Arius Aleksandrialainen

"Kristillinen" oppikeskustelu
Olemme äidin maidosta imeneet kristillisyyttä ja tottuneet "opillisiin keskusteluihin", riitoihin, hajaannuksiin ja pannauksiin niiden äärellä. Missä leiskuvatkaan kipinöivät helvetin tuomiot enemmän kuin s24 lestadiolaisuus foorumilla, jossa toinen toisiamme opilla päähän lyömme!

Opillisen tuomion edellytyksenä on se, että meillä on itsellämme jonkinlainen opin mittari, totuuden vaaka, jolla tuomitsemme tai hyväksymme toisen kristityn esittämiä käsityksiä.

Esikoislestadiolaisuudessa on hyvin omaperäinen puntari, "henkien erottamisen armolahja" joka toimii niin seuratuvassa - jossa vain oikeassa hengessä eli PH:ssa saarnataan - ja sen ovien ulkopuolella, jossa mitataan jos jonkinlaisia lukemia hornantuuttia myöten.

Sama tilanne on Kristuksen kirkossa yleisemminkin, ja opin puntarit, oikeat ja väärät lausumat, ovat eivät vain johtaneet pannauksiin ja kirkonkirouksiin, vaan suorastaan verenvuodatukseen ja tappamiseen sotatantereilla uskovien puolustaessa omaa oppiaan ja koettaessa hävittää vääräoppiset maanpäältä.


Oppiin perustuva vallankäyttö
Riippuu puntarin omistajasta, miten voimakkaisiin toimenpiteisiin voidaan ryhtyä. Keskiajan paavilla oli omat niksinsä harhaoppisten käsittelyyn, joita tämän päivän paavilla ei - onneksi - enää ole. Raattamaalla oli omat keinonsa pitää opinasiat hanskassa ja Rauhanyhdistyksellä Oulussa omat hoitokokouksensa ja harhaoppisten virsilistansa.

Oikeaoppisten - ortodoksien - valtaa vastaan on sitten protestiliikkeitä, herätysliikkeitä, uskonsuuntia, lahkoja ja vähemmistökirkkoja, jotka kärsivät painostuksesta oppiensa tähden ja ehkä aivan vainoa ja ahdistusta arjen elämässä. Helluntailaiset ovat tätä saaneet kokea Hengen tuulien puhaltaessa 1900-luvun taitteessa ja luterilaisten kirkkoherrojen puolustaessa lapsikastetta - ah, mikä sen ihanampi riidan aihe!


Hurmahenki
Hurmahenki ei pitäydy ihmisten kirjoittamiin oppeihin vaan odottaa, että Pyhä Henki ilmoittaa totuuden Jumalan sanasta kuin tuulenpyörre, josta et tiedä mistä se tulee ja minne se menee.

Lumiukko on vuosien mittaan saanut s24 ja muilla forumeilla eniten tuomioita juuri tältä perustalta - "koska sinulla ei ole Henkeä, et voi ymmärtää kristillisyyttä oikein. Sinulla on vain pääntietoa, kuollutta uskoa, peruukki vain ja sydän kaukana totuudesta."

Opilla ei sinänsä ole mitään väliä - sehän on tietysti oikeaa ja puhdasta Kristuksen oppia, koska kuulun tähän ryhmään ihmisiä, joilla on PH:n antama sisäinen tieto ja valo totuudesta.

Hurmahenkisen opittoman lastenlaulu voisi kuulua vaikka näin

Pienet sammakot, pienet sammakot, niin lystikkäitä on
ei oppia, ei pappia, ei piispan hiippaakaan!

Opillinen kristillisyys
Esikoisuuden toista siipeä edustavat kristityt, joille puhdas oppi on aitoa kristillisyyttä ja joita tavattomasti huolestuttaa Lapin vanhinten poikkeaminen ortodoksisen luterillaisuuden mitasta. Se on kaiken pahan alku ja juuri ja korjaus tulee opin kompassin asettamisesta piirulleen kohdalleen.

Näillä vakailla kristityillä on hyvin vankka puntari, Lutherin tuotanto ja Tunnustuskirjat, joissa saksalaisella tarkkuudella tutkitaan Kristuksen kirkon perustavia opinkappaleita alusta loppuun ja tunnustetaan oppia, jonka katsotaan olevan sama kuin Raamatun sisältämä opetus ja varhaisen apostolisen kirkon oppi.

Eikö niin?


Taivasten valtakunnan sekametelisoppa
Tämä kaikki on meille niin arkisen tuttua ja s24 forumin tärkeä käyttövoima, nostaen keskusteluja perusasioista, etenkin lapsikasteesta ja uudestisyntymisen oikeasta opillisesta käsittämisestä, vuodesta toiseen kuin ikiliikkuja.

Siksi on hyvin vaikea tehdä hyppy Rooman imperiumin aikaan Kristuksen syntymän jälkeisinä ensimmäisinä vuosisatoina. Miten on mahdollista, että ei ollut olemassa mitään Uutta testamenttia, Vanha testamentti vain ja suuri joukko kristillisiä kirjoituksia? Miten on mahdollista, että ei ollut mitään yhteistä oppia ja tunnustusta, vaan eri seurakunnat ja eri opettajat vetivät kukin omaa linjaansa?

Ei Uuden testamentin vankkaa kaanonia perustana, ei selkää yhtenäistä opillista tunnustusta, vaan hajanaista, keskenään ristiriitaista puhetta ja opetusta pitkin ja poikin suurta valtakuntaa - Taivasten valtakunnan opillinen sekametelisoppa.

(Tämä kappale sekametelisopasta on olennaisen puutteellinen, virheellinen. Olen korjannut asian tekstissä Apostolinen uskontunnustus, jossa tarkastelen uskon säännön historiallisia juuria.)


Teologian historia on riitojen historiaa
Hyvin vaikea tuonne on hypätä ja koettaa ymmärtää tilannetta, jossa 300-luvun taitteen kristityt elivät Isonvihan alla ja siitä sitten vapautuneina.
Kristuksen lammaslauma voisi määkiä yhdessä toisen lastenlaulun tapaan

Veljiä, siskoja oomme kaikki, oomme kaikki, oomme kaikki
Veljiä, siskoja oomme kaikki, kaikki
siinää ja miinää, siinää ja miinää
Kristuksen omia oomme kaikki, kaikki!

Puhe pukille, kuten sanonta kuuluu.

Onko sen riitaisampaa joukkoa - ja nyt en puhu vain tästä kristillisyydestä, joka on riidoistaan legendaarisen kuuluisa.

Alusta asti, ihan sieltä kahdentoista opetuslapsen ytimestä saakka, olemme toisiamme tuominneet, hakanneet, pilkanneet ja etuhampaita tantereeseen lyöneet.

Teologia näet on riitojen alaa. Kaikki merkittävät opetukset Kristuksen kirkossa ovat tämän myllyn läpi käyneet, jossa kristityt tutkivat ja hutkivat, mäiskivät ja vertakin vuodattavat, nirrinkin toisilta ottavat pois, opin asioiden äärellä.

Näin on alusta ollut ja näin on vaikka Herramme kovin tahtoisi, että me yhtä olisimme.


Uskon koettelua
Riidat näet ensinnäkin koettelevat, kenen usko kestää. Onko täällä joku, joka ei horju vaikka Pelagius-nuijaa heilutetaan? Kestääkö jonkun usko, vaikka seuraväki kaukaa kiertää eksyneen lampaan? Pystyykö joku puolustamaan lapsikastetta tai sen kumoamaan ympäristön paineesta huolimatta, koska hän nyt tällä tavalla uskoo ja siitä kiinni pitää.

Mutta kuin minä tätä teille ilmoitan, en minä teitä kiitä, ettette kokoon tule parannukseksi, vaan pahennukseksi.
Sillä ensin, kuin te seurakuntaan tulette, niin minä kuulen eripuraisuudet olevan seassanne; jonka minä myös puolittain uskon.
Sillä teidän seassanne pitää myös eriseurat oleman*, että ne, jotka koetellut ovat, teidän seassanne ilmoitettaisiin.
1 Kor 11:17-19

Apostoli Paavali on "realisti" etten sanoisi inho-realisti ja asettaa odotetun kristittyjen rakkauden ja galatalaisten todellisuuden vastakkain

Sillä kaikki laki yhdessä sanassa täytetään, nimittäin: rakasta lähimmäistäs niinkuin itsiäs.
Mutta jos te toinen toistanne purette* ja syötte, niin katsokaat, ettette toinen toiseltanne syödyksi tule.
Gal 5:14-15

Varhaisia tunnustuslauseita
Uskon tunnustaminen käsittää tietyn asiasisällön ja itse tunnustamistilanteen, joka marttyyrien kohdalla usein johti kuolemaan.

Aluksi sisältö oli yksinkertainen ja näemme lauseen jo Uudessa testamentissa

JEESUS ON HERRA

kreikaksi tässä on ajatus Jeesus on Kyrios joka on myös heprean Messias.

Monet marttyyrit olivat Pyhän Hengen suuna, kun Hän heidän kauttaan julisti teloittamista seuraavalle yleisölle uskon totuuksia ja kun tunnustus maksettiin ihmisen vuodatetulla verellä, veritodistaja.

Maaherrojen ja tuomareiden ja vanhinten edessä tunnustuksen yksinkertainen sisältö oli

OLEN KRISTITTY

riitti ja kuolemantuomio siitä annettiin. Tekoina tämä näkyi siinä, että kristitty kieltäytyi uhraamasta keisarin hyväksi epäjumalille.

Mutta kirkon elämä kasvoi ja kehittyi kuin suuri puu sinapinsiemenestä, ja monet tunnustuksen, uskon ja käytännön elämän asiat nousivat esiin. Näitä ryhdyttiin ratkomaan vanhinten kokouksissa Jerusalemin apostolinen kokous esimerkkinä.

Taistelut oikeasta opista - Arius
Riidan ja väittelyn aiheet tulivat kentältä ja pakottivat Kristuksen kirkkoa ottamaan kantaa asiaan jos toiseen.

Erityisen väkevä isku tuli 200-luvulla Egyptistä suuresta Alexandrian kaupungista, jossa Baucalis kaupunginosan kirkossa toimiva presbyteeri ja askeetti Arius (256-333) pohti syntyjä syviä.

Tämän erittäin älykkään ja hurskaan miehen aikaansaama riita oli niin merkittävä ja hajoitti Kristuksen kirkkoa niin paljon, että keisari Konstantinus I kutsui koolle kaikki 1800 piispaa Nikean kaupunkiin päättämään yhdessä, miten asia on.

ANTAKAA SANAN TEHDÄ TEIDÄT ELÄVIKSI - Henri

Olen kiitollinen luvasta saada julkaista blogissa oheinen syvällinen tutkielma Raamatun eläväksi tekevästä vaikutuksesta. Se on sekä varoitus omatekoisista mielissämme olevista jumalakuvista, jotka ovat aina liian pieniä, sekä kehoitus ahkeroida Sanan äärellä koko elämämme ajan.

Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta.

Joh 5:39

Antakaa Sanan tehdä teidät eläviksi

Joh.1:1-3. Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.

• Älkää yrittäkö tehdä itseänne ja muita ”järjellisesti” muka Jumalan Sanan mukaiseksi ja usein myös itsenne kaltaisiksi kuolleiksi luiksi.

Raamattu, kaste ja ehtoollinen ovat vain kuollut kirjain ja tapa ilman Henkeä, joka ainoastaan antaa uuden elämän. Se voi tulla vasta vanhan ”itsekeskeisen elämän” kuoleman jälkeen. Älä tee itsellesi jumalan kuvaa kasteesta, ehtoollisesta, Raamatusta tai mistään muistakaan kirjoituksista.

Hes.18:4. ”Se sielu, joka syntiä tekee, sen pitää kuoleman.”

Joh.5:39-40. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.

Älä tee mitään jumalan kuvaa, sillä Hän tekee meistä oman kuvansa. (2.Moos. 20:4-6.)

• jokainen saa olla oma itsensä Sanan alla. Ketään ei tarvitse orjuuttaa Sanan alle. Jokainen on erilainen Jumalan kuva. Hänen (Minä olen se, joka olen) Sanansa (Jeesus, hebr. Jeshua = Pelasta) on rikkaus, mitä järki ei voi ymmärtää eikä hallita. Siitä seuraa sota lihan ja hengen välillä.

Älä anna orjuuttaa itseäsi, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi. Lain kirjaimella voi saada orjat rakentamaan ”Egyptin ruokavarastoja”, jotka auttavat ehkä tässä elämässä, mutta vain PYHÄ HENKI VOI YHDISTÄÄ SYDÄMET YKSIMIELISEKSI tässä ja tulevassa elämässä.

Te menette harhaan, kun ette tunne kirjoituksia. Elävä sana on Sana, joka vaikuttaa hyvät teot, jotka Jumalalle kelpaavat. Ne ovat lain täyttymys.

Matt.22:37-40. Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.' Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat. → Tämä riittää Jeesuksen ristille asti, … mutta meidät on kutsuttu myös ylösnousemukseen ja Jumalan kirkkauteen asti hallitsemaan Hänen valtakunnassaan yhdessä kirkastetun Kristuksen, se on voidellun kuninkaan Jeesuksen kanssa. → Joh.13:34-35. Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Rakasta lähimmäistäsi itsekkään, itsekeskeisen itsesi kuolemaan asti. → Joh. 5:13-14. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä. Te olette minun ystäväni, jos teette, mitä minä käsken teidän tehdä.

Älkää tehkö mitään jumalan kuvaa, sillä jos te teette sen, Totinen Jumala ei voi tehdä teistä omaa kuvaansa.

1.Joh. 5:20. Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen, tunteaksemme sen Totisen; ja me olemme siinä Totisessa, hänen Pojassansa, Jeesuksessa Kristuksessa. Hän on totinen Jumala ja iankaikkinen elämä.

Älkää mukautuko ihmisten vaatimuksiin, vaan antakaa sija väärentämättömälle ja puhtaalle Jumalan Sanalle, joka on ilmoitettu Raamatussa ja jonka Henki tekee eläväksi. Pelastuksen lähde on ainoastaan Jeesus, joka voi tehdä eläväksi. Älkää tukkiko lähdettä tekemällä jostain Jumalan sanan paikasta jumalan kuvaa. Me emme saa muokata Sanaa vain minulle tai meille sopivaksi, vaan SANAN TÄYTYY ANTAA MUOKATA JOKAISTA HENKILÖKOHTAISESTI, sitä on oikea vapaus.

Siitä seuraa se, että Kristuksen, Messiaan ruumis tulee eläväksi niin, että ihmisten tekemät seurakuntarajat ”häviävät” kaikissa niissä, jotka pyytävät ja saavat elämän HENGEN. SE ON ELÄMÄ, SE ON KUOLLEITTEN YLÖSNOUSEMUS. Silloin SANA ALKAA TEHDÄ TYÖTÄ KAIKESSA VOIMASSAAN, KAIKILLA LAHJOILLA, KAIKKIALLA. Silloin ne teot ovat ”suurempia” kuin Jeesuksen teot hänen ollessaan maan päällä ensimmäisen kerran. Silloin kuolleet luut saavat nahan, jänteet ja lihan ja Henki tulee niihin tehden ne eläviksi. Sitä koko luomakunta odottaa!

Matt.23:27. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te olette valkeiksi kalkittujen hautojen kaltaisia: ulkoa ne kyllä näyttävät kauniilta, mutta ovat sisältä täynnä kuolleitten luita ja kaikkea saastaa!

Hes.37:3-10. Niin hän sanoi minulle: "Ihmislapsi, voivatkohan nämä luut tulla eläviksi?" Mutta minä sanoin: "Herra, Herra, sinä sen tiedät." Niin hän sanoi minulle: "Ennusta näistä luista ja sano niille: Kuivat luut, kuulkaa Herran sana. Näin sanoo Herra, Herra näille luille: Katso, minä annan tulla teihin hengen, ja te tulette eläviksi. Minä panen teihin jänteet, kasvatan teihin lihan, vedän yllenne nahan ja annan teihin hengen, ja te tulette eläviksi. Ja te tulette tietämään, että minä olen Herra." Minä ennustin, niin kuin minua oli käsketty. Ja kävi humahdus, kun minä ennustin; ja katso, kuului kolina, ja luut lähenivät toisiaan, luu luutansa. Minä näin, ja katso: niihin tulivat jänteet ja kasvoi liha, ja päälle vetäytyi niihin nahka; mutta henkeä niissä ei ollut. Niin hän sanoi minulle: "Ennusta hengestä, ennusta, ihmislapsi, ja sano hengelle: Näin sanoo Herra, Herra: Tule, henki, neljästä tuulesta ja puhalla näihin surmattuihin, että ne tulisivat eläviksi." Minä ennustin, niin kuin hän oli minua käskenyt, ja niihin tuli henki, ja ne tulivat eläviksi ja nousivat ylös jaloillensa: ylen määrin suuri joukko.

Joh.4:14. ”mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."

10 käskyn ensimmäinen käsky kertoo kuka Hän on ja kaksi seuraavaa kuka ja mitä Hän ei ole:

2.Moos. 20:2-7. 1. käsky: "Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
2.käsky: Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
3.käsky: Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä (”Minä olen”) turhaan lausuu.

vrt. Kuka on suurin Jumalan valtakunnassa, se olkoon kaikkien muiden palvelija: ”Minä olen Kristuksen orja ja palvelen sinua…” vai ”Minä olen seurakunnan pää ja sanon sinulle mitä pitää tehdä ja miten asiat on…”

Matt.7:7-8. Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.

• Etsi niin löydät – Jumalan sana vie Jeesuksen Kristuksen luo - TIE
• Pyydä niin saat – Jeesus Kristus antaa Hengen - TOTUUS
• Kolkuta niin avataan – Pyhä Henki avaa Kirjoitukset - ELÄMÄ

Jos me olemme Jumalan lapsia, niin meillä on Isä taivaassa, joka rakastaa meitä niin paljon, että sallii meidän kasvaa Hänen Sanansa mukaisesti Johanneksen kasteesta, hengellisestä vauvasta, lapsuuden ja nuoruuden kautta täyteen aikuisuuteen sen maljan kautta, mistä kirjoittaa Markus 10:39. Niin Jeesus sanoi heille: "Sen maljan, jonka minä juon, te tosin juotte, ja sillä kasteella, jolla minut kastetaan, kastetaan teidätkin.” Se malja on Pyhän Hengen ja Tulen kaste Hänen kärsimykseensä ja kirkkauteensa.

Taivaallinen Isämme odottaa, että kaikki (Jeesukseen uskovat) lapset:

• pyytävät Pyhää Henkeä
• ottavat vastaan Pyhän Hengen
• kasvavat Jumalan (kirjoitetusta, puhutusta, kuullusta, koetusta) Sanasta Hengen ohjaamana
• ottavat vastuuta hengellisestä elämästä
• itsenäistyvät
• jatkavat Isän työtä
• tuottavat samaa hedelmää kuin Isä
• tulevat Isän kaltaisiksi
• iloitsevat Isän kanssa

Jeesus ja Isä ovat yhtä, kun olemme kasvaneet aikuisuuteen, Jeesuksen mitan jälkeen, mutta me olemme yhä Hänen lapsiaan ja saamme kysyä Häneltä neuvoa rukouksessa ja Hän vastaa ajallaan. Nyt olemme vapaat tulemaan ja menemään niin kuin Henki johtaa, mutta maito ja hunaja eivät enää ravitse täysi-ikäistä. Nyt me tarvitsemme vahvempaa ravintoa.

Joh. 17:20. Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niin kuin me olemme yhtä.

Joh.14:12-13. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö, ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.

Ef. 4:1. Niin kehotan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niin kuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niin kuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa.
Mutta itse kullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan.

Henri

Piispa Hosius Cordubalainen

Nikean ensimmäisen kirkolliskokouksen aloitteen teki keisari Konstantinus I neuvonantaja Cordoban piispa Hosius (256 - 359) Iberian niemimaalta (Espanja) sekä Rooman piispa, paavi Sylvester I (k. 355.

Näemme tästä ensininäkin, että Jeesuksen oppi oli saavuttanut Hispanian ja siellä kaukana Välimeren toisella puolella oli syntynyt kukoistava kirkko, monia kaupunkiseurakuntia. Cordoban piispa oli niin arvostettu, että Jerusalemin, Alexandrian tai Antiokian piispan (patriarkan) sijasta keisari kutsui hänet luokseen antamaan neuvoja tästä uudesta valtion suosimasta uskonnosta. (Tietomme tästä tulevat Lactantiukselta).

Paavali Hispaniaan!
Jeesuksen katse oli Espanjaa kohti jo varhain. Roomalaiskirje on mahdollisesti apostoli Paavalin viesti Rooman kristityille, jossa hän kertoo opetuksensa keskeistä sisältöä saadakseen heiltä tukea lähetysmatkalle Hispaniaan.

Paavali suunnittelee käyntiä Roomassa

Tämän vuoksi matkani teidän luoksenne on estynyt kerran toisensa jälkeen. Mutta nyt minulla ei enää ole tehtävää näillä seuduilla, ja olen jo vuosikausia odottanut tilaisuutta päästä käymään teidän luonanne sitten kun menen Espanjaan. Toivon, että voisin tällä matkallani tavata teidät ja että te auttaisitte minut matkaan sieltä eteenpäin, kun olen ensin saanut jonkin aikaa nauttia seurastanne.

Sitten kun olen hoitanut tämän tehtävän ja asianmukaisesti luovuttanut keräyksen tuoton, lähden Espanjaan ja käyn matkalla teidän luonanne. Tiedän, että tullessani luoksenne tuon mukanani Kristuksen täyden siunauksen.

Room 15:23-24, 28-29

Mutta tätä matkaa Espanjaan ei Paavalille annettu. Hänet vietiin maaherra Felixin käskystä kahleissa Kesareasta Roomaan ja siellä hän kärsi marttyyrikuoleman keisari Neron vainoissa 63 tai 64. Päänsä lyötiin roomalaiseen tapaan miekalla irti. (Ei puukolla nirhattu, kuten ISIS)

Varhainen kirkko Iberian niemimaalla
Jos koetat tutustua varhaiseen kirkkoon Espanjassa huomaat, että viralliset oppikirjat alkavat yleensä visigooteista 400-luvun taitteessa. He olivat merkittävä tekijä Hispanian kristillisyydelle, mutta melko myöhäistä porukkaa meidän näkökulmastamme. Varhaisemmista ajoista tiedetään vähän.

Aiheenamme oleva piispa Hosius on yksi esimerkki visigootteja edeltävältä ajalta.

Sata vuotta ennen häntä Ranskan Lyonin piispa, pyhä Ireneus (130 - 202) viittaa kirjoituksissaan Espanjassa oleviin kristittyihin.

Karthagon piispa ja pyhä marttyyri Kyprianus (k. 258) maintisee kirjeessään vuodelta 254, että kristittyjä elää Astorgassa, Leónissa ja Zaragozassa (pohjoisessa) sekä Méridassa (keski-Espanjassa).

Näistä viittauksista voimme päätellä, että Taivasten valtakunnan hapatus oli saapunut Espanjaan varmasti jo toisella vuosisadalla AD. Näemme edelleen, että 300-luvun taitteessa etelä-Espanjan Cordobassa on jo valtakunnallisesti merkittävä seurakunta.

Santiago de Compostela
Espanjassa elää vahva perinee, jonka mukaan apostoli Jaakob saapui meritse Hispaniaan sitä evankelioimaan. Varhainen kirkko ei tuntenut mitään perinteitä Jaakobista Hispaniassa.

"Jaakobin hauta" Galiciassa liittyy roomalaisen maailman reunaan - muinainen iberialainen pakanallinen pyhiinvaellus päättyi Atlantin rannalle, maailman ääreen, jonne aurinko länteen sitten laski iltaisin. Harva uskalsi Välimereltä Gibraltarin portista länteen purjehtia ja vielä Kolumbuksenkin alusten merimiehiä pelotti pudota maailman laidalta.

Santiago de Compostelan katedraali on kaukaa Euroopasta alkavan pitkän "pyhän Jaakobin" pyhiinvaellusreitin päätös ja saa nimensä apostolista, Sant Jacob. Monella suomalaisellakin on Jaakobin simpukka kotona mukaan otettuna ikimuistoisesta kävelystä halki Espanjan. Ranskasta asti lähteville patikointia pyhiinvaeltajan sauva kädessä tulee yli 800 kilometriä.

Jaakobin legenda on esimerkki pakanuuden ja kristinuskon sekaantumisesta tavalla, josta seuraa taivaallinen nolotila.

Pyhä Eulalia
Toisin on Santa Eulalian kohdalla. Espanjan kirkko muistaa yhä tänään tätä vain 13-vuotiasta kristittyä tyttöä, joka kärsi marttyyrikuoleman vuonna 304 Diocletianuksen vainoissa. Hän oli kotoisin Méridasta ja kertoo karulla tavalla, että Suuri vaino ulottui myös Iberian niemimaalle.

Hosius Cordubalainen
Emme tiedä Hosiuksen lapsuudesta ja nuoruudesta muuta kuin että hän todennäköisesti syntyi Cordobassa Andalusiassa vuonna 256.

Historian lähteisiin hän tulee 295, kun hänet valitaan Corduban piispaksi (kaupungin roomalaisesta nimestä on erilaisia versioita). Lännen keisari Maximian - Diocletianuksen luotettava sotilaskaveri - vainosi kristittyjä ja kerrotaan, että piispa Hosius selvisi läheltä piti tilanteesta hengissä.

Elviran synodi 301
Vuonna 301 Hosiuksen nimi esiintyy toisella sijalla Elviran synodin (nyk. Granada) 19 osallistuvan piispan joukossa kertoen hänen arvostetusta asemastaan. Tämä synodi on tärkeä ajankuvaus kristittyjen elämästä pakanallisessa Espanjassa Suuren vainon aattona. Siellä ei puhuttu opinasioista, vaan kirkkojärjestyksestä ja kirkkokurista ja saamme näin niistä eloisan käsityksen kristittyjen arjesta ja kristittyjen erottautumisesta pakanallisista tavoista ja menoista sekä juutalaisuudesta.

"Kaanon 5. Jos nainen lyö palvelijaansa ja tämä kuolee kolmen päivän sisään, hän olkoon katumuksen alla seitsemän vuotta, jos teko on tahallinen ja viisi vuotta, jos se on tahaton. Tänä aikana hänelle ei anneta ehtoollista, paitsi jos hän sairastuu, jolloin hän voi saada ehtoollisen."

Elviran synodi otti tiukan kannan niitä kristityjä vastaan, jotka vainojen uhkaamina olivat uhranneet keisarille ja epäjumalille. Tästä tuli Rooman imperiumissa, etenkin Afrikassa, polttava kysymys, joka jakoi kristityt keskenään vihamielisiin leireihin.

Siellä myös kiellettiin kokonaan kuvien tuominen kirkkorakennuksiin. Tämä Mooseksen lakiin perustuva ns. ikonoklastinen linja on tunnetusti islamin perustavaa opetusta ja pulpahti esiin uskonpuhdistuksen aikana. Kalvinistinen kirkko Sveitsissä ja muualla kieltää ehdottomasti kaikki kuvat.

Esikoislestadiolaisuus on ymmärtääkseni olemukseltaan vahvasti Elvrian synodin tapaan ikonoklastinen, tässä on varmaan sekä asketismin että presbyterismin tuomaa vaikutusta Ruotsin Lappiin.

Donatolaisuus
Piispa Hosius tulee ensimmäisen kerran näkyviin Konstantinuksen hovissa vuonna 313 eli Milanon ediktin antamisen aikaan. Kyseessä oli keisarin kirje Karthagon piispalle, arkaluontoinen kirkollinen asia, josta kehittyi jatkossa vaikea ammottava haava Kristuksen ruumiiseen, joka on seurakunta.

Piispa Caecilianus asetettiin Karthagon piispaksi Suuren vainon aikaan vuonna 311. Kaupungissa - ja laajalti koko roomalaisessa Afrikassa - kristityt riitelivät luopioiden kohtalosta. Caecilianus edusti lempeää linjaa, sallien heidän paluunsa takaisin kirkon helmaan. Kilpailevaksi piispaksi asetettu Majorinus edusti tiukkaa linjaa, joka eväsi paluun. Luopiot olivat heille kuin Pyhän Hengen pilkan tehneitä, joille armoa ei annettu. Miksi marttyyrit olisivat sitten turhaan kärsineet ja kuolleet, jos epäjumalille uhraavatkin kelpaavat Jumalalle?

Konstantinus asettui - ilmeisesti piispa Hosiuksen neuvosta - lempeän linjan tukijaksi ja vuoden 313 kirje on näin hänen ensimmäinen tärkeä toimenpiteensä tulevan augustuksen, yksinvaltijan, hovissa.

Arlesin synodi 314
Karthagon kiista vain paheni keisarin kirjeestä huolimatta Donatuksen (k. 355) puolueen saadessa valtaa ja etsiessä virallista asemaa kirkossa. Vuonna 314 keisari tarttui vahvemmalla otteella kirkon sisäisiin asioihin ja torjuessaan donatolaisten pyynnöt kutsui koolle Arlesin synodin (lat. Arelate, etelä-Ranskassa), Tämä tapahtui 11 vuotta ennen Nikean historiallista kirkolliskokousta.

Arlesiin kokoontuneet 100 piispaa torjuivat donatolaisuuden, ja näistä kristityistä tehtiin valtion vihollisia - todella paha juttu heille. Donatus itse julistettiin pannaan eli erotettiin kirkon yhteydestä. Valtiovalta tarttuu tässä uskonnollisen yhteisön sisäisiin asioihin pyrkien ratkaisemaan ongelmia ja yhtenäistämään kristityt ei maan suolaksi vaan maan liimaksi, niin sanoakseni.

Valtio ja kirkko
Meidän ei tule naivisti tai pinnallisesti katsella valtion ja kirkon suhteita antiikin Roomassa. Samat kysymykset näet ovat voimassa myös nykyaikana ja vaikuttavat meidän kaikkien elämäämme. Suomen tasavallassa esimerkiksi valtiovalta on nostanut uskonnonvapautta esiin voimalla ja pohtii parhaillaan, miten pyhien asioiden pilkan kieltävään lakiin tulee suhtautua. Ranskan äskeiset tapahtumat antavat tälle pohdinnalle kaikupohjaa islamin suunnasta.

Juutalaisuutta vainotaan, jos ympärileikkaus kielletään valtion toimesta Suomessa, islamin ja juutalaisuuden uskonnollinen teurastus on toinen valtion kiiinnostuksen kohde - valtiolla tarkoitan kansanedustajia, jotka on valittu kansan keskuudesta sitä edustamaan.

Arlesin synodin päätöksiä
Konstantinuksen pyrkimys kohti yhtenäistä virtaviivaista kristikuntaa näkyy Arlesin synodissa siinä, että siellä haluttiin yhtenäistää Pääsiäisen ajankohta samaksi koko valtakunnassa sen sijaan että yksittäiset kirkot päättivät, milloin sitä vietetään. Tästä oli puhjennut myös raastava riita kristittyjen välillä.

Kirkon hallinnosta päätettiin, että piispan virkaanasettaminen edellyttää kolmen piispan läsnäoloa - Karthagossa kun piispoja oli aseteltu vähän miten sattuu vain yhden piispan toimesta. Arlesin käytäntö taitaa olla periytynyt koko kristikuntaan.

Esikoisten tapaan kirkkokurista pidettiin huolta - osallistuminen hevosraveihin tai gladiaattorinäytöksiin rangaistiin sulkemisella kristillisen yhteisön ulkopuolelle. Näistä ja musita, yhteensä 22 asiasta, Arlesissa päätettiin esimakuna Nikean synodista.

Arius ja Nikean kirkolliskokouksen koollekutsuminen
Kristuksen kirkossa oli puhjennut erittäin vakava opillinen kiista siitä, kuka Jeesus on. Äläkän aiheutti Alexandrian diakoni Arius (256 - 336), jonka opetuksen sata piispaa oli tuominnut piispa Alexanderin, Ariuksen esimiehen johdolla.

Konstantinus yritti tässäkin sovintolinjaa ja vuonna 323 hän lähetti piispa Hosiuksen viemään henkilökohtaisesti kirjeen Alexanderille Egyptiin, jotta tämä tekisi sovinnon diakoninsa kanssa.

Koska siitä ei tullut mitään ja riita vain paheni, keisari Konstantinus I kutsui koko maailman kaikki piispat Nikeaan toukokuussa 325 ratkaisemaan opillisen kysymyksen Jeesuksesta, joka syvällisesti vaikutti jumalakuvaan, sekä monia muita asioita. Tähän häntä kehoitti piispa Hosius Cordubilaisen lisäksi Rooman piispa, paavi Sylvester I.

Nikean ensimmäinen kirkolliskokous 325

Kristinusko valtakunnan sisäisenä yhteenliittäjänä
Konstantinus I Suuri ja Licinius antoivat yhteisen Milanon ediktin vuonna 311, joka toi päätökseen vuoden 303 helmikuussa koko Rooman alueella alkaneen Suuren vainon. Idän augustus Licinius kärsi ratkaisevan tappion Khrysopolin taistelussa 18. syyskuuta 324 ja hänet hirtettiin seuraavana vuonna huolimatta Konstantinuksen lupauksesta säästää hänen henkensä.

Koko Rooma idästä länteen oli Liciniuksen kuoleman jälkeen Konstantinuksen yksinvallan alla. Kesällä 325 keisari tarttui "isän kädellä" valtakuntansa uskonnon asioihin, jotka olivat olleet niin veristen selvittelyjen kohteena hänen edeltäjiensä Diocletianuksen ja Maximinuksen ajoista alkaen.

Konstantinuksen kilpailija Maxentius oli jo puuttunut kristittyjen asioihin uudella tavalla karkoittaen Rooman paavi Eusebiuksen virastaan. Kyse ei tässä tapauksessa ollut vainosta vaan uusista uskontopolitiikan tuulista keisarin osallistuessa kristittyjen sisäisiin kahnauksiin pyrkien niitä ratkomaan. Paavin kohdalla oli kyse katkerasta riidasta siitä, kuinka Suuren vainon aikana luopuneisiin tulisi nyt suhtautua - oliko heillä mahdollisuus palata Kristuksen kirkkoon ja hoitaa siellä virkaa.

Konstantinus puuttui Kristuksen kirkon asioihin ilmeisesti siitä syystä, että hänen suureksi yllätyksekseen ja pettymyksekseen nämä ihmiset riitelivät keskenään henkeen ja vereen. Jos valtion suosiman uskonnon tarkoitus on lujittaa valtavaa imperiumia sisäisesti, sitoa kansalaisia toisiinsa ja valtioon hengellisesti, miten tämä olisi mahdollista, kun nämä ovat keskenään toistensa kurkussa?

Kesaropapismi
Yksi keisari, yksi suosittu uskonto hänen hallitsemassaan valtakunnassa. Ei tässä auta keisarin muuta kuin tarttua kirkon asioihin ja käyttää siellä valtaansa asioiden ratkaisemiseksi! Tällä kertaa ei sotatantereella, vaan nyt hengellisin sota-asein.

Tätä keisarin otetta Kristuksen kirkkoon kutsutaan kesaropapismiksi eli keisari ottaa itselleen paavin tapaisen ylivallan kirkossa. (Myöhemmin paavit sitten havittelivat keisarin valtaa itselleen!)

Konstantinus ei ryhtynyt etevänä sotilaana pakkotoimiin Kristuksen seuraajien saattamiseksi yhteen laumaan. Hän ymmärsi neuvonantajiensa kertomasta, että kristittyjen sisäiset riidat olivat luonteeltaan opillisia. Sitten Jeesuksen aikojen oli noussut väkeviä opettajia eri puolilla vainottua kirkkoa, jotka saarnoillaan ja kirjoituksillaan olivat kehittäneet kristillistä opetusta tiettyyn suuntaan.

Kristittyjen hajaannukset
Esikoislestadiolaiset ymmärtävät erittäin hyvin alkukirkon opillisen hajaannuksen eri johtajien toimesta, onhan lestadiolainen herätysliike itse malliesimerkki uskonnollisen liikkeen sisäisistä opillisista - ja valtaa koskevista - riidoista, jotka ovat särkeneet sen 19 eri suuntaukseen, jotka kiroavat toinen toisensa pannaan. Ruotsissa ja autonomisessa ajan Suomessa ei ollut mitään poliittista tahoa, joka olisi yrittänyt näitä sisäisiä riitoja hoitaa - niin Ruotsin kuningas kuin tsaari antoivat lestadiolaisten riidellä rauhassa, ja niin he todella tekivätkin aina amerikkoja myöten!

Alkukirkon tilanne on verrattavissa tähän lestadiolaisten nykyhistoriaan muuten, mutta kyseessä olivat silloin huomattavasti suuremmat kiistat kuin lessujen ja essujen parissa. Mitä Kristus merkitsee jumalakuvalle? Kuka Jeesus oikein on?

Pienempiä mutta yhtä vaikeita riitoja oli kirkossa pääsiäisen ajankohdasta, seurataanko juutalaista kalenteria vai sanoudutaanko siitä irti? Monia käytännön kysymyksiä oli ilmassa, jotka repivät eri kaupunkien seurakuntia sisäisesti toisistaan.

Piispa Hosius Cordubalainen
Tilanne oli silleen erikoinen, että keisari Konstantinus oli itse pakana - häntä ei oltu kastettu Kristuksen kirkkoon. Hän oli itse Balkanin kuuluisia sotilaskeisareita, jotka 200-luvun puolivälistä olivat pitäneet imperiumissa korkeinta valtaa ja uskontopolitiikaltaan liberaali.

Toki äiti-Helena oli pojalleen Jeesuksesta kertonut ja varmasti vaikuttanut tämän asenteisiin kristittyjä kohtaan etenkin Nicomediassa Suuren vainon alkaessa, Konstantinus oli itse paikanpäällä, kun Didyman oraakkelin kohtalokas vastaus sinne tuotiin.

Mutta kuten valtion muussa hallinnossa ja armeijan järjestyksessä, myös uskontopolitiikassa Konstantinuksella oli valittu neuvonantaja, läheinen mies, espanjalainen piispa Hosius Cordubalainen (256-359).

On ilmeistä, että Hosius neuvoi keisari Konstantinusta kutsumaan kaikki kristityt piispat yhteiseen kokoukseen ratkomaan keskinäiset kiistansa, hän oli todennäköisesesti Jerusalemin apostolisen kokouksen jälkeen ensimmäisen koko kirkkoa käsittävän kirkolliskokouksen puheenjohtaja. Hosius myös kirjoitti keisarin puheen piispoille (oraatio pyhille).


Kirkon virkarakenteen ikä
Keisarilta kävi kutsu kaikille Kristuksen kirkon piispoille saapua yhteiseen neuvonpitoon. Kutsu lähti 1800 miehelle saapua Nikean kaupunkiin Bithyniassa (turkin İznik kaupungin nimi tulee Nikea sanasta) luoteis-Anatoliassa noin 90 km nykyisestä Istanbulista lähellä Izmitin lahtea

Mielestäni tämä piispojen valtava määrä on olennaisen tärkeä fakta, jonka vapaakirkolliset hurmahenget unohtavat syyttäessään Konstantinusta valtiokirkon luomisesta ja pakanuuden tuomisesta Kristuksen kirkkoon. Tämä on S.aatanan valhe, etten paremmin sano.

Keisarin kutsuessa ensimmäisen kirkolliskokouksen Kristuksen kirkossa oli 1800 piispaa. Kirkko oli järjestäytynyt hierarkisesti jo kauan ennen kuin se pääsi Rooman vainojen puristuksesta ja kolmisäikeinen viran juuret näkyvät jo Uuden testamentin myöhemmissä kirjoituksissa - diakoni, piispa (kreikan poimen, paimen) ja seurakunnan paimen (latinan pastor).

(ceterum censeo, en voi käsittää, miksi Suomen ev.lut. kirkko ei suostu tähän 3-säikeiseen malliin eikä anna diakoneille heille kirkossa kuuluvaa kunnia.asemaa.

En myöskään ymmärrä, miksi esikoislestadiolainen herätysliike täysin laiminlyö diakonian viran paitsi mitä nyt hieman omista huolta pidetään.)

Nikean ensimmäinen kirkolliskokous on monumentaalisen tärkeä tapahtuma Kristuksen kirkolle ja ihmiskunnan sivilisaatioiden historiassa. Kirjoitan tämän sarjan viimeiset tekstit siihen liittyvistä asioista kiiruhtamatta tämän virstanpylvään ohi. Minne tästä olisi kiire, mikä on tärkeämpää?

In hoc signo vinces

Otsikon latinankielinen lause on käännös kreikan ἐν τούτῳ νίκα (en touto nika) ja tarkoittaa "tässä merkissä voitat".

Kyse on Milvian sillan taistelun aattona 27. lokakuuta 312 tapahtuneista asioista.

Katsotaan asiaa nyt senverran tarkasti, että lukija voi itse vetää johtopäätöksiä historian lähteistä. Kuten Raamatun kohdalla, tässäkään tapauksessa meille ei ole säilynyt yhtä selkeää ja luotettavaa kertomusta, vaan useampia hieman toisistaan poikkeavia versioita.

Tämän Pyhä Henki on nähnyt aiheelliseksi varmaan ihan siitäkin syystä, että nämä olisivat uskonasioita, ei pelkkää tietoa. Epäillä saa, mutta uskolle on riittävät perusteet!


Lactantiuksen kertomus
Kerrottujen tapahtumien aikana elänyt kristitty historiankirjoittaja Lactantius (250-325) kertoo, että Milvian sillan taistelua edeltävänä yönä Konstantinus näki unen, jossa hänen käskettiin maalauttaa "taivaallinen merkki" sotilaiden kilpiin.

Englantilainen wikipedia väittää, että tämä merkki on Lactantiuksen mukaan roomalainen risti, staurogrammi, jossa pystypuun päässä on puolikaari tehden siitä P kirjaimen, joka on kreikan Rho kirjain. Merkki on kristittyjen tunnus kautta aikojen.

Lactantius keroo Konstantinuksen näystä kirjassaan De mortibus persecutorem 44.5. Voit lukea latinalaisen tekstin englanninkielisen käännöksen tässä linkissä.

"Konstantinus sai unessa ohjeen maalauttaa taivaallinen merkki sotilaidensa kilpiin ja näin valmistautua taisteluun. Hän teki, kuten käskettiin, ja antoi merkitä heidän kilpensä X kirjaimella jonka läpi kulkee viiva, joka kääntyy takaisin ylhäällä ollen Kristuksen tunnusmerkki".
Lactantius

Hetkonen, sanoi putkinen. Toisin kuin eng wikipedia väittää, Lactantius ei tässä kuvaa staurogrammia vaan Khi-Rho symbolia, X on näet kreikan Khi ja P on kreikan rho, kaksi ensimmäistä kirjainta sanasta Khristos.

(hmmm.. wikipediassa on tässä kohtaa paha virhe, onko vapaaehetoisia sitä korjaamaan?)


Eusebius Kesarealaisen kuvaukset
Toinen tapahtumien aikalainen, piispa Eusebius Kesarealainen (260-345) kertoo Milvian sillan tapahtumista kahdessa eri kirjassa.

Kirkkohistoria -teoksessa Eusebius mainitsee lyhyesti, että Jumala auttoi Konstantinusta tässä taistelussa. Hän ei mainitse mitään näkyä.

Konstantinuksen elämänkerrassa (Vita Constantini) Eusebius kertoo asiasta hyvin yksityiskohtaisesti ja sanoo kuulleensa tapahtumasta keisari Konstantinukselta itseltään.

Eusebius ei pahemmin valehtele, joten saamme luottaa tuohon tietoon - ihmeelliset tapahtumat Milvian sillan taistelun aattona ovat itsensä Keisari Konstantinus Suuren suullisesti kertoma asia.

Konstantinus kertoo Eusebiuksen talteen kirjoittaman mukaan olleensa marssimassa joukkojensa johdossa - hän ei sano missä.

Keisari katsoi kohti kirkasta aurinkoa ja näki siellä jotain ja kuuli äänen sanovan ἐν τούτῳ νίκα (en touto nika).

Muistamme, kuinka Saulus Tarsolaisen kokemus Damaskon tiellä oli kirkas valo ja ääni

1. Mutta Saulus puskui vielä uhkauksia ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin tykö,
2. Ja anoi häneltä kirjaa Damaskuun synagogain tykö, että kutka ikänä hän sen tien miehistä eli vaimoista löytäis, ne hän olis vienyt sidottuna Jerusalemiin.
3. Mutta kuin hän matkusti, tapahtui, että hän Damaskua lähestyi, ja äkisti leimahti valkeus taivaasta ympäri häntä.
4. Ja hän lankesi maahan ja kuuli äänen hänelle sanovan: Saul, Saul, miksi vainoot minua?
5. Mutta hän sanoi: kuka sinä olet, Herra? Ja Herra sanoi: minä olen Jesus, jota sinä vainoot: työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.
6. Niin hän vapisi, hämmästyi ja sanoi: Herra, mitäs minua tahdot tekemään? Ja Herra sanoi hänelle: nouse ja mene kaupunkiin; siellä sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän.
7. Mutta ne miehet, jotka hänen seurassansa olivat, seisoivat hämmästyksissä; he kuulivat tosin äänen, mutta ei he ketään nähneet.
8. Niin Saulus nousi maasta ja ei nähnyt ketään avoimilla silmillä; mutta he taluttivat häntä kädestä ja veivät Damaskuun.
9. Ja hän oli kolme päivää näkemättä ja ei syönyt eikä juonut.
Apt 9:1-9

Konstantinus kertoo, ettei hän tiennyt, mikä merkki se oli, Seuraavana yönä Kristus neuvoi häntä käyttämään tätä merkkiä vihollisiaan vastaan.


Khi-Rho merkki eli labarum

Labarum Constantius II vartijan kilvessä
kuva Wikimedia Commons

Eusebius kertoo sitten, miten kamppailussa Liciniusta vastaan Konstantinuksen sotilaiden tunnuksena on Khi-Rho merkki, Kristuksen symboli, jonka roomalainen nimi on labarum.

Ensimmäinen numismaattinen todiste Konstantinuksen käyttämstä Khi Rho rististä on vuonna 317 lyöty hopearaha hänen poikansa Crispuksen noustessa keisariksi.

Eusebius Vita Constantini 1.26-31 Englanninkielinen käännös tästä kohdasta on luettavissa tässä linkissä. Sisältö vastaa edellä kuvattua, mutta mukana on monia yksityiskohtia, joten jos kiinnostaa, Eseubiuksen oma teksti kannattaa ehdottomasti tuosta lukea. en käännä sitä tähän.


Kristus kohtasi Konstantinuksen auringon häikäisyssä

Konstantinus I Suuri ja Sol Invictus . Kultaraha 313
kuva Wikimedia Commons

Aurinkoisen tapaamisen merkityksen ymmärtämiseksi meidän tulee muistaa, että Konstantinuksen suosikki-jumala Rooman monien jumaluuksien joukossa oli Voittamaton Aurinko, Sol Invictus. Milvian taistelun jälkeen hän antoi lyöttää kuvan komean kultarahan, jossa hänen rinnallaan on säteilevää kruunua kantava Sol Invictus.

Voittamaton Aurinko esiintyy Konstantinuksen rahoissa aina vuoteen 325 asti.

Voimme kuitenkin sanoa, että Kristus puhutteli keisaria auringon kautta ratkaisutaistelun aattona ja tästä varmaankin roomalaisen pakanuuden vahvat kahleet alkoivat entistä nopeammin murtua hänen sydämessään.

Ajallisena todisteena keisarin sydämen muutoksesta on Konstantinuksen armeijan käyttämä labarum (khi-rho) symboli, jota Licinius ilmeisesti hirveästi pelkäsi ja kielsi sotilaittaan edes katsomasta näitä merkkejä.

Häikäisevä puhuttelu, Kuninkaiden Kuninkaan sanoma maailman väkevimmälle keisarille.

Lohikäärme oli nyt pulassa Roomassa ja kansojen villitsijä joutui karvaan tappionsa jälkeen etsimään uusia keinoja vihattuja Jeesuksen opetuslapsia vastaan.

Ja onhan hän niitä keksinyt.


Ihmisen Pojan merkki
Tunnetuin Ihmisen Pojan merkki on tänään risti. Saa nähdä sitten, minkä Herra valitsee tullessaan - labariumin vai ristin!

29. II. Mutta kohta sen ajan vaivan jälkeen aurinko pimenee, ja kuu ei anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaasta, ja taivaan voimat pitää liikutettaman.
30. Ja silloin näkyy Ihmisen Pojan merkki taivaassa, ja silloin kaikki sukukunnat maassa parkuvat ja saavat nähdä Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvissä suurella voimalla ja kunnialla.
31. Ja hän lähettää enkelinsä suurella basunan äänellä, ja he kokoovat hänen valittunsa neljästä tuulesta, yhdestä taivasten äärestä niin toiseen.
Matteus 24:29-31

Kysymys sinulle, arvon lukija ja minullekin

Herra Jeesus kukisti Lohikäärmeen taistelussa Rooman sielusta ja tahtoi ja pystyi auttamaan maailman vahvinta hallitsijaa, Konstantinus Suurta hädän ja ahdistuksen hetkinä, nostamaan tämän hylätyn äidin korkeimpaan kunniaan.

Mutta mahtaako Hän pystyä auttamaan sinua - ja minua - näissä oman elämämme arjen ylettömän suurissa ongelmissa, joihin nähden joku Rooman imperiumin kohtalo on pikkujuttu?

Milvian sillan taistelu 28.10. 312

"Ponte Milvio HD" by Livioandronico2013
Own work. Licensed under CC BY-SA 4.0 via Wikimedia Commons

Kristus ja Lohikäärme kohtasivat taistelussa Milvian sillalla lokakuun 28. 312 ja kummallakin oli sormensa pelissä päivän tapahtumissa - ei aivan näkymättömästi enää, vaan nyt ratkaisutaistelussa merkillisen näkyvästi, kuten tulemme havaitsemaan.

Milvian silta
Ponte Milvio (lat. pons milvius) ylittää Tiber-joen Rooman kaupungin pohjoisosassa.

- Konsuli Gaius Claudius Nero rakennutti paikalle ensimmäisen sillan vuonna 207 eKr.

- Konsuli Marcus Aemilius Scaurus antoi purkaa sata vuotta vanhan sillan ja rakennutti sen tilalle uuden vuonna 115 eKr.

- Paavi Martinus V antoi korjauttaa pahasti ajan hampaan syömän roomalaisen sillan vuonna 1429.

- Ranskan hyökätessä Roomaan Italian kansallissankari Garibaldi puolusti kaupunkia Milvian sillan luona, joka kärsi pahoja vaurioita vuoden 1849 taisteluissa.

- Paavi Pius IX antoi korjauttaa historiallisen sillan 1850.

2000 luvulla historiallisesta Milvian sillasta tuli rakastavaisten lupausten paikka ja parit kiinnittivät nimeään kantavan lukon sen kaiteisiin. Näitä lukkoja kertyi vuosien mittaan niin paljon, että siltaparka meinasi romahtaa niiden painosta. Lukot poistettiin vuonna 2012 ja rakastavaiset roomalaiset saavat nyt etsiä lukoilleen vankemman paikan.

Armeijoiden sijainnit 312
Lännen ja idän keisarien Konstantinuksen ja Maxentiuksen välille puhkesi avoin valtataistelu vuonna 312, Konstan jo hieman tuntien emme heti välttämättä osoita Maxia sormella vihollisuuksien aloittajana...

Muistamme, että Konstantinuksen puoliso oli Maxentiuksen sisar - mutta tämä diplomaattinen avioliitto ei nyt riittänyt estämään avointa valtataistelua miesten välillä. Olihan suurin osa Euroopan kuninkaista ja keisareista 1900-luvun alussa keskenään serkkuja tai pikkuserkkuja kuin esikoiset konsanaan, mutta tämä ei estänyt 1. maailmansodan puhkeamista heidän välillään.

Maxentius piti päämajaansa Roomassa, jossa hänellä oli armeijassaan 100.000 legioonalaista. Kaupungissa oli varmaan melkoista kolinaa raskaasti varustettujen ratsusotilaiden (catafractarii) liikkuessa kivetyillä kaduilla ja kaikenlainen kauppa kävi sotilaiden käyttäessä päivärahaansa toreilla, kaupoissa ja kuppiloissa kuten tahtoivat. Jalkamiehen vuotuinen palkka oli 500 denaria, joten kyllä sillä jotain sai ostettua Roomassakin. (UT aikana denari oli työmiehen päiväpalkka.)


Segusian taistelu
Konstantinus johti itse 40.000 miehen armeijaansa ylittäen Alpit Cenis-vuoren solaa pitkin, joka johtaa Ranskasta pohjois-Italiaan ja Torinoon (lat. Augusta Taurinorum). Ensimmäinen yhteenotto oli reitin varrella Italian puolella olevan Susan kaupungin luona (Segusia), jonka Maxentiuksen joukot sytyttivät liekkeihin. Konstantinus antoi sammuttaa tulipalot saaden näin itselleen kansansuosiota.


Torinon taistelu
Torinon taistelussa keisari Maxentius antoi sen ajan panssarivaunuille - Rooman raskaalle ratsuväelle - keskeisen tehtävän rintamalla. Konstantinus levitti jalkamiestensä rintaman ohueksi ja leveäksi linjaksi, jonka keskelle catafractii helposti tunkeutuivat hurjassa hyökkäyksessä. Tämän tapahtuessa Konstantinuksen kevyt ratsuväki hyökkäsi sivusta näiden eteenpäin ryntäävien "panssarien" kimppuun.

Vihollisen aseistuksen ja panssarit hyvin tuntien Konstantinus oli varustanut kevyen ratsuväkensä tavallisten keihäiden sijasta raskailla nuijilla ja niitä heiluttaen vihollinen toisensa jälkeen pudotettiin ratsunsa selästä. Kun nämä painaviin rautapaitoihin puetut sotilaat sitten kompuroivat maassa he olivat helppoa saalista nopealiikkeisille ja hyvin koulutetuille Konstantinuksen legioonan veteraaneille.

Maxentius ja sotajoukon jäänteet pakenivat kentältä kohti Torinon kaupunkia, mutta sen asukkaat viisaasti sulkivat kaupungin portit eivätkä antaneet keisarin tulla niistä sisään. Muureilta väki hurrasi, kun Konstantinuksen sotilaat surmasivat muurien luo loukkuun jääneitä Maxentiuksen sotilaita ja avasivat sitten voittajalle portit - Avaja porttis ovesi kunnian kuninkaan käydä sisään!

Koska Konstantinus osoitti sotilaan neroutta kentällä ja kohteli Susan ja Torinon asukkaita lempeästi, uutiset levisivät kautta pohjois-Italian ja kansa kääntyi sisällissodassa lännen keisarille myönteiseksi.


Veronan taistelu
Seuraava yhteenotto oli Veronassa. Konstantinus piti päämajaansa Milanossa, jonka asukkaat olivat vaihtaneet tukensa hänelle Maxentiuksen sijasta.

Maxentiuksen pääjoukot olivat Veronassa, joka sijaitsee strategisella paikalla Agide-joen mutkassa. Ruricius Pompeianus oli hänen luotettavin kenraalinsa, henkivartijakaartin komentaja (praetorius prefect) ja maineikas monia taisteluja voittanut sotilas.

Konstantiuksen joukot piirittivät Veronan tuonajan sodankäynnin normaaliin tapaan, mutta Pompeianus hyökkäsi yllättäen muurien sisältä ulos avoimeen taisteluun. Hyökkäys torjuttiin ja Maxentiuksen joukot pakotettiin takaisin kaupunkiin. Neuvokas Pompeianus onnistui pakenemaan piiritetystä kaupungista ja keräämään toisen armeijan, joka hyökkäsi Veronaa piirittävien päälle takaapäin avaten näitä vastaan toisen rintaman.

Konstan joukot olivat nyt vasaran ja alasimen välissä Veronan muurien luona. Hän päätti jättää osan armeijastaan jatkamaan piiritystä, ja lähti henkilökohtaisesti rohkeaan hyökkäykseen Pompeianuksen joukkoja vastaan. Tämän joukot lyötiin ja Ruficus Pompeianus sai surmansa.

Veronan voitto 312 lisäsi Konstantinuksen kannatusta kansan keskuudessa - voittajan on helppo hymyillä - ja Maxentiuksen parhaan kenraalin menetys oli tälle vakava isku kamppailussa Rooman vallasta ja sielusta.


Marssi kohti Roomaa

Malborghetton kaari
kuva Wikimedia Commons

Torinon ja Veronan voittojen jälkeen Konstantinus saattoi nyt marssia Roomaa kohti. Kymmenet tuhannet legioonalaiset kulkivat Via Falminiaa myöten leiriytyen 19 km kaupungin keskustasta Prima Porta (ensimmäinen portti) nimiseen paikkaan.

Siellä on säilynyt nykyaikaan asti tapahtuman muistoksi tehty riemukaari, joka on nyt osana keskiaikaista rakennusta. Malborghetton kaari


Mieletön strategia
Nyt tapahtui kummia.

Keisari Maxentius oli tuonut Rooman muurien sisään paljon ruokaa tulevaa piiritystä varten ja kaikki odottivat hänen pysyvän siellä turvallisesti. Sen sijaan mies otti joukkonsa ja ratsasti muurien suojasta avoimelle kentälle.

Mikä hulluus häneen meni?

Nyt näyttää aivan siltä, kuin Lohikäärme olisi pettänyt omansa jostain syystä. Maxentius nimittäin kysyi neuvoa Sibyllan oraakkeleilta, missä on kirjoitettu että "lokakuun 28. Rooman vihollinen kukistetaan." Ei juolahtanut miehen mieleen epäilyskään, kuka se vihollinen mahtaisi olla - Konsta tietenkin, hän arveli.

28.10. oli myös Maxentiuksen keisariksi julistamisen päivä ja siten onnekas merkki.

Näiden enteiden lisäksi Maxentius oli huomannut sirkusnäytöksen aikana roomalaisten hurraavan Konstantinukselle. Hän ei voinut täysin luottaa kaupungin asukkaiden toimiin mahdollisesti pitkään jatkuvan piirityksen aikana.

Hulluutta se silti oli, omien voimien yliarviointia parhaan kenraalin kuoltua ja kahden toistaan seuranneen verisen tappion jälkeen. Epätoivoinen mies?

Tuon ajan historiankirjoittajat, Lactantius ja piispa Eusebius Kesarealainen, molemmat ovat sitä mieltä, että Maxentiuksen hyökkäys muurien ulkopuolella oli Jumalan säätämys ja johdatusta. Kristuksen puuttumista taisteluun konkreettisesti.

Hieman myöhemmin kirjoittanut kristitty historioitsija Zosimus (491-518) sanoo, että syynä uhkarohkeaan tekoon oli Maxentiuksen pakanuus ja taikausko, luottamus merkkeihin ja enteisiin.


Asemiin Milvian sillan luo
Lokakuun 27. 312 Maxentius tuli joukkoineen Milvian sillalle, jossa Via Flaminia ylittää Tiberin ja joka on strateginen sisäänkäynti Rooman kaupunkiin.

Silta oli vaurioitunut, ehkä Maxentiuksen omat sotilaat olivat sitä purkaneet vaikeuttaakseen vihollisen tuloa sen yli. Keisari oli rakennuttanut puisen ponttoonisillan sen viereen, jonka tarkoitus ei ole aivan varma. Historian lähteistä näkyy sellainenkin mahdollisuus, että se oli kahdesta osasta rakennettu ansa, joka sortuisi Konstantinuksen joukkojen kulkiessa sitä myöten.

Maxentiuksen joukot asettuivat taisteluasemiin. Saattaa olla, että etu- ja takalinjat olivat liian lähellä toisiin Tiberin rannassa. Tämä ahtaus vaikeuttaisi taistelussa joukkojen uudelleen järjestäytymistä, jos etulinja joutuisi vetäytymään asemistaan.


Taistelu 28,10.312
Taistelu alkoi lokakuun 28. päivän aamuna Tiberin toisella puolella, jossa Kosntantinus aloitti kevyen ratsuväen hyökkäyksellä.Maxentiuksen ratsujoukkoja vastaan. Kun nämä oli murretty alkoi jalkaväen lähitaistelu, Maxentiuksen sotilaiden vetäytyessä askel askeleelta kohti Tiberiä.

Ei mennyt putkeen puolustus ja keisari Maxentius teki kohtalokkaan päätöksen - ehkä väistämättömän - antaen käskyn vetäytyä. Ainoa tie sotilaille vetäytyä oli Milvian silta ja sen viereen tehty puinen ponttoonisilta. Arvaamme, että vetäytyvillä sotilailla oli piukat paikat vihollisen huitoessa miekoilla ja pistellessä keihäillä. Kaiken kunniaksi ponttoonisilta petti ja sen päällä olleet suistuivat jokeen.

Tuol puolen jokkee jääneet Maxentiuksen joukot joko surmattiin tai otettiin sotavangeiksi.

Keisari Maxentiuksen kuolemasta on hieman poikkeavia tietoja - mutta Milvian sillan luona se tapahtui. Toisen kertoman mukaan hän yritti uida Tiberin yli ja hukkui matkalla. Toisen version mukaan keisarin hevonen pillastui sillalla ja viskasi miehen selästään jokeen.

Lactantius kirjoittaa:

"Silta hänen takanaan oli romahtanut. Taistelu kävi entistä kuumempana. Herran käsi pysyi lujana ja Maxentiuksen joukot tuhottiin. Hän pakeni siltaa kohti, mutta suuren väkijoukon puristuksessa hän suistui pää edellä Tiberiin"
Lactantius De mortibus persecutorum 44:10-11


Voittaja!
Konstantinus I Suuri marssi Roomaan seuraavana päivänä 29.10. 312 kansanjoukkojen hurratessa.

Kristityt historian lähteet eivät kerro, että Konstantinus olisi keisarien tavan mukaan astunut Jupiterin temppeliin Capitol kukkulalla uhraamassa jumalille. Tämä olisi ollutkin melkoinen isku Kristuksen kasvoille, joka oli häntä auttanut - näemme kohta miten! Mutta se ei merkitse myöskään, että Konstantinus olisi itse tässä vaiheessa ollut kristitty.

Maxentiuksen ruumis oli otettu joesta ja hänen päänsä lyöty irti. Sitä kuljetettiin näytillä Rooman kaduilla todisteena, että mies oli varmasti kuollut ja lähetettiin sitten tämän hallitsemille alueille Karthagoon. Rooman Afrikka alistui Konstantinuksen valtaan sen suuremmitta mukinoitta.

Konstantinus oli nyt länsi-Rooman yksinhaltija, ja olemme jo seuranneet idässä, kuinka hän tämän jälkeen useissa eri taisteluissa kukisti Liciniuksen ja otti myös itä-Rooman valtaansa.

Vuonna 324 Konstantinus I Suuri oli koko Rooman yksinvaltias, ainoa augustus ja keisari, jolle oli annettu kaikki valta maailman väkevimmässä imperiumissa.

Milvian sillan ratkaisutaistelu käytiin lokakuun 28. 312.

Helmikuussa 313 Konstantinus ja Licinius antoivat yhdessä Milanon ediktin, jossa kristinuskosta - niin katkerasti vainotusta uskosta Jeesukseen - tehtiin "sallittu uskonto".

Tapahtumat muuttivat Taivasten valtakunnan täällä ihmisten keskuudessa, ne muuttivat Rooman imperiumin, ne muuttivat koko maailmanhistorian.

Milvian sillan taisteluun liittyy häikäisevä yksityiskohta, josta seruaavassa tekstissä lisää.

Konstantinus I Suuri

Helmikuun 27, 272 Constantius Chlorus ja hänen rakastajattarensa (puolisonsa?) Helena saivat pojan, jolle annettiin nimi Constantinus (Konstantinus). Lapsi syntyi Naissuksen kaupungissa (nyk. Niš Serbiassa), jossa keisari Claudius Gothicus oli neljä vuotta aikaisemmin 268 saavuttanut ratkaisevan voiton vaarallisista gooteista.

Heinäkuussa 285 keisari Diocletianuksen asetti ystävänsä Maximianin länsi-Rooman augustukseksi. Tämä asetti 288 Constantius Chloruksen korkeaan virkaan henkivartijakaartin päälliköksi Galliaan (Ranskaan). Ylennyksen myötä Constantius erosi Helenasta ja sai puolisokseen korkea-arvoista sukua olevan Theodoran.

Koska Diocletianus ei täysin Constantius Chlorukseen, hän kutsui 288 tämän 16 vuotiaan esikoispojan ja Helenan luokseen Nicomedian pääkaupunkiin Anatoliaan. Konstantinus oli siellä eräänlaisena panttivankina takeena isänsä hyvästä käytöksestä. Vuonna 293 isä Constantius asetettiin lännen keisariksi, joten Konstantinus oli sen jälkeen laillinen kruununperillinen.

Nuoruus Nicomediassa
Nicomedian aika oli elämää leijonan pesässä tai pikemmin lohikäärmeen luolassa. Kristittyjä synkästi vihaava Galerius liikkui siellä jatkuvasti - hänet oli asetettu idän keisariksi 293. Ilmapiiri kiristyi, koska kristittyjä alkoi olla niin paljon ei vain tavallisen kansan parissa vaan armeijassa ja hovissakin, kunnes tilanne puhkesi 303 raivokkaaseen kristittyjen vainoon, joka alkoi juuri Nicomediassa.

Nuori Konstantinus itse oli kastamaton pakana, jonka lempijumala oli sotilaiden suosima Voittamaton Aurinko, Sol Invictus, Tämän palvonta oli levinnyt keisari Aurelianuksen aikana 280-luvulla, kuten aiemmin olemme todenneet. Konstantinuksen kaikessa hiljaisuudessa elävä äiti oli sen sijaan sydämen kristitty, ja varmaan puhui pojalleen paljon Jeesuksesta..

Poika sai hyvän kasvatuksen pääkaupungissa ja sai koulussa oppia latinaa, kreikkaa ja filosofiaa ajan tavan mukaan. On arveltu, että hän olisi kuunnellut kristityn Lactantiuksen opetusta, mutta epäilen että se olisi ollut poliittisesti melko riskaapelia.

Sotilaskasvatus ja kokemusta kentältä
Vartuttuaan nuoreksi aikuiseksi Konstantinus sai sotilaallisen kasvatuksen ja hänet otettiin tavan mukaan armeijan palvelukseen. 24 vuoden ikäisenä hän osallistui taisteluihin Tonavan varrella asuvia heimoja vastaan (296) ja seuraavana vuonna augustus Diocletianuksen johtamaan sotaan persialaisia vastaan Syyriassa. Keisari Galeriuksen joukoissa hän taisteli persialaisia vastaan Mesopotamiassa (298-299). Nuorukaisella oli näin todellista sotakokemusta ja hän oli läheltä saanut seurata, miten sotilaskeisarit legiooniaan käsittelivät ja johtivat.

Vainot puhkeavat
Konstantinus kertoo myöhemmin Eusebiuksen ja Lactantiuksen historiateosten mukaan, että hän muistaa vieläkin loppuvuodesta 302, hetken ja missä hän seisoi palatsissa, kun Didyman oraakkelin kohtalokas sanoma tuotiin Diocletianukselle ja Galeriukselle. "Maan hurskaat estävät jumalia toimimasta".

Ensimmäisenä annettiin helmikuun 23. 303 määräys tuhota Nicomedian uusi suuri basilika, joka näkyi korkealta paikaltaan kaikkialle pääkaupunkiin. Seuraavana päivänä, 24.2. 303, Diocletianus antoi ensimmäisen ediktin, jossa määrättiin kristittyjen johtajia, piispoja, pappeja, diakoneja ja muita, kuolemanrangaistuksen uhalla uhraamaan keisarin hyväksi ja jossa käskettiin hävittää kirkot ja polttaa kristittyjen pyhät kirjoitukset.

Konstantinus sanoo jälkeenpäin olleensa Diocletianuksen määräyksiä vastaan, mutta tuskin hän ääntään kovin korotteli, koska vuonna 305 hänestä tehtiin korkeimman luokan tribuuni (ribunus ordinis primi). Kristitylle tämä ei olisi onnistunut.

Vallan kuvioita
Herramme iski takaisin, ja kaksi vuotta myöhemmin, toukokuun 1. 305 taudin runtelema Diocletianus luopui virastaan Rooman korkeimpana hallitsijana. Hän on historian ensimmäinen keisari, joka on vapaaehtoisesti luopunut virastaan. Hänen läheinen ystävänsä Maximian teki samoin, ja luopui 305 augustuksen tehtävistään Milanossa.

Augustus Galerius määräsi nyt missä kaappi seisoo - hänellähän oli tunnetusti suuri vaikutusvalta Diocletianukseen ja Maximianiin. Constnius Chlorus oli nyt lännen augustus, Lailliset vallanperijät Konstantinus ja Maxentius ohitettiin ja keisareiksi nostettiin Severus ja Maximin Daia. Näistä tapahtumista on tässä sarjassa jo aiemmin ollut jo puhetta, mutta kertaus on opintojen äiti.

Turvaan Englannin sotatantereille
Kristittyjen vainot riehuivat pahimmillaan ja augustus Galerius ei todellakaan pitänyt Konstantinuksesta, joka oli jo nuorena ikävä kyllä etevä sotilas ja lahjakas valtiomies ja näin uhka vallanpitäjille.

Englannista käsin isä Constantius Chlorus puuttui asioihin ja pyysi alkukesästä 305, että augustus Galerius lähettäisi nuoren miehen hänen luokseen auttamaan häntä taisteluissa. Ehkä isä ei niin apua tarvinnut, mutta Konstantinus oli käytännössä panttivanki Galeriuksen hovissa.

Galeriuksella oli menossa kunnon juomingit ja humalapäissään hän meni lupaamaan Constantiuksen pyynnön. Jo samana yönä Konstantinus ratsasti Nicomediasta läheisten miestensä kanssa ja otti varmaan myös äitinsä Helenan mukaansa - ennenkuin Galeriuksen pää selviäisi alkoholista ja hän ehkä muuttaisi mielensä.

(En ole varma onko käsitykseni oikea, sillä sanotaan Konstantinuksen ratsastaneen roomalaisia teitä asemalta toiselle ja katkaisseen siellä olleiden hevosten jalkjänteet. Näin nopeaan menoon isompi porukka ei kykenisi, joten saattaa olla että mies ratsasti henkensä kaupalla niin kauas kuin pääsi ja muu väki tuli sitten myöhemmin perässä.)

Konstantinus keisariksi - augustukseksi
Isänsä rinnalla Konstantinus taisteli Britanniassa 305-306, kunnes Constantius Chlorus sairastui ja kuoli Yorkin kaupungissa 25. heinäkuuta 306.

Legioonalaiset huusivat nyt Konstantinuksen keisariksi ja tämä otti itselleen lännen augustuksen arvonimen isänsä perillisenä. Hän lähetti Galeriukselle tiedon isänsä kuolemasta ja oman patsaansa, jossa hänet on puettu augustuksen viittaan.

Galerius kerrassaan raivostui, mutta rauhottui neuvonantajiensa ohjeista, jotka sanoivat että Konstantinuksen torjuminen merkitsisi sotaa. Ja tämän kanssa ei olisi leikkiminen. Hän kutsui Konstantinusta keisariksi, ei augustukseksi, ja hampaat irvessä lähetti tälle Nicomediasta keisarin uljaan varustuksen.

Näin tilanne rauhottui hetkeksi Roomassa ja avoin valtataistelu hallitsijoiden välillä puhkesi vasta Galeriuksen traagisen sairauden ja kuoleman jälkeen 311.

...ja niin pedon merkki lähestyy!

Ilmestyskirja kertoo 2000 vuotta sitten

Sitten näin, kuinka toinen peto nousi maan uumenista. Sillä oli kaksi sarvea, kuin karitsan sarvet, mutta se puhui kuin lohikäärme. Se käyttää ensimmäisen pedon puolesta tämän koko valtaa ja panee maan ja sen asukkaat kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava oli parantunut. Se tekee suuria tunnustekoja ja saa tulen lyömään taivaasta maahan ihmisten nähden. Niillä tunnusteoilla, joita sillä on valta tehdä ensimmäisen pedon nimissä, se johtaa harhaan kaikki maan asukkaat, niin että saa heidät tekemään patsaan sen pedon kunniaksi, jota on isketty miekalla mutta joka on vironnut henkiin.

Se on saanut vallan antaa pedon kuvalle hengen, niin että kuva jopa kykenee puhumaan, ja se on myös saanut vallan tappaa kaikki, jotka eivät kumarra pedon kuvaa. Se pakottaa kaikki, pienet ja suuret, rikkaat ja köyhät, vapaat ja orjat, ottamaan oikeaan käteensä tai otsaansa merkin.  Kenenkään ei ole lupa ostaa eikä myydä mitään, ellei hänellä ole tätä merkkiä, joka on pedon nimi tai sen nimen luku.

Tässä vaaditaan viisautta. Se, jolla on ymmärrystä, laskekoon pedon nimen lukuarvon: se on erään ihmisen luku, ja se luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi.
Ilmestyskirja 13:11 - 18

Kauppalehti uutisoi 25.2. 2015

Tulevaisuudessa käteen voi syöttää vaikkapa bussikortin, passin, ajokortin, avaimet ja luottokortin.

Myymälä 2015 -tapahtumassa on luvassa huomenna historian havinaa, kun Bittiraha.fi:n toimitusjohtaja Henry Brade lähettää matkapuhelimella rahaa Digital Health Solutionsin toimitusjohtajan Pekko Vehviläisen käteen. Kyseessä on ensimmäinen kerta maailmassa, kun ihmisessä olevaan mikrosiruun siirretään rahaa.

Vehviläisen käteen joulukuussa asennettuun mikrosiruun on tallennettu hänen bitcoin-lompakkonsa tiedot.

Maksuteknologia perustuu BitPay-yrityksen teknologiaan ja palveluun, jota Suomessa edustaa Bitcoinkaupat.com. Maksamiseen soveltuvan teknologian toimittaa Bittiraha.fi.
Kauppalehti

Keisari Maxentius

"Maxentius02 pushkin" by shakko
Own work Licensed under CC BY 3.0 via Wikimedia Commons

Kertomuksemme Kristuksen ja Lohikäärmeen taistelusta Rooman - ja siten koko ihmiskunnan - sielusta alkaa lähentyä huipentumaansa.

Kuten tähänkin asti, kyse on yksilöistä, ihmisistä niinkuin sinä ja minä, mutta nämä ihmiset olivat kohonneet elämässään yhteiskunnan huipulle. Yhteisöön kuuluvia ihmisiä kuitenkin, lihaa ja verta, sielu, henki ja ruumis - näkymättömien henkivaltojen temmellyskenttä, kuten sinä ja minä.

Konstantinus I on meille jo jossain määrin tuttu ja seurasimme, miten Bosporin salmen seuduilla hän otti 324 alkaen sotilasvoimalla haltuunsa Liciniuksen maat ja nousi sekä itä- että länsi-Rooman augustuksena koko imperiumin yksinvaltiaaksi.

Tätä voittoa edelsi ratkaiseva kamppailu, jossa vastapuolena oli keisari Maxentius (278 - 12.10.312). Tämä mies oli augustus Diocletianuksen läheisen sotakaverin ja lännen keisariksi asettaman Maximianuksen (250 - 310) poika ja mahtavan keisari Galeriuksen ()260 - 311 vävypoika.

Huomaa muistin avuksi, että näiden ihmisten elinajat ovat neljännen vuosisadan vaihteen tuntumassa 250 alkaen ja päättyvät Suuren vainon mukana 311 vaiheilla.


Henkimaailman ja ihmisten sotia
Kristus ja Lohikäärme eivät taistele jossain taivaan avaruuksissa kummallisia esoteerisia sotia, vaan taistelu käydään täällä meissä ihmisissä ja meistä. Kuka istuu sydämen valtaistuimella, kuka on elämän Herra, kuka on Jumala. (Nykyajan ihmisellähän tämä jumala on usein luullotellusti ihan oma itse, kaikkitietävä, kaikkivaltias, kaiken hallitseva "Minä Itte eikä kukkaan muu". Etevä tuo Wihtahousu).

Toisinaan henkien taistelu ihmisestä ja ihmisen sielusta saa sotilaallisen muodon. Tämä ei suinkaan ole vain islamin havainto - että uskonto leviää tehokkaasti miekalla - vaan myös uskon puolustajan asia. Ei olisi esimkerkiksi evankelisia kirkkoja, elleivät Saksan vaaliruhtinaat olisi tarttuneet aseisiin katolisia vastaan tai Ruotsi-Suomen Kustaa Adolf lumikuningas rientänyt apuun hakkapeliittojensa kanssa, kun tilanne kävi pahaksi.

Ellei Kaarlo Martell olisi pitänyt puoliaan Toursin taistelussa lokakuun 22, 741 Helsingin senaatintorilla olisi komea moskeija eikä Euroopassa juurikaan kristittyjä - kuten Lähi-idässä tänään. Ihan vaan ratsuin, miekoin, keihäin, kilvin käytiin sotaa, jolla oli hengellinen ulottuvuus.

Tällainen henkimaailman ja sotavoimien kohtaaminen tapahtui Konstan ja Maxentiuksen välillä Milvan sillan taistelussa Italiassa, joka on tämän aikakauden kuuluisin ja parhaiten muistettu kamppailu kristinuskon ja pakanuuden välillä.


Maxentius
Maxentiuksen tarkkaa syntymäaikaa 278 tuntumassa ei tiedetä. Hänen isänsä oli keisari Diocletianuksen luotettu Maximianus ja Syyriasta kotoisin ollut äitinsä nimeltä Eutropia.

Maximianus ja Eutropia saivat kaksi lasta, joilla molemmilla oli merkittävä rooli Konstantinuksen elämässä - pojan, joka sai nimen Maxentius (287-312) ja tytön, nimeltä Fausta.

Pojasta tuli Konstantinuksen vaarallinen kilpailija, Fausta puolestaan oli Konstantinuksen toinen vaimo ja parsikunnan kuuden lapsen äiti. Faustan synnyttämät poikalapset olivat sitten järjestään Konstantinuksen dynastian hallitsijoita.

Muistamme, kuinka Constantius Chlorus aikanaan hylkäsi yksinkertaisista oloista tulevan Helenan ja tämän pojan ottaen vaimokseen ruhtinaallista sukua olevan Theodoran. On tutkijoita, joiden mielestä Theodora olisi mahdollisesti ollut Eutropian tytär aikaisemmasta avioliitosta senaattori Afranius Hannibalianuksen kanssa.

Kruununprinssi Maxentiuksen lapsuudesta ja nuoruudesta ei tiedetä paljoa eikä hän Rooman annaalien mukaan näytä palvelleen missään merkittävässä sotilaallsessa tehtävässä. Vuioden 293 paikkeilla hän sai puolison korkeimmalta mahdolliselta taholta, itse keisari Galeriuksen tyttären nimeltä Valeria Maximilla (293 - 313).

Valerius Romus

"Palatine view of temple of romulus" by Anthony M. from Rome, Italy
Flickr. Licensed under CC BY 2.0 via Wikimedia Commons

Maxentius ja Valeria saivat kaksi poikaa, joista toinen on Valerius Romulus (295-309) - toisen nimeä ei tiedetä. Poika kuoli traagisesti nuorena vuonna 309 ja isänsä antoi haudata hänet Via Appian varrelle. Hautarakennuksen osia on säilynyt siellä meidän aikoihimme asti

Sureva isä rakensi menehtyneelle pojalleen myös forumin pyhälle alueelle "Jumalallisen Romuluksen temppelin", joka on myös säilynyt läpi aikojen Palatinen kukkulalla Roomassa.

Kyynisesti voimme todeta, että nämä muistomerkit ovat säilyneet keisarin lempipojasta, josta ei koskaan tullut mitään...

Severus
Jupiteriksi itseään kuvitellut augustus Diocletianus luopui keisarin asemastaan vuonna 305 ja samaan aikaan hänen kamunsa keisari Maximianus teki samoin. Rooma sai kaksi uutta augustusta, Constantius Chlorus ja Galerius ja kaksi uutta keisaria, Severus ja Maximinus Daia (kristittyjen katkera vihollinen).

Severus asetettiin keisariksi Maxentiuksen sijasta, joka olisi ollut oikea kruununperillinen. Tämä johtui siitä, että Galerius vihasi poikaa jostain syystä ja vaikutti Diocletianuksen valintaan. Severi parka oli keisarina vain vajaan vuoden 306-307 tehden pakotetun itsemurhan syyskuun 16, 307.

Kun Constantius Chlorus kuoli kuumeeseen Yorkissa 306 hänen poikansa Konstantinus asetettiin keisariksi ja Severuksen kuoleman jälkeen Maxentiukselle annettiin hänelle syntymän perusteella kuuluva keisarius.

Näin napit asettuivat vastakkain Konsta ja Max.

Keisari Maxentius
Maxentius julistettiin keisariksi jo lokakuun 28, 306 mutta tämä oli vallankaappausta ja Severus pysytteli vielä vallassa.

Kuten sanottu, mahtava Galerius ei laisinkaan pitänyt Maxentiuksesta ja lähti armeijansa kanssa Italiaan häntä vastaan puolustamaan Severuksen valtaa. Mutta nytpä Rooman legioonalaisten suuresti rakastama ja kunnioittama isä Maximian palasi "eläkevuosiltaan" ja tuli poikansa avuksi. Galerius hädin tuskin pelasti nahkansa paeten armeijansa jäänteiden kanssa takaisin itään.

Maximian koetti purkaa jänitystä Konstantinuksen ja Maxentiuksen välillä antamalla tyttärensä Faustan Konstan vaimoksi. Valtiomiesten politikointi ei oikein pelannut kunnolla, Licinius nostettiin augustukseksi ja Dominus Alexander (k. 311) niminen mies tehtiin Karthagon keisariksi leikaten näin koko Afrikan Maxentiuksen hallinnasta. Tämä kuvio päättyi kuitenkin nopeasti Maxentiuksen kenraalin voitettua Alexin joka kuristettiin kuoliaaksi.

Kun kaikkien kunnioittama isä Maximian kuoli 309 ja tämän hillitsevä vaikutus väsityi, hänen poikansa Maxentiuksen ja Konstantinuksen välit kylmenivät nopeasti pakkasen puolelle. Maxentius liittoutui Maximinus Daian kanssa Konstaa ja Liciniusta vastaan.

Jos tämä vaikuttaa sekavalta, niin sitä se oli. Soppa vain kävi kummemmaksi, kun augustus Galerius kuoli ja Rooman nelihallinto, terarkia romahti. Valtataistelu lehahti avoimeksi kaikkien augustusten ja keisareiden välillä.

Paavi Eusebius
Maxentius halusi vahvistaa kansansuosiotaan Rooman pääkaupungissa ja koko Italiassa. Hän vahvisti pohjois-Italian puolustusta, avasi Egyptin vehnävirrat jakaen viljaa avokätisesti kansalle ja jopa kristittyjä hän kannusti antamalla heidän valita Eusebiuksen Rooman piispaksi eli paaviksi.

Eusebiuksen paaviutta ei tosin kestänyt kauan - vain neljä kuukautta - koska kristityt riitelivät keskenään vainojen aikan luopuneista ja Eusebius suhtautui liian lempeästi niihin, jotka olivat luovuttaneet pyhiä kirjoituksia tai kidutusten ja kuoleman pelosssa uhranneet keisarille. Maxentius karkoitti hurskaan Eusebiuksen, joka pakeni Sisiliaan ja kuoli siellä pian tämän jälkeen (hänet on haudatta Callixtuksen katakombiin Via Appian varrella).

Hankkeet Konstantinusta vastaan
Keisari Maxentius yritti nyt ottaa selkävoiton Konstantinuksesta ja sitä varten suunnitteli liittoutumista uljaan Liciniuksen kanssa. Mutta Konsta sai asiasta vihiä ja ennätti ensin, tarjoten vuonna 313 puolisisarensa, Constantius Chloruksen ja Theodoran tyttären Constantian (293-330) tälle puolisoksi.

Näemme tässä erään roolin, joka naisilla oli tuon ajan yhteiskunnan tärkeissä tapahtumissa.- diplomaattisuhteiden vankkoina takaajina.

Rintamat olivat nyt muodostuneet - toisaalla Konstantinus ja Licinius, toisaalla Maxentius ja Maximinius Daia. Sisällissota puhkesi 306 ja taisteluja jatkui 18 vuoden aikana kunnes jäljellä koko Roomaa hallitseva yksi ainoa kaiken vallan omaava augustus, Konstantinus I Suuri.

Konstantinus ja Licinius tappeli - kumpi voitti?

Hampaankolossa
Lännen Konstantinus ja idän Licinius olivat jatkuvasti napit vastakkain eikä vähiten Konstan vallanhalun takia. Hän käynnisti eri syin taisteluita idän augustusta vastaan ja ylitti lopulta punaisen viivan, joka pakotti ratkaisutaisteluun vallasta.Tilanteen teki hankalaksi se, että molemmat olivat lahjakkaita sotilaita, legioonalaistensa kunnioittamia taistelijoita. Sotilaallista ratkaisua ei löytynyt helpolla ja moni legioonalainen, perheenisä, aseveli, ystävä, poika sai näissä kahden augustuksen valtataisteluissa surmansa vuosien mittaan.

Helmiiuussa 314 Licinius ja Konstantinus olivat antaneet yhdessä kristinuskon vapauttavan Milanon ediktin, joka täydellisesti kumosi Diocletianuksen kohtalokkaan ediktin, jonka hän antoi helmikuun 24.303.


Cibalaen taistelu
Mutta jo saman vuoden loppukesästä Konstantinus keksi Mainilan laukaukset - Licinius suojeli hovissaan Senecio nimistä poliitikkoa, Licinuksen keisariksi nostaman Bassaniuksen veljeä, joka kuulemma tahtoi suistaa Konstantinuksen vallasta. Tämän syytöksen perusteella Konstantinus vaati Seneciota, Kun Licinius kieltäytyi luovuttamasta häntä lännen augustukselle, Konstantinus hyökkäsi Liciniusta vastaan tunkeuituen joukkoineen 350 km Liciniuksen hallitsemille alueille.

Taistelu käytiin lokakuun 8. 314 Cibalae nimisessä paikassa Pannoniassa (nykyinen Vinkovci Kroatiassa). Aamusta alkaen joukot ampuivat toisiaan nuolilla ja katapultein. Liciniuksella oli komennossaan suurempi määrä legioonalaisia kuin Konstantinuksella. Puolenpäivän aikaan sitten jalkamiehet hyökkäsivät toistensa kimppuun ja alkoi ankara ja tasavertainen kamppailu miekoin ja keihäin.

Tilanteen ratkaisi ratsuväki, jonka hyökkäystä Konstantinus johti itse ratsain. Atakki mursi Liciniuksen joukkojen linjat ja miehet kääntyivät pakoon. 20.000 sotilasta sai surmansa tuona verisenä päivänä Cibalaessa verihurmeen värjätessä maan. Licinius pakeni jäljellä olevan ratsuväkensä kanssa paikalta.

Mardian taistelu
Taistelun hävinnyt Licinius pakeni ensin Sirmium nimiseen kaupunkiin (Sremska Mitrovica Serbiassa). Siellä hän kokosi luokseen perheensä ja omaisuutensa ja siirtyi Traakiaan (alue nykyisten Bulgarian, Kreikan ja Turkin rajoilla Bosporin salmen tuntumassa).

Veren ja voiton makuun päässyt Konstantinus ei suostunut nyt rauhanneuvotteluihin, vaan lähti soitellen sotaan tehdäkseen lopun Liciniuksen vallasta.

Mutta huonosti kävi Konstalle. Vuodenvaihteessa 316/317 käyty taistelua Traakian Mardiassa ei päättynytkään hänen voittoonsa. Licinius oli asettanut augustukseksi kotiseudultaan Daciasta syntyisin olevan Valerius Valens ja tämä johti taitavasti legioonia. Kamppailu oli erittäin verisen ja molemmat osapuolet vetäytyivät nuolemaan haavojaan - "tasapeli".

Serdican rauha
Tämä tulos rauhoitti kummasti Konstantinusta, joka ilmeisesti vaati Valensin päätä Serdican rauhassa maaliskuun 1. 317. Licinius antoikin teloittaa uljaan upseerinsa

Licinius tunnusti nyt Konstantinuksen koko Euroopan augustukseksi Traakiaa lukuunottamatta. Voittaja asetti esikoispoikansa Crispuksen ja poikansa Constans II sekä Liciniuksen pojan keisareiksi. Kolme poikaa, kolme keisaria.

Serdican rauhaa kesti seuraavat seitsemän vuotta, mutta Konstan sydämessä kyti epäluulo ja viha Liciniusta kohtaan.

Serdican rauhassa keisariksi asetettu Konstantinuksen ja Minervan poika Crispus oli suorastaan 14 vuotias tuohon aikaan. Paremmaksi pisti vielä tuore keisari Constantine II joka oli vielä vauva. Liciniuksen poika Licinius II oli sentään jo kaksivuotias miehen alku.


Adrianopolin taistelu
Licinius kävi edelleen taisteluja Iranin arojen sarmatialaisia vastaan lähtien sotaan 318.

Serdican rauha murtui lopullisesti näillä rintamilla, kun myös Konstantinus lähti 321 sotaan sarmatialaisia vastaan ylittäen Tonavan tallaten näin Liciniuksen varpaille tämän hallintoalueella. Kahakointia jatkui.

Konstantinuksen laivasto tuhosi vuonna 323 Liciniuksen laivaston, joka käsitti 350 purjealusta.

Lopulta Konstantinus yksinkertaisesti vain veti rautahanskat käsiinsä ja julisti sodan Liciniusta vastaan. Adrianopoliksen taistelussa 3. heinäkuuta 324 hänen armeijansa löi Liciniuksen 170.000 legioonalaisen joukot ja Licinius pakeni Byzantium kaupunkiin (nykyisen Istanbulin osa).

Merisota Hellespontoksessa
Huonot uutiset tulivat Liciniuksen korviin taas mereltä. Amiraali Abantus johtama 200 kaleerin laivasto kärsi murskatappion Konstantinuksen pojan Crispuksen johtamalle pienemmälle, 80 pienempää alusta käsittävälle laivastolle Hellespontoksen taistelussa. Salmien ahtaissa oloissa pienet ketterät alukset tekivät tuhoa raskasliikkeisemmille

Abantuksen laivoille ja seuraavana päivänä Gallipolin edustalla tilanne ratkesi. Amiraali pelastui hädin tuskin uimalla uppoavasta aluksestaan rantaan. Taisi monta penkkeihinsä kahlittua kaleeriorjaa hukkua tuossa menossa.

Laivat olivat tärkeitä, sillä ne yhdistivät Bosporin salmen länsi- ja itäpuolen toisiinsa. Ensimmäinen siltahan tuon mahtavan Mustalta mereltä tulevan merireitin ylle tehtiin vasta nykytekniikalla vuonna 1973.

Kuultuaan laivastonsa tuhosa Licinius siirtyi perheensä kanssa ja jäljellä olevine joukkoineen Bosporin salmen yli sen itärannalle Khalkedonin kaupunkiin (osa nykyistä Istanbulia). Epätoivoinen Licinius kutsui avukseen nyt myös visigootteja, joita johti Aliquaca (Alica) niminen heimopäällikkö (visigootit ja ostragootit).

Merisodan voittojen jälkeen Konstantinuksen laivat hallitsivat Bosporin salmea ja hän siirrätti niiden avulla miehiä ja kevyttä sotakalusta Anatolian puoleiselle rannalle taisteluun Liciniusta vastaan.

Chrysopoliksen ratkaisutaistelu
Licinius valitsi ratkaisutaistelun paikaksi Chrysopolis nimisen paikan (nyk. Üsküdar Istanbulissa). Taistelu käytiin syyskuun 18. Hän oli piirtänyt taistelukarttoihin Rooman vanhojen jumalien symboleita ilmeisesti turvautuen esi-isien uskoon kriittisessä tilanteessa. Konstantinuksen joukot taas käyttivät jo Kristus monogrammia, Khi Rho, jota kutsutaan labarum nimellä. Tästä kohta enempi.

Ratkaisutaistelu oli ratkaiseva. Liciniuksen joukoista kaatui yhtenä päivänä noin 30.000 legiioonalaista, joten verenvuodatus oli suuri. 70 kiloisessa ihmisessä on noin 5.5 litraa verta, joten jos ei ihan kaikki miekalla lyödystä tai keihäällä lävistetystä maahan valunut niin silti puhumme yli 100.000 litrasta verta kentällä.

Licinius onnistui pakenemaan ja sai pelastettua 30.000 sotilasta mukaansa Nicomedian pääkaupunkiinsa.

Liciniuksen kuolema
Licinius tiesi hetkensä koittaneen ja antautui ehdotta Konstantinukselle. Koska Liciniuksen puoliso oli Konstantinuksen sisarpuoli Theodora äidin lapsi, hän valalla vannoen lupasi säästää tämän hengen.

Muutamaa kuukautta myöhemmin Licinius hirtettiin Konstantinuksen käskystä valasta huolimatta ja sitten hänen poikansa, vallanperillinen Licinius II sai äkkilähdön tästä ajasta.

Konstantinus oli nyt koko Rooman yksinvaltias, idän ja lännen, ja unelma yhdestä Roomasta, yhdestä augustuksesta ja yhdestä uskonnosta alkoi toteutua.

Licinius I

"Aureus of Licinius" by Clemchambers
Digital Imaging. Licensed under CC BY-SA 3.0 via Wikimedia Commons

Rooma kohti yksinvaltaa
Neljän keisarin aika päättyi Diocletianuksen luopuessa vallasta vuonna 305 ja yhä selkeämmin alkoi näkyä taistelu yksinvallasta, paluusta yhden keisarin valtakuntaan Julius Caesarin ja Augustuksen kulta-ajan malliin. Mutta jonkin aikaa valtakunta pysyi edelleen koossa keisarin valtikan alla ennenkuin se lopullisesti jakautui kahteen osaan, länsi- ja itä-Roomaan.

Valtataistelu huipentui vuosi vuodelta kahden miehen väliseen kamppailuun, Konstantinus I lännessä ja Galeriuksen valtaan nostama Licinius idässä. Muistamme, että Galerius oli kateellinen Konstantinukselle ja ei laisinkaan pitänyt tämän nimittämisestä lännen augustukseksi. Hän asettikin kilpailevan lännen keisarin.

Dacian lohikäärmeen maasta (tänään Romania, Moldava, osa Ukrainaa).noussut sotilaskeisari Galerius oli Diocletianuksen väistymisestä 305 alkaen kuolemaansa asti 311 idän augustus halliten valtavia alueita Nicomedian pääkaupungista käsin. Hän asetti vuonna 308 dacialaisen lapsuudenystävänsä Liciniuksen (263-325) lännen augustukseksi piittaamatta Konstantinuksesta.

Taisteluasetelma oli valmis, mutta nyt näemme Rooman sisäpolitiikan ja tavallisen valtataistelun mukana taivaalliset sotajoukot ja helvetin joukot - kyse on enemmästä kuin siitä, kuka on Rooman valtias.

Licinius
Komealta nimeltään Gaius Valerius Licinianus Licinius Augustus, Licinius oli tuon ajan keisarien tapaan itsekin maalaismies, tavallinen maanviljelijäperheen lapsi, josta oli kehittynyt rohkea ja taitava sotilasjohtaja. Hän oli kamppaillut Persian sassanideja vastaan Galeriuksen rinnalla vuonna 298. Missä sen paremmin lojaalisuus testataan?

Licinius sai augustuksen arvon 11.11. 308 ja osoittautui luottamuksen arvoiseksi. Sotilasuran huipensi Rooman legioonien hänen johdollaan vuonna 310 saavuttama voitto hurjista Skyytian iranilaisista sarmatialaisista.

Galerius sairastui vakavasti ja kuoli tuskallisen sairauden murtamana 311. Lännen augustus Licinus sopi nyt keisari Maximinus II Daian (muistammehan toki irstailijan) itä-Rooman yhteisestä hallitsemisesta. Jaon perusteella Bosporin salmesta tuli raja Liciniuksen hallitessa sen länsipuolisia alueita, Maximinuksen Aasiaa ja Lähi-itää.

Kristittyjen tilanne oli helpottnut tähän aikaan kaikkialla Roomassa Galeriuksen 311 antaman julistuksen jälkeen. Poikkeus oli idässä, jossa Maximinus Daia ei piitannut tästä vaan innolla jatkoi edelleen Jeesuksen omien veristä vainoamista.

Milanon edikti
Rooman keisarien välinen jännite oli nyt huipussaan ja diplomaattina Licinius otti vuonna 313 puolisokseen Constantin Chloruksen ja Theodoran tyttären Flavia Julia Constantina. Avioliiton solmimisen yhteydessä Licinius ja Konstantinus I antoivat helmikuussa 313 sovinnon merkkinä yhteisen, sittemin maailmankuuluksi tulleen, Milanon ediktin. Se ei ole varsinainen edikti vaan Liciniuksen kirjoittaman kirjeen muodossa oleva teksti, joka vahvistaa Galeriuksen 311 määräyksen kristinuskon sallimisesta valtakunanssa ja lisäksi palautti takavarikoidun omaisuuden ja salli kristittyjen toimia valtion tehtävissä.

Mikä sai lohikäärmeen maan pojan ja keisari Galeriuksen hyvän ystävän Liciniuksen kirjoittamaan tämän viestin? Varmaan syitä on monia, mutta koska Milanon edikti annettiin Konstantinus I sisarpuolen häiden aikaan, herää ajatus, olisiko se ollut lännen augustuksen esittämä avioehto?


Maximinus Daian viimeinen taistelu
"Ystävämme" Maximinus Daia ei ollut sieltä luotettavimmasta päästä. Hän oli sopinut idän hallinnon jakamisesta Liciniuksen kanssa, mutta mukavahan tuo olisi ottaa valta itselleen kokonaan.

Maximinus kokosi 70.000 miehen armeijan Syyriasta ja lähti sotaan. Raskaan marssin jälkeen, jossa monet legioonalaiset menehtyivät, hän tuli joukkoineen Bosporin rannalle ja ylitti sen huhtikuun 14 vuonna 313 laivoilla, Sieltä hänen armeijansa marssi läheisen strategisen Bysanttum nimisen kaupungin kimppuun, jota Liciniuksen joukot puolustivat.

11 päivän piirityksen jälkeen Daia valloitti Bysantiumin ja jatkoi sieltä voittokulkuaan Heraclean kaupunkiin (nykyisin Marmara Ereğlisi). Amfiteatterimaisessa rinteessä olevassa Herakleassa oli tuolloin jo arvostettu piispanistuin. Historia ei kerro, mitä Bysantiumin ja Heraklean kristityille tapahtui Maximinus II Daian valloituksen jälkeen.

Liciniuksella oli paljon pienempi noin 30.000 legioonalaista käsittävä armeija, joiden johdossa hän marssi Daiaa vastaan saapuen Adrianopolis nimiseen kaupunkiin (nyk. Edirne Turkin Euroopan puoleisella alueella).

Lactantius kertoo, että enkeli ilmestyi tuossa kaupungissa ennen taistelua augustus Liciniukselle antaen tälle rukouksen. Hän rukoili sen sitten sotilaidensa kanssa seuraavana päivänä. Emme tiedä tarkkaa sanamuotoa, mutta se oli luonteeltaan yleinen puhutellen kaikkia jumalia.

Armeijat kohtasivat 30. huhtikuuta 313 Tzirallumin taistelussa (nyk.Çorlu). Maximinuksen joukot olivat kokeneita veteraaneja Syyrian rintamilta ja heitä oli kaksi kertaa enemmän kuin Liciniuksen Illyrian alueelta kokoamassa armeijassa.

Taistelun päivän koittaessa Maximinuksen joukot olivat ylivoimaisia ja tilannen näytti epätoivoiselta. Mutta kuten olemme todenneet, toisin kuin lässyttelevä naisten mies Maximinus Licinius oli etevä kenraali joka oli pystynyt lyömään samartanitkin. 30. päivän iltaa kohti Maximinuksen armeija oli lyöty totaalisesti.

Kerrotaan hauskasti, että historia muistaa paremmin Maximinus Daian hurjan nopean paon tappion kentältä ja saapumisen kalpeana, vapisevana ja tutisevana Nicomedan kaupunkiin kuin itse taistelun.

Nicomedasta häväisty ja tappion kärsinyt Kristuksen perivihollinen Maximinius Daia pakeni Tarsukseen, jonka muistamme apostoli Paavalin syntymäkaupunkina (Saulus Tarsolainen). Siellä Daia kuoli muutamaa kuukautta myöhemmin elokuussa 313. Kuolinsyy ei ole aivan selvä, "epätoivo, myrkky, jumalallinen tuomio" mainitaan ja uskon, että viimeinen pitää erityisen hyvin paikkansa.

Milanon edikti 313 ja Maximinus Daian kuolemaan saman vuoden elokuussa päätti Suuren vainon, Isonvihan Jeesuksen omia vastaan, joka oli alkanut Diocletianuksen ediktistä 303.


Liciniuksen rukous ennen taistelua

"Korkein Jumala, me rukoilemme sinua, pyhä Jumala, rukoilemme sinua. Kiittäen annamme kaiken oikeuden sinulle. Annamme turvallisuutemme sinulle. Annamme imperiumin sinulle. Sinun kauttasi me elämme, sinun kauttasi selviydymme voittajina ja menestyneinä. Korkein pyhä Jumala, kuule rukouksemme. Kohotamme käsivartemme sinua kohti. Kuule meitä, Pyhä, Korkein Jumala."

Lactantius De mortibus persecutorum 46,5
____________
tekstin tiedot pohjautuvat englantilaisen wikipedian artikkeleihin etenkin http://en.wikipedia.org/wiki/Licinius