Diocletianus - valtionhallinto

Diocletianukisen neljään osaan jakama Rooma
kartta wikimedia

Taivasten valtakunnan kohtalon ymmärtämiseksi on tärkeä oivaltaa keisari Diocletianuksen uudistaman valtionhallinnon perusteet. Tässä taas hengellinen ja maallinen kohtaavat käytännöllisesti ja todellisesti, totuudellisesti. Uskonasiat eivät suinkaan roiku ilmassa jossain nanosfäärissä, joihin viikonloppuna hetkeksi mennään lämmittelemään.

Rooman valtakunta oli tuohon aikaan valtavan suuri käsittäen rajojensa sisällä koko Välimeren - he kutsuivatkin sitä nimellä Meidän Meremme, Mare nostrum. Ensi töikseen vuonna 285 valtaan noussut keisari Diocletianus kutsui uskotun armeijakamunsa, Maximianuksen, rinnalleen keisariksi, koska yksi mies ei mitenkään kykenisi tehokkaasti asioita hoitamaan ja oli jatkuvasti murhanhimoisten kilpailijoiden kohde, jatkuvuutta tarvitaan.

Tämä piirre - hallinnon hajauttaminen - on olennaista Diocletianuksen valtionhallinnolle kaikilla tasoilla. Se ei ole sama kuin suomalainen "hajasijoittaminen", jossa yhteiskunnallisesti tärkeitä kohteita pyritään levittämään tasapuolisesti muuallekin kuin ruuhka-Suomeen kehä ykkösen sisään. Kyse on hallitusvastuun jakamisesta.

Tetrarkia
Diocletianus pyrki kohti absoluuttista yksinvaltaa, mutta yhden kaikkivaltiaan augustuksen sijasta hän jakoi Rooman hallinnon neljään suureen osaan, tetrarkiaan, Kullakin alueella oli augustus apunaan keisari hoveineen ja virkamiehineen. Rakenteellisesti tämä oli eräänlainen Euroopan yhteisön ja Brysseliin keskitetyn hallintomuodon vastakohta.

Tetrarkian neljä suurta aluetta olivat nykymaantiedettä apuna käyttäen

Italia ja Sveitsi (Italia), Tunisia, Algeria, Libya, Marokko (Africa) ja Espanja (Hispania) Milano pääkaupunkina ja hallitsijana augustus Maximianus.

Englanti (Britanniae) ja Ranska (Galliae Viennensis) pääkaupunkina Trier ja hallitsijana keisari Konstantius Chlorus

Balkanin niemimaa (Pannonia, Moesia, Trachia) Sirmium pääkaupunkina ja keisari Galerius hallitsijana,

Vähä-Aasia,(Asiana, Pontica) Levantti ja Egypti (Oriens) Nicomedia pääkaupunkina ja augustus Diocletianus hallitsijana.

Yksinvaltaa kohti
Diocletianus mursi vanhan, keisari Augustuksen ajoilta periytyvän vallan kolmijaon, jossa armeija, senaatti ja keisari yhdessä hallitsevat tasavaltaa. Pyrkien kohti absoluuttiista yksinvaltaa hän sivuutti Rooman ja senaatin korostaen, että "hallitus on siellä missä keisari on". Entisen "neuvoston" sijaan, jossa asioista neuvotellaan ja näkökantoja pohditaan yhdessä, Diocletianus asetti consistorium yksikön, jossa toimivat magistri olivat suoraan keisarille vastuussa.

Provinssi oli Rooman perinteinen aluehallinnon yksikkö eri virastoineen ja viranomaisineen. Tyylilleen uskollisena Diocletianus hajautti Rooman 50 provinssia ja kaksinkertaisti niiden lukumäärän noin sataan tehostaakseen valvontaa ja hallintoa.

Seurauksena näistä toimenpiteistä, konsistoreista, maistraateista ja uusista lääninhallinnoista oli hallituksen byrokratian valtava paisuminen. Virkamiehiä oli kohta 30.000 entisten 15.000 sijasta. Kerrotaankin, että Diocletianuksen hallintopaikkaan alkoi tulla niin valtavasti virallisia raportteja, ettei keisarilla ollut mitään mahdollisuutta niitä lukea ja seurata.

Perinteisesti provinsseissa valtaa pitänyt eliitti, senaattorit ja heidän sukunsa, ylimykset, huomasivat tavallisten virkamiesten vallan nousun eivätkä olleet laisinkaan asiaan tyytyväisiä.

Verotus ja raha
Valtavan byrokratian ylläpito edellytti vankkaa verotulojen virtaa palkkoihin ja juokseviin menoihin, rakennuksiin ja viestintään. Perinteinen vuotuinen verojenmaksupäivä oli syyskuun ensimmäinen, ja verotusta kiristettiin kaikin tavoin. Maksu oli osittain rahassa osittain luonnontuotteissa ja koska sotilaiden suojelemat publikaanit, veromiehet, olivat ahneita ja raakoja, moni maanviljelijä joutui nopeasti käytännössä maaorjan asemaan.

Keisari Aurelianuksen raha-uudistuksen teho oli jo mennyt ja inflaatio raivosi, Uudesta testamentistakin tutulle denarille kävi kuin aikamme ruplalle. Verotukselle tämä oli huono asiantila, ja Diocletianus määräsi Rooman rahakannan uudistettavaksi parantaen arvometallien pitoisuuksia

aureus/solidus kultaraha
argenteus hopearaha
follis hopealla silattu kupariraha
radius hopeaton kupariraha
laureatus pienin kuparikolikko

(kyllä, olet oikeassa, Argentiinan nimi tulee latinan sanasta argenteus, hopea)

"Edict on Maximum Prices Diocletian piece in Berlin" by User:MatthiasKabel
Photographed by myself in Pergamonmuseum Berlin.
Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons

Inflaation hillitsemiseksi Diocletianuksen hallinto yritti vuoden 301 määräyksellä rajoittaa kaupassa myytävien tuotteiden maksimi hintoja (Edictum De Pretiis Rerum Venalium). Vaikka hinnoittelun katto asetettiin kuolemanrangaistuksen uhalla, kansa ja torikauppiaat pian huomasivat, ettei sitä pystytty valvomaan ja tämäkin yritys hillitä rahan arvon laskua epäonnistui.

Lainsäädäntö
Diocletianuksen voimakkaan hallinnon käsi ulottui juridiikan maailmaan hyvin merkittävällä tavalla. Ensimmäistä kertaa oikeudessa ryhdyttiin kokoamaan lain määräyksiä ja käytäntöä kirjallisesti ylös koodekseihin.

Roomalaisen oikeuden tuomarit olivat konservatiivisia ja nojasivat ratkaisuissaan aiempien oikesuistuntojen ratkaisuihin pikemmin kuin näihin radikaalisti uusiin lakikokoelmiin ja niiden tulkintoihin, joista esimerkkeinä merkittävien tuomareiden mukaan nimetyt Codex Gregorianus (292) Codex Hermogenianus (294).

Vaikka Diocletianuksen hallitusaikana tämä lainsäädännön uudistus, oikeusasioiden ja tuomioiden laittaminen kirjoihin ja kansiin, jäikin vajavaiseksi ajatus jäi elämään ja on perustana koko modernille länsimaiselle oikeuskäytännölle niin tärkeille Codex Theodosianus (439) ja Codex Justinianus (591).

...
opintojen lähteenä olen käyttänyt englantilaisen wikipedian artikkeleita