Helmikuun 27, 272 Constantius Chlorus ja hänen rakastajattarensa (puolisonsa?) Helena saivat pojan, jolle annettiin nimi Constantinus (Konstantinus). Lapsi syntyi Naissuksen kaupungissa (nyk. Niš Serbiassa), jossa keisari Claudius Gothicus oli neljä vuotta aikaisemmin 268 saavuttanut ratkaisevan voiton vaarallisista gooteista.
Heinäkuussa 285 keisari Diocletianuksen asetti ystävänsä Maximianin länsi-Rooman augustukseksi. Tämä asetti 288 Constantius Chloruksen korkeaan virkaan henkivartijakaartin päälliköksi Galliaan (Ranskaan). Ylennyksen myötä Constantius erosi Helenasta ja sai puolisokseen korkea-arvoista sukua olevan Theodoran.
Koska Diocletianus ei täysin Constantius Chlorukseen, hän kutsui 288 tämän 16 vuotiaan esikoispojan ja Helenan luokseen Nicomedian pääkaupunkiin Anatoliaan. Konstantinus oli siellä eräänlaisena panttivankina takeena isänsä hyvästä käytöksestä. Vuonna 293 isä Constantius asetettiin lännen keisariksi, joten Konstantinus oli sen jälkeen laillinen kruununperillinen.
Nuoruus Nicomediassa
Nicomedian aika oli elämää leijonan pesässä tai pikemmin lohikäärmeen luolassa. Kristittyjä synkästi vihaava Galerius liikkui siellä jatkuvasti - hänet oli asetettu idän keisariksi 293. Ilmapiiri kiristyi, koska kristittyjä alkoi olla niin paljon ei vain tavallisen kansan parissa vaan armeijassa ja hovissakin, kunnes tilanne puhkesi 303 raivokkaaseen kristittyjen vainoon, joka alkoi juuri Nicomediassa.
Nuori Konstantinus itse oli kastamaton pakana, jonka lempijumala oli sotilaiden suosima Voittamaton Aurinko, Sol Invictus, Tämän palvonta oli levinnyt keisari Aurelianuksen aikana 280-luvulla, kuten aiemmin olemme todenneet. Konstantinuksen kaikessa hiljaisuudessa elävä äiti oli sen sijaan sydämen kristitty, ja varmaan puhui pojalleen paljon Jeesuksesta..
Poika sai hyvän kasvatuksen pääkaupungissa ja sai koulussa oppia latinaa, kreikkaa ja filosofiaa ajan tavan mukaan. On arveltu, että hän olisi kuunnellut kristityn Lactantiuksen opetusta, mutta epäilen että se olisi ollut poliittisesti melko riskaapelia.
Sotilaskasvatus ja kokemusta kentältä
Vartuttuaan nuoreksi aikuiseksi Konstantinus sai sotilaallisen kasvatuksen ja hänet otettiin tavan mukaan armeijan palvelukseen. 24 vuoden ikäisenä hän osallistui taisteluihin Tonavan varrella asuvia heimoja vastaan (296) ja seuraavana vuonna augustus Diocletianuksen johtamaan sotaan persialaisia vastaan Syyriassa. Keisari Galeriuksen joukoissa hän taisteli persialaisia vastaan Mesopotamiassa (298-299). Nuorukaisella oli näin todellista sotakokemusta ja hän oli läheltä saanut seurata, miten sotilaskeisarit legiooniaan käsittelivät ja johtivat.
Vainot puhkeavat
Konstantinus kertoo myöhemmin Eusebiuksen ja Lactantiuksen historiateosten mukaan, että hän muistaa vieläkin loppuvuodesta 302, hetken ja missä hän seisoi palatsissa, kun Didyman oraakkelin kohtalokas sanoma tuotiin Diocletianukselle ja Galeriukselle. "Maan hurskaat estävät jumalia toimimasta".
Ensimmäisenä annettiin helmikuun 23. 303 määräys tuhota Nicomedian uusi suuri basilika, joka näkyi korkealta paikaltaan kaikkialle pääkaupunkiin. Seuraavana päivänä, 24.2. 303, Diocletianus antoi ensimmäisen ediktin, jossa määrättiin kristittyjen johtajia, piispoja, pappeja, diakoneja ja muita, kuolemanrangaistuksen uhalla uhraamaan keisarin hyväksi ja jossa käskettiin hävittää kirkot ja polttaa kristittyjen pyhät kirjoitukset.
Konstantinus sanoo jälkeenpäin olleensa Diocletianuksen määräyksiä vastaan, mutta tuskin hän ääntään kovin korotteli, koska vuonna 305 hänestä tehtiin korkeimman luokan tribuuni (ribunus ordinis primi). Kristitylle tämä ei olisi onnistunut.
Vallan kuvioita
Herramme iski takaisin, ja kaksi vuotta myöhemmin, toukokuun 1. 305 taudin runtelema Diocletianus luopui virastaan Rooman korkeimpana hallitsijana. Hän on historian ensimmäinen keisari, joka on vapaaehtoisesti luopunut virastaan. Hänen läheinen ystävänsä Maximian teki samoin, ja luopui 305 augustuksen tehtävistään Milanossa.
Augustus Galerius määräsi nyt missä kaappi seisoo - hänellähän oli tunnetusti suuri vaikutusvalta Diocletianukseen ja Maximianiin. Constnius Chlorus oli nyt lännen augustus, Lailliset vallanperijät Konstantinus ja Maxentius ohitettiin ja keisareiksi nostettiin Severus ja Maximin Daia. Näistä tapahtumista on tässä sarjassa jo aiemmin ollut jo puhetta, mutta kertaus on opintojen äiti.
Turvaan Englannin sotatantereille
Kristittyjen vainot riehuivat pahimmillaan ja augustus Galerius ei todellakaan pitänyt Konstantinuksesta, joka oli jo nuorena ikävä kyllä etevä sotilas ja lahjakas valtiomies ja näin uhka vallanpitäjille.
Englannista käsin isä Constantius Chlorus puuttui asioihin ja pyysi alkukesästä 305, että augustus Galerius lähettäisi nuoren miehen hänen luokseen auttamaan häntä taisteluissa. Ehkä isä ei niin apua tarvinnut, mutta Konstantinus oli käytännössä panttivanki Galeriuksen hovissa.
Galeriuksella oli menossa kunnon juomingit ja humalapäissään hän meni lupaamaan Constantiuksen pyynnön. Jo samana yönä Konstantinus ratsasti Nicomediasta läheisten miestensä kanssa ja otti varmaan myös äitinsä Helenan mukaansa - ennenkuin Galeriuksen pää selviäisi alkoholista ja hän ehkä muuttaisi mielensä.
(En ole varma onko käsitykseni oikea, sillä sanotaan Konstantinuksen ratsastaneen roomalaisia teitä asemalta toiselle ja katkaisseen siellä olleiden hevosten jalkjänteet. Näin nopeaan menoon isompi porukka ei kykenisi, joten saattaa olla että mies ratsasti henkensä kaupalla niin kauas kuin pääsi ja muu väki tuli sitten myöhemmin perässä.)
Konstantinus keisariksi - augustukseksi
Isänsä rinnalla Konstantinus taisteli Britanniassa 305-306, kunnes Constantius Chlorus sairastui ja kuoli Yorkin kaupungissa 25. heinäkuuta 306.
Legioonalaiset huusivat nyt Konstantinuksen keisariksi ja tämä otti itselleen lännen augustuksen arvonimen isänsä perillisenä. Hän lähetti Galeriukselle tiedon isänsä kuolemasta ja oman patsaansa, jossa hänet on puettu augustuksen viittaan.
Galerius kerrassaan raivostui, mutta rauhottui neuvonantajiensa ohjeista, jotka sanoivat että Konstantinuksen torjuminen merkitsisi sotaa. Ja tämän kanssa ei olisi leikkiminen. Hän kutsui Konstantinusta keisariksi, ei augustukseksi, ja hampaat irvessä lähetti tälle Nicomediasta keisarin uljaan varustuksen.
Näin tilanne rauhottui hetkeksi Roomassa ja avoin valtataistelu hallitsijoiden välillä puhkesi vasta Galeriuksen traagisen sairauden ja kuoleman jälkeen 311.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti