Näemme tästä ensininäkin, että Jeesuksen oppi oli saavuttanut Hispanian ja siellä kaukana Välimeren toisella puolella oli syntynyt kukoistava kirkko, monia kaupunkiseurakuntia. Cordoban piispa oli niin arvostettu, että Jerusalemin, Alexandrian tai Antiokian piispan (patriarkan) sijasta keisari kutsui hänet luokseen antamaan neuvoja tästä uudesta valtion suosimasta uskonnosta. (Tietomme tästä tulevat Lactantiukselta).
Paavali Hispaniaan!
Jeesuksen katse oli Espanjaa kohti jo varhain. Roomalaiskirje on mahdollisesti apostoli Paavalin viesti Rooman kristityille, jossa hän kertoo opetuksensa keskeistä sisältöä saadakseen heiltä tukea lähetysmatkalle Hispaniaan.
Paavali suunnittelee käyntiä Roomassa
Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne sitten kun menen Espanjaan. Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne.Mutta tätä matkaa Espanjaan ei Paavalille annettu. Hänet vietiin maaherra Felixin käskystä kahleissa Kesareasta Roomaan ja siellä hän kärsi marttyyrikuoleman keisari Neron vainoissa 63 tai 64. Päänsä lyötiin roomalaiseen tapaan miekalla irti. (Ei puukolla nirhattu, kuten ISIS)
Sitten kun olen hoitanut tämän tehtävän ja asianmukaisesti luovuttanut keräyksen tuoton, lähden Espanjaan ja käyn matkalla teidän luonanne. Tiedän, että tullessani luoksenne tuon mukanani Kristuksen täyden siunauksen.
Room 15:23-24, 28-29
Varhainen kirkko Iberian niemimaalla
Jos koetat tutustua varhaiseen kirkkoon Espanjassa huomaat, että viralliset oppikirjat alkavat yleensä visigooteista 400-luvun taitteessa. He olivat merkittävä tekijä Hispanian kristillisyydelle, mutta melko myöhäistä porukkaa meidän näkökulmastamme. Varhaisemmista ajoista tiedetään vähän.
Aiheenamme oleva piispa Hosius on yksi esimerkki visigootteja edeltävältä ajalta.
Sata vuotta ennen häntä Ranskan Lyonin piispa, pyhä Ireneus (130 - 202) viittaa kirjoituksissaan Espanjassa oleviin kristittyihin.
Karthagon piispa ja pyhä marttyyri Kyprianus (k. 258) maintisee kirjeessään vuodelta 254, että kristittyjä elää Astorgassa, Leónissa ja Zaragozassa (pohjoisessa) sekä Méridassa (keski-Espanjassa).
Näistä viittauksista voimme päätellä, että Taivasten valtakunnan hapatus oli saapunut Espanjaan varmasti jo toisella vuosisadalla AD. Näemme edelleen, että 300-luvun taitteessa etelä-Espanjan Cordobassa on jo valtakunnallisesti merkittävä seurakunta.
Santiago de Compostela
Espanjassa elää vahva perinee, jonka mukaan apostoli Jaakob saapui meritse Hispaniaan sitä evankelioimaan. Varhainen kirkko ei tuntenut mitään perinteitä Jaakobista Hispaniassa.
"Jaakobin hauta" Galiciassa liittyy roomalaisen maailman reunaan - muinainen iberialainen pakanallinen pyhiinvaellus päättyi Atlantin rannalle, maailman ääreen, jonne aurinko länteen sitten laski iltaisin. Harva uskalsi Välimereltä Gibraltarin portista länteen purjehtia ja vielä Kolumbuksenkin alusten merimiehiä pelotti pudota maailman laidalta.
Santiago de Compostelan katedraali on kaukaa Euroopasta alkavan pitkän "pyhän Jaakobin" pyhiinvaellusreitin päätös ja saa nimensä apostolista, Sant Jacob. Monella suomalaisellakin on Jaakobin simpukka kotona mukaan otettuna ikimuistoisesta kävelystä halki Espanjan. Ranskasta asti lähteville patikointia pyhiinvaeltajan sauva kädessä tulee yli 800 kilometriä.
Jaakobin legenda on esimerkki pakanuuden ja kristinuskon sekaantumisesta tavalla, josta seuraa taivaallinen nolotila.
Pyhä Eulalia
Toisin on Santa Eulalian kohdalla. Espanjan kirkko muistaa yhä tänään tätä vain 13-vuotiasta kristittyä tyttöä, joka kärsi marttyyrikuoleman vuonna 304 Diocletianuksen vainoissa. Hän oli kotoisin Méridasta ja kertoo karulla tavalla, että Suuri vaino ulottui myös Iberian niemimaalle.
Hosius Cordubalainen
Emme tiedä Hosiuksen lapsuudesta ja nuoruudesta muuta kuin että hän todennäköisesti syntyi Cordobassa Andalusiassa vuonna 256.
Historian lähteisiin hän tulee 295, kun hänet valitaan Corduban piispaksi (kaupungin roomalaisesta nimestä on erilaisia versioita). Lännen keisari Maximian - Diocletianuksen luotettava sotilaskaveri - vainosi kristittyjä ja kerrotaan, että piispa Hosius selvisi läheltä piti tilanteesta hengissä.
Elviran synodi 301
Vuonna 301 Hosiuksen nimi esiintyy toisella sijalla Elviran synodin (nyk. Granada) 19 osallistuvan piispan joukossa kertoen hänen arvostetusta asemastaan. Tämä synodi on tärkeä ajankuvaus kristittyjen elämästä pakanallisessa Espanjassa Suuren vainon aattona. Siellä ei puhuttu opinasioista, vaan kirkkojärjestyksestä ja kirkkokurista ja saamme näin niistä eloisan käsityksen kristittyjen arjesta ja kristittyjen erottautumisesta pakanallisista tavoista ja menoista sekä juutalaisuudesta.
"Kaanon 5. Jos nainen lyö palvelijaansa ja tämä kuolee kolmen päivän sisään, hän olkoon katumuksen alla seitsemän vuotta, jos teko on tahallinen ja viisi vuotta, jos se on tahaton. Tänä aikana hänelle ei anneta ehtoollista, paitsi jos hän sairastuu, jolloin hän voi saada ehtoollisen."Elviran synodi otti tiukan kannan niitä kristityjä vastaan, jotka vainojen uhkaamina olivat uhranneet keisarille ja epäjumalille. Tästä tuli Rooman imperiumissa, etenkin Afrikassa, polttava kysymys, joka jakoi kristityt keskenään vihamielisiin leireihin.
Siellä myös kiellettiin kokonaan kuvien tuominen kirkkorakennuksiin. Tämä Mooseksen lakiin perustuva ns. ikonoklastinen linja on tunnetusti islamin perustavaa opetusta ja pulpahti esiin uskonpuhdistuksen aikana. Kalvinistinen kirkko Sveitsissä ja muualla kieltää ehdottomasti kaikki kuvat.
Esikoislestadiolaisuus on ymmärtääkseni olemukseltaan vahvasti Elvrian synodin tapaan ikonoklastinen, tässä on varmaan sekä asketismin että presbyterismin tuomaa vaikutusta Ruotsin Lappiin.
Donatolaisuus
Piispa Hosius tulee ensimmäisen kerran näkyviin Konstantinuksen hovissa vuonna 313 eli Milanon ediktin antamisen aikaan. Kyseessä oli keisarin kirje Karthagon piispalle, arkaluontoinen kirkollinen asia, josta kehittyi jatkossa vaikea ammottava haava Kristuksen ruumiiseen, joka on seurakunta.
Piispa Caecilianus asetettiin Karthagon piispaksi Suuren vainon aikaan vuonna 311. Kaupungissa - ja laajalti koko roomalaisessa Afrikassa - kristityt riitelivät luopioiden kohtalosta. Caecilianus edusti lempeää linjaa, sallien heidän paluunsa takaisin kirkon helmaan. Kilpailevaksi piispaksi asetettu Majorinus edusti tiukkaa linjaa, joka eväsi paluun. Luopiot olivat heille kuin Pyhän Hengen pilkan tehneitä, joille armoa ei annettu. Miksi marttyyrit olisivat sitten turhaan kärsineet ja kuolleet, jos epäjumalille uhraavatkin kelpaavat Jumalalle?
Konstantinus asettui - ilmeisesti piispa Hosiuksen neuvosta - lempeän linjan tukijaksi ja vuoden 313 kirje on näin hänen ensimmäinen tärkeä toimenpiteensä tulevan augustuksen, yksinvaltijan, hovissa.
Arlesin synodi 314
Karthagon kiista vain paheni keisarin kirjeestä huolimatta Donatuksen (k. 355) puolueen saadessa valtaa ja etsiessä virallista asemaa kirkossa. Vuonna 314 keisari tarttui vahvemmalla otteella kirkon sisäisiin asioihin ja torjuessaan donatolaisten pyynnöt kutsui koolle Arlesin synodin (lat. Arelate, etelä-Ranskassa), Tämä tapahtui 11 vuotta ennen Nikean historiallista kirkolliskokousta.
Arlesiin kokoontuneet 100 piispaa torjuivat donatolaisuuden, ja näistä kristityistä tehtiin valtion vihollisia - todella paha juttu heille. Donatus itse julistettiin pannaan eli erotettiin kirkon yhteydestä. Valtiovalta tarttuu tässä uskonnollisen yhteisön sisäisiin asioihin pyrkien ratkaisemaan ongelmia ja yhtenäistämään kristityt ei maan suolaksi vaan maan liimaksi, niin sanoakseni.
Valtio ja kirkko
Meidän ei tule naivisti tai pinnallisesti katsella valtion ja kirkon suhteita antiikin Roomassa. Samat kysymykset näet ovat voimassa myös nykyaikana ja vaikuttavat meidän kaikkien elämäämme. Suomen tasavallassa esimerkiksi valtiovalta on nostanut uskonnonvapautta esiin voimalla ja pohtii parhaillaan, miten pyhien asioiden pilkan kieltävään lakiin tulee suhtautua. Ranskan äskeiset tapahtumat antavat tälle pohdinnalle kaikupohjaa islamin suunnasta.
Juutalaisuutta vainotaan, jos ympärileikkaus kielletään valtion toimesta Suomessa, islamin ja juutalaisuuden uskonnollinen teurastus on toinen valtion kiiinnostuksen kohde - valtiolla tarkoitan kansanedustajia, jotka on valittu kansan keskuudesta sitä edustamaan.
Arlesin synodin päätöksiä
Konstantinuksen pyrkimys kohti yhtenäistä virtaviivaista kristikuntaa näkyy Arlesin synodissa siinä, että siellä haluttiin yhtenäistää Pääsiäisen ajankohta samaksi koko valtakunnassa sen sijaan että yksittäiset kirkot päättivät, milloin sitä vietetään. Tästä oli puhjennut myös raastava riita kristittyjen välillä.
Kirkon hallinnosta päätettiin, että piispan virkaanasettaminen edellyttää kolmen piispan läsnäoloa - Karthagossa kun piispoja oli aseteltu vähän miten sattuu vain yhden piispan toimesta. Arlesin käytäntö taitaa olla periytynyt koko kristikuntaan.
Esikoisten tapaan kirkkokurista pidettiin huolta - osallistuminen hevosraveihin tai gladiaattorinäytöksiin rangaistiin sulkemisella kristillisen yhteisön ulkopuolelle. Näistä ja musita, yhteensä 22 asiasta, Arlesissa päätettiin esimakuna Nikean synodista.
Arius ja Nikean kirkolliskokouksen koollekutsuminen
Kristuksen kirkossa oli puhjennut erittäin vakava opillinen kiista siitä, kuka Jeesus on. Äläkän aiheutti Alexandrian diakoni Arius (256 - 336), jonka opetuksen sata piispaa oli tuominnut piispa Alexanderin, Ariuksen esimiehen johdolla.
Konstantinus yritti tässäkin sovintolinjaa ja vuonna 323 hän lähetti piispa Hosiuksen viemään henkilökohtaisesti kirjeen Alexanderille Egyptiin, jotta tämä tekisi sovinnon diakoninsa kanssa.
Koska siitä ei tullut mitään ja riita vain paheni, keisari Konstantinus I kutsui koko maailman kaikki piispat Nikeaan toukokuussa 325 ratkaisemaan opillisen kysymyksen Jeesuksesta, joka syvällisesti vaikutti jumalakuvaan, sekä monia muita asioita. Tähän häntä kehoitti piispa Hosius Cordubilaisen lisäksi Rooman piispa, paavi Sylvester I.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti