Maaherra Urbanus
Suuren vainon toisena vuonna 304 Urbanus asetettiin Palestiinan maaherraksi Flavianuksen sijaan. Keisarin ensimmäinen edikti oli määrännyt piispat, papit ja diakonit uhraamaan jumalille. Toinen edikti oli nyt yleinen pakottaen koko maailman, kaikki Rooman kansalaiset, uhraamaan keisarin hyväksi kuolemanrangaistuksen uhalla. Näin lohikäärme kävi avointa sotaa korkeinta Jumalaa vastaan tuhoten Jeesuksen opetuslapsia minkä ennätti.
Urbanus pani keisarin määräyksen innokkaasti toimeen. Mies on ilmeisesti ollut luonteeltaan todellinen sadisti, joka nautti ihmisten rääkkämisestä ja keski kaikenlaisia kidutuksia ja rangaistuksia suorastaan huvikseen. (Moniin kieliin tullut sana sadisti juontaa markiisi de Saden (1740-1814) nimestä. Tämä ranskalainen filosofi ja libertiini yhdisti kirjoissaan seksaalisen hurjastelun, ruumiillisen tuskan aiheuttamisen, kidutuksen ja murhan toisiinsa vahvaksi sekoitukseksi.)
Urbanuksen vainojen ensimmäiset kolme uhria olivat Gazan kaupungista, kaksi miestä, Timoteus ja Agapius ja yksi nainen nimeltä Tekla.
Timoteus
Timoteus vangittiin ja vietiin Gazan kaupungissa olevaan maaherran palatsiin tuomarin eteen. Kun hän kieltäytyi uhraamasta, kaikenlaisia kidutuksia käytettiin pakottamaan häntä muuttamaan mielensä. Eusebius kertoo että häntä ruoskittiin ja hänen kehoaan haavoitettiin terävillä veitsilllä, mutta kärsivä Timoteus ei taipunut.
Tuomari väsyi itsekin lopulta toivottomaan tehtävään ja Timoteus tuomittiin kuolemaan hitaasti polttamalla. Kautta idän provinssien kristittyjä poltettiin rovioilla keisari Galeriuksen neuvon mukaan. Äärimmäisen tuskallinen tapa kuolla, mutta suhteellisen nopeasti paaluun roviolle sidottu uhri menehtyy. Hitaan polttamisen tarkoitus oli estää nopea kuolema ja aiheuttaa niin paljon äärimmäistä kipua kuin mahdollista.
Eusebius kuvaa tätä karmivaa kuolemaa kauniisti sanoen, että Timoteus oli kuin kulta, joka puhdistuu liekeissä ja näin Timoteus voitti vanhurskaiden palkinnon.
Voitto!
Tämän sanan merkitys on hieman haalistunut näinä helppoina päivinä, kun kristityt saavat vapaasti harjoittaa uskontoaan ja kokoontua yhteen. "Hän kilvoitteli ja voitti" ei ole tietääkseni yleisesti käytetty ilmaus sen enempää esikoislestadiolaisuudessa kuin muussakaan kristillisyydessä tämän päivän Suomessa.
Uusi testamentti on kirjoitettu vainojen aikaan ja sisältää paljon ohjetta ja rohkaisua veritodistajille. Erityisesti Ilmestyskirjassa kohtaamme Kristuksen, jonka omat kärsivät ruumiissaan lohikäärmeen hampaissa, ihmisten käsissä.
Marttyyrikirkossa on aina tie tappioon - Timoteuksen ei olisi tarvinnut muuta kuin uhrata keisarille ja hän olisi saanut pitää terveytensä, elämänsä, ajalliset aarteensa ja omaisuutensa ja elää ehkä hyvään vanhuuteen asti. Luopioita olikin paljon, jotka ruumiillisen kivun ja kuoleman pelossa katsoivat, ettei tämä Jeesus asia niin tärkeä ole.
Veritodistajan sanoma on siinä, että heille Kristus on rakkaampi ja tärkeämpi kuin mikään asia tai henkilö täällä maan päällä.
Kristus sanoo
Efeso: Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sen, joka voittaa, annan minä elämän puusta syödä, joka keskellä Jumalan paradisia on. Ilm 2:7
Smyrna: Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo: Joka voittaa, ei se toiselta kuolemalta vahingoiteta. Ilm 2:11
Pergamon: Jolla korva on, se kuulkaan, mitä Henki seurakunnille sanoo: sen, joka voittaa, annan minä syödä siitä salatusta mannasta, ja tahdon hänelle hyvän todistuksen antaa, ja sillä todistuksella uuden kirjoitetun nimen, jota ei yksikään tiedä, vaan se, joka sen saa. Ilm 2:17
Tyatira: Ja joka voittaa ja minun tekoni hamaan loppuun asti pitää, sille minä annan voiman pakanain ylitse, Ja hänen pitää heitä rautaisella vitsalla hallitseman ja niinkuin savenvalajan astioita heitä särkemän*, niinkuin minäkin Isältäni sain; Ja annan hänelle kointähden. Ilm 2:25-28
Sardis: Joka voittaa, se pitää valkeilla vaatteilla puetettaman, ja en minä pyyhi hänen nimeänsä elämän kirjasta, ja minä tahdon tunnustaa hänen nimensä minun Isäni edessä ja hänen enkeleinsä edessä. Ilm 3:5
Filadelfia: Joka voittaa, hänen minä teen patsaaksi minun Jumalani templissä, ja ei hänen pidä silleen sieltä lähtemän ulos, ja tahdon kirjoittaa hänen päällensä minun Jumalani nimen ja minun kaupunkini, uuden Jerusalemin* nimen, joka taivaasta minun Jumalaltani tuli alas, ja minun uuden nimeni Ilm 3:12
Laodikea: Joka voittaa, sen minä annan istua minun kanssani minun istuimellani, niinkuin minäkin voitin ja olen minun isäni kanssa hänen istuimellansa istunut. Ilm 3:21.
Marttyyrin voittopalkinto
Timoteuksen ruumis kärsi pitkään hiljaisella tulella sanoinkuvaamattomia tuskia. Varmaan jokin syöpäsairaus aiheuttaa samanlaista sisäistä tuskaa, johon mikään lääkitys ei enää tehoa. Timoteus voitti ja sai Jeesukselta luva syödä Paratiisin elämän puusta, ei joudu toiseen kuolemaan, sai salattua mannaa ja uuden salaisen nimen, hallitsijan rautaisen väkevän valtikan, jollainen Jeesuksella itsellään on Isältä, valkean vaatteen ja koska Timoteus ei hävennyt Jeesuksen nimeä, Jeesus tunnustaa puolestaan Timoteuksen nimen Isän Jumalan edessä, saa asua uudessa Jerusalemissa kuin patsas ja saa istua Jeesuksen kanssa valtaistuimella.
Ettei se hetken tuska liekeissä ehkä sittenkään turha ollut Gazan Timoteukselle vuonna 304.
Petojen raadeltaviksi
Maaherra Urbanus tuomitsi Gazan Agapiuksen ja Teklan viilieläimille.
Tämä tarkoittaa, että kaupungin amfiteatterissa järjestetyissä gladiaattorikisoissa nämä kaksi kristittyä tuotiin koko kansan huviksi areenalle ja sidottiin eläinten raadeltaviksi. Eläintenhoitajat toivat tavallisesti pantterin, leijonan, joskus karhun tai muun eläimen, joka kynsillään ja hampaillaan raateli uhrin kuoliaaksi.
Tämä on ensimmäinen maininta pelätyn ja tavallisesti vain suurrikollisille ja orjille annetun kuolemanrangaistuksen soveltamisesta Palestiinan kristittyihin.
Myös he voittivat!
Virsi 404
1.
Voittaja, suo voitto meille,
taisteluusi meidät vie.
Pelkääville, uupuneille
neuvo kestävyyden tie.
Rukoilemme: Älä heitä
meitä toivottomuuteen.
Johda, Herra Jeesus, meitä,
anna rauha sydämeen.
2.
Murra pimeyden valta,
suista vallat turmion.
Riistä saalis kuolemalta,
ristissäsi toivo on.
Täytä meidät voimallasi
työssä valtakuntasi.
Voitonlippu omillasi
aina olkoon ristisi.
3.
Auta, ettei usko horju,
mieleemme suo rohkeus.
Poista arkailumme, torju
väärä itseluottamus.
Anna meille toivo luja
vastoinkäymisissäkin.
Pelon valtaan painettuja
nosta voimin väkevin.
4.
Verelläsi meidät saata
synneistämme puhtaiksi.
Kohti autuaitten maata
johda, Herra, kansaasi.
Siellä kirkkaudessasi
heikkoinakin väkevät
katselevat kasvojasi
niin kuin unta näkevät.
Gottfried Arnold 1698.
Ruots. Nils Ahnlund 1936.
Suom. Per Boreman 1944,
Jaakko Haavio 1961.
O Durchbrecher aller Bande
"Virren kirjoittaja Gottfried Arnold oli melkoinen häirikkö. Hän näet kuului radikaalipietisteihin, muutaman vuoden separatistipiireihinkin, joille virallinen kirkko merkitsi Baabelia. Avioliittoakaan nämä eivät hyväksyneet. Sitten Arnold yllättäen solmi avioliiton, tasaantui muutenkin, otti vastaan papinviran ja hoiti sitä uutterasti.
Paitsi virsirunoilijana Gottfried Arnold (1666-1714) tuli tunnetuksi kirkkohistorian tutkijana. Hänen "Puolueeton kirkko- ja kerettiläishistoriansa" ja muut teoksensa sisälsivät rajua kirkon kritiikkiä, mutta toisaalta kohottivat historiankirjoituksen "tasolle, jossa huomion keskipisteenä olivat yksilöt ja heidän inhimillinen toimintansa" (J. Wallmann)."
Tauno Väinölä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti