulutti, ja silloin on sen ilmoittanut*? Enkö minä Herra? Ja ei ole ensinkään Jumalaa paitsi minua: hurskas Jumala ja Vapahtaja, ei ole yksikään paitsi minua.

Kääntykäät minun tyköni, niin te autuaaksi tulette, kaikki maailman ääret; sillä minä olen Jumala, ja ei kenkään muu.

Minä vannon itse kauttani, ja minun suustani on vanhurskauden sana käyvä ulos, ja sen pitää vahvana pysymän: minulle pitää kaikki polvet kumartaman*, ja kaikki kielet vannoman, Ja sanoman: Herrassa on minulla vanhurskaus ja väkevyys; senkaltaiset tulevat hänen tykönsä, mutta kaikki, jotka seisovat häntä vastaan, ne häpiään tulevat.

Sillä Herrassa kaikki Israelin siemen vanhurskautetaan, ja saavat hänestä kerskata.

Jesaja 45:20-25

Kullakin olkoon se ajatus, joka Kristuksella Jesuksella oli,

Joka, vaikka hän oli Jumalan muodossa, ei lukenut saaliiksi Jumalan kaltainen olla,

Vaan alensi itsensä, otti orjan muodon päällensä+ ja tuli muiden ihmisten vertaiseksi,

Ja löydettiin menoissa niinkuin ihminen, nöyryytti* itsensä+ ja oli kuolemaan saakka kuuliainen§, ja ristin kuolemaan asti.

Sentähden on Jumala hänen myös korottanut* ja antanut hänelle nimen, joka kaikkia nimiä suurin on: Että Jesuksen nimeen pitää kaikki polvet heitänsä kumartaman, jotka taivaassa ja maan päällä ja maan alla ovat, Ja kaikki kielet pitää tunnustaman, että Jesus Kristus on Herra, Isän Jumalan kunniaksi.

Fil. 2:5-11

Virsi 434

1.
Kunnian Herraa palvelkaa
kaikille siunaukseksi
armoa vieden avaraa
ihmisten vapaudeksi.
Riemu on suuri taivaassa,
tuhlaajalasten kotona,
aina kun syntinen kääntyy.

2.
Eloa kypsyy korjuuseen,
lyhyt on toiminnan hetki.
Turmion suureen synkkyyteen
rientävi ihmisten retki.
Kristusta jos ei tunneta,
kuljetaan ilman toivoa
kolkkoa kuolemaa kohti.

3.
Sydämin, suin ja kätten töin
avuksi kiiruhtakaamme.
Rukous nouskoon päivin, öin,
Herralta Hengen me saamme.
Hätä ja tuska maailman
suurempi on kuin aavistan.
Ken tahtoo kärsivää auttaa?

4.
Hopeat, kullat Herran on,
päiväni myös ovat Herran.
Aika kun saapuu tuomion,
lainaansa kysyy hän kerran.
Auta siis käymään tietäsi,
niin kuin sen kuljit, Herrani,
palvellen matkalla muita.

Hans Utbø 1870, pain. 1880. 
Suom. Mikael Nyberg 1920. 
Virsikirjan lisävihkoon 1963.

Virren kirjoittaja, norjalainen opettaja Hans Utbø (1849-1875), on virsikirjamme nuoria runoilijoita: hän oli kuollessaan juuri täyttänyt 26 vuotta. Kokoelma hänen runojaan, niiden joukossa tämä virsi, julkaistiin vasta 1880, mutta tämä virsi syntyi jo 1870, jolloin Utbø oli 21-vuotias.

Kunnian Herraa palvelkaa on voimakas lähetysvirsi, joskin se on sijoitettu palveluvirsien osastoon. Se kutsuu palvelemaan Jumalaa viemällä armon sanaa eli evankeliumia ”ihmisten avuksi”. Se taas tapahtuu ”palvellen matkalla muita”, kuten suomennoksen painokkaat loppusanat kuuluvat. Lähetys ja palvelu eli diakonia kuuluvat yhteen.
Tauno Väinölä