Saatanan valittu ase - Maximinus Daia

Keisari Maximinus Daia (270-313).
Pushkin museossa oleva kopio Kairon veistoksesta
"Daza01 pushkin" by shakko - Own work.
Licensed under CC BY 3.0 via Wikimedia Commons

Kristuksen omien vainot kiihtyvät ja käyvät entistä verisemmiksi Rooman imperiumin itäosassa keväästä 305 alkaen, kun lohikäärme tuo tantereelle lisäväkeä, oman miehensä nimeltä Maximinus Daia, joka korkeasta asemastaan käsin alkoi johtaa sotaa Kristuksen omia vastaan.


Paha henki ihmisessä
Kysyt ehkä, kuinka ihminen voi olla pahan hengen ase. Samaan tapaan, kuin ihminen voi olla Pyhän Hengen ase. Tämä on sisäinen, näkymätön tapahtuma, jonka seuraukset näkyvät arkipäivän elämässä käytöksessä, ratkaisuissa, päätöksissä ja toiminnan tavoitteissa.

Paha henki livahti Juudas Iskariotin sisään ja mies alkoi täyttää vihollisen suunnitelmia

"Niin saatana oli mennyt Juudaan sisälle, jonka liikanimi oli Iskariot, joka oli kahdentoistakymmenen luvusta." Luukas 22:3

Niin Simon Pietari viittasi sille, visusti kysymään, kuka se olis, josta hän sanoi.
Kuin hän nojasi Jesuksen rintaa vastaan, sanoi hän hänelle: Herra, kuka se on?
Jesus vastasi: se on se, jolle minä kastetun palan annan. Ja kuin hän oli kastanut leivän, antoi hän sen Juudaalle Simon Iskariotille.
Ja sen palan jälkeen meni silloin häneen perkele. Niin Jesus sanoi hänelle: mitäs teet, niin tee pikemmin.
Johannes 13:24-27

Maximinus Daia
Gaius Valerius Galerius Maximinus Daia Augustus syntyi marraskuun 20. 270 Felix Romuliana kaupungissa lohikäärmeen maassa, Daciassa (nykyisin itä-Serbiaa). Keisari Galerianus nimesi tämän perustamansa kaupungin vaimonsa, Romulian mukaan.

Maximinuksen äiti oli keisari Galerianuksen sisar, joten hänenkin taustansa oli Dacian maanviljelysväestössä, Sisarenpoika sai tietenkin kasvaa keisarillisen lellittelyn ja huolenpidon alla, mutta korkea-arvoisen kodin lapsuus ja nuoruus turmelivat jotenkin hänen luonteensa.

Noustessaan augustuksena itä-Rooman korkeimpaan asemaan, Galerius-setä nosti vuonna 305 sisarenpoikansa rinnalleen hallitsijaksi keisarina. Maximinuksen suorana hallintoalueena olivat Syyria ja Egypti.

Maximinus Daian tulo keisariksi on se salattu taitekohta, josta Eusebius kirjoittaa Palestiinan marttyyreistä kertoessaan. Tämä tapahtui pian niiden kahdeksan mestauksen jälkeen Kesareassa, Jumalan lasten päät putosivat helmikuussa 305 ja huhti-toukokuussa Maximinus otti Syyrian ja Egyptin ohjakset käsiinsä.


Eusebiuksen kuvaus Maximinuksesta
Käännän tähän aikalaisen Eusebiuksen kuvauksen Maximinus Daian luonteesta. Hän painottaa erityisesti, kuinka Maximinus oli yhteydessä noituuteen ja miten ahne hän oli.

Muistamme toki, että piispa ei välttämättä ole puolueeton suhteessaan tähän mieheen, jonka nimi sai kristityt vapisemaan idässä. Kun muualla Roomassa kristittyjen vainot päättyivät 311 Maximinus Daia jatkoi niitä oma-aloitteisesti vielä kaksi vuotta aina äkilliseen kuolemaansa asti Tarsuksessa elokuun 20. 313.

Maximinus "meni niin pitkälle hulluudessaan ja juopottelussaan, että hänen mielensä sekosi mielettömissä juomingeissa. Humalassa ollessaan hän antoi sellaisia käskyjä, joita hän sitten jälkeenpäin selvinpäin katui.

Hän ei sietänyt kenenkään ylittävän itseään irstailussa eikä tuhlailussa ja oli pahuuden opettaja lähellään oleville, sekä hallitsijoille että alamaisille.

Hän kannusti armeijaa elämään kaikenlaisessa juopotteluissa ja juhlimisessa ja hillittömyydessä ja rohkaisi maaherroja ja kenraaleita riistämään alaisiaan niin ahneesti kuin kykenivät, kuin he olisivat hänen tavallaan hallitsijoita.

Miksi meidän tarvitsee vaivata itseämme tämän hillittömän miehen häpeämättömillä teoilla tai luetella niitä lukemattomia, joiden kanssa hän huorasi? Sillä hän ei voinut kulkea kaupungin halki kokoajan turmelemalla naisia ja raiskaamalla neitsyitä."
Eusebius Kirkkohistoria VIII.4

Maximinus Daia keskittyi erityisesti kristityjen vainoamiseen valtansa alla olevilla alueilla. Eusebius kertoo Kirkkohistoriassaan heidän kohtelustaan yleisellä tasolla, ilman nimiä.

Kristityt "miehet kärsivät tulta, miekan, ristiinnaulitsemisen ja villipedot, meren syyvyydet, jäsenten irtihakkaamisen, polttamisen, silmien puhkomisen ja kaivamisen päästä, koko kehon runtelun ja näiden lisäksi nälän, kaivokset ja kahleet. Kaikessa tässä he osoittivat uskon puolesta kestävyyttä sensijaan, että olisivat osoittaneet epäjumalille Jumalalle kuuluvaa kunnioitusta"

"Naiset olivat yhtä miehekkätiä kuin miehet Jumalan Sanan opetuksen puolesta kestäen kamppailut miesten lailla ja saaden yhtäläisen palkkion hyveistään. Ja kun heidät raahattiin pahoihin tarkoituksiin, he mieluummin luopuivat elämästään kuin antaen ruumiinsa saastaisuudelle"

(monet kristityt naiset tuomittiin portoiksi Rooman ilotaloihin)

Eusebius mainitsee tässä yhteydessä erityisesti yhden keisari Maximinuksen uhreista antamatta hänen nimeään. Kyseessä on korkea-arvoinen kristitty nainen, joka torjui häneen mielettömästi rakastuneen keisarin lähentelyt. Maximinus karkoitti naisen maanpakoon ja ryösti itselleen kaiken tämän maallisen omaisuuden, talot ja konnut ja palvelijat ja korut ja mitä hänellä sitten olikin ollut.

Munkki Tyrannos Rufus (340-410) kertoo kirjoituksissaan, että tämän naisen nimi oli Dorothea ja että hän pakeni keisarin vihaa itään, Arabiaan. (Legendan mukaan neitsyt Dorothea Alexandrialainen mestattiin. Eusebiuksen ja Rufuksen kertomukset ovat tätä kirkollista perinnettä luotettavammat).


Oi miksi?
Tarkastelemme tässä kirjoitussarjassa Lohikäärmeen ja Kristuksen kamppailua Rooman sielusta. Kysymme, miksei Herra Jeesus, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maanpäällä, heti nitistänyt tätä kauheaa miestä, hullua paimenta joka raastoi Rooman kansalaisia ja erityisesti kristittyjä?

Koska kyse tässä taistelussa on meistä ihmisistä, ei jostain taivaassa käytävästä sodasta henkivaltojen välillä.

Kyse on Rooman väestöstä, jonne Jeesuksen oppi oli levinnyt jo kovin laajalle 300-luvun alussa ja nyt eroteltiin jyvät akanoista, sulatettiin kultaa ahjossa, jota Maximinus kuumensi jo ylettömästi. Kuka jättää marttyyrin verisen todistuksen tien ja ristin kantamisen ja lähtee pois - ja heitä oli paljon, jotka luopuivat.

Keisari Maximinuksella ja maaherra Urbanuksella oli aikansa hauskaa sadististen leikkiensä kanssa, ja kuitenkin nämä Lohikäärmeen valitut aseet erikoisella tavalla olivat Kristuksen käytössä, Jumalan kahlekoiria, joiden kautta Hän voitti monta iankaikkiseen elämään luokseen siellä, missä voittajaa ei toinen kuolema uhkaa.

Ja älkäät peljätkö niitä, jotka ruumiin tappavat, ja ei voi sielua tappaa; mutta peljätkäät enemmin sitä, joka voi sekä sielun että ruumiin helvetissä hukuttaa. Eikö kaksi varpusta yhteen ropoon myydä? ja yksi heistä ei putoo maan päälle ilman teidän Isättänne; Niin ovat myös kaikki teidän päänne hiukset luetut. Älkäät siis peljätkö: te olette paremmat, kuin monta varpusta.

Sentähden jokainen joka minun tunnustaa ihmisten edessä, sen tunnustan myös minä Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka minun kieltää ihmisten edessä, hänen minä myös kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa.

Älkäät luulko, että minä olen tullut rauhaa lähettämään maan päälle: en ole minä tullut rauhaa, vaan miekkaa lähettämään. Sillä minä tulin ihmistä isäänsä vastaan riitaiseksi tekemään, ja tytärtä äitiänsä vastaan ja miniää anoppiansa vastaan, Ja ihmisen vihamiehet on hänen perheensä.

Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enempi kuin minua, ei se ole minulle sovelias; joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enempi kuin minua, ei se ole minulle sovelias. Ja kuka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, ei se ole minulle sovelias;

Joka löytää henkensä, hänen pitää sen hukuttaman, ja joka henkensä hukuttaa minun tähteni, hänen pitää sen löytämän.
Matteus 10:28 - 39

Lestadiolaiset saattavat ymmärtää tämän kovin hengellisesti ja kapeasti, "maailma vihaa" ja "risti on raskas" kun työpaikalla joku katsoo alaviistoon kuullessaan, että tuo on kristitty.

erityisesti uskonasiat voivat aiheuttaa lihallista kiistelyä, riitelyä, uhkailua ja pahoinpitelyäkin kotiväen parissa, ja mesoava uskova isä tai äiti luulee Jeesuksen tästä puhuvan, kun lapset eivät tottele...

Pyhät veritodistajat kuitenkin kertovat jostain aivan muusta kuin tällaisesta pikkuruisesta lässytyksestä, kuinka Kristus vaatii todella kaiken, kuinka risti voi merkitä raajojen naulaamista puuhun, kuinka omaiset voivat pettää luottamuksen ja ilmiantaa perheen kristityn kuolemaan...


Virsi 360
1.
Suo, Herra, mun sinuhun uskaltaa,
kun kiusaaja minua vainoaa
ja neuvottomuuteni vaivaa.
Kun voimasi suuruuden tunnustan,
saan pilkkaa ja naurua maailman
ja ahdistus mieltäni kaivaa.

2.
Suo voimaa se kärsiä nöyrästi
ja alttiisti kuunnella ääntäsi,
kun sanasta neuvoja annat.
Vain armoosi heikkojen luottaa suo
ja uskoa, toivoa heihin luo,
myös murheiden aikana kannat.

3.
Oi, Herra on aarteeni ainoa,
on perintöosani taivaassa,
on siitä jo riemuni suuri.
Soi ihanan maan mulle arpani,
ja kirkkaana kunniankruununi
jo toivossa välkkyvi juuri.

4.
Oi kiitos, kun tahtosi ilmoitit
ja sanasi rakkaaksi kirkastit
ja vastasit rukoukseeni.
Myös yöllä, kun mieltäni ahdistaa,
vain sanasi sielua virvoittaa,
jäät luokseni pimeyteeni.

5.
En Herraani halua unohtaa,
vain häneltä sieluni suojan saa,
hän vaarat ja turmion torjuu.
Ei luovu hän luotani milloinkaan,
hän aina on valmiina nostamaan,
kun jalkani vaipuu ja horjuu.

6.
Jo mieleni toivossa iloitsee
ja henkeni Herrassa riemuitsee,
hän sieluni surmasta säästää.
Ei salli hän hurskaansa hukkua,
ei sieluni synnissä nukkua,
hän kuoleman kauhuista päästää.

7.
Kun, Herrani, viet minut taivaaseen,
niin usko on vaihtuva autuuteen
sun kasvojes kirkkaudessa.
Ja pyhien suuressa seurassa
saan uudesta virrestä iloita
sen pauhussa riemullisessa.

Haqvin Spegel 1688. 
Suom. virsikirjaan 1701. 
Uud. Elias Lönnrot 1872, 
komitea 1937.