Isä, Jumala

eräs hengellisen elämän perustava tosiasia on isän, äidin ja Jumalan keskinäinen yhteys ihmismielen syvissä rakenteissa.

siitä on ollut nettiruukussa paljon puhetta eri yhteyksissä, lähinnä keskustelujen puolella.

isän ja äidin ahdistus, huoli lasten sielusta, elämän paineet voivat kanavoitua uskonnon kautta jumalallisen auktoriteetin piiriin.

kasvavalle ihmiselle Isä ja Jumala ovat jotenkin samalla akselilla.

terve hengellinen yhteisö auttaa tämän kriisin yli ja vapautumaan esimerkiksi ylihuolehtivan äidin hermostuneesta otteesta tai ankaran isän kurista ja löytämään armollisen Jumalan.

ahdas, ehkä jopa sairaalloinen hengellinen yhteisö ruokkii neurooseja ja ahdistuksia ja pakkomielteitä ja aiheuttaa vääränlaista Jumalan pelkoa.

"minä olen Herra, sinun Jumalasi"

jos se on isän ääni...



Kirjoittanut: mama

Ihmisen suhteet muodostuvat minän ja sinän välisistä suhteista. Tämä on jotenkin perustavaa laatua oleva rakenne ihmismielessä.

Jokaisella ihmisellä on omanlaisensa minä, joka alkaa muodostua jo varhain suhteessa sinään, joita ovat useimmiten äiti ja isä. Riippuen millaista minää äiti ja isä peilaavat minälle, rakentuu kunkin ihmisen minäkuva ja aika voimakkaita malleja myös sinäkuvaksi.

Ihmisen piilotajuntaa koostuu voimakkailla tunteilla ladatuista perusmielikuvista, fantasioista.

Ihmisenä olemisen ytimessä ovat nuo fantasiat minän ja sinän suhteesta.

Lapsuuden ensimmäiset minä-sinä suhteet luovat voimakkaita malleja myöhemmille minä-sinä –suhteille.

(Melanie Klein on erityisesti näitä pohtinut, jos jotakuta kiinnostaa lähemmin tutustua aihepiiriin)


Lapsuuden mielikuvat noista minä-sinä –suhteista luovat pohjaa myöhemmille ”parisuhteille” eli suhteille auktoriteetteihin, politiikkaan, puolisoon ja Jumalaan.

Jumalaan asetetaan mielikuva vanhemmasta ja itse asetutaan lapsen rooliin. Uskonnollinen kielenkäyttö kuvaa paljolti ihminen-Jumala suhdetta isä-lapsi suhteena.


On siis aika voimakas tuo sidos minä-isä suhteen ja minä-Jumala suhteen välillä. Jumalaan asettaa niitä ominaisuuksia, mitä on isässä.

Minä-isä suhde parhaimmillaan varmasti antaakin pienen aavistuksen siitä, mitä on minä-Jumala suhde.

Vaan entäs, jos isällä onkin mielenterveydellisiä ongelmia? Entäs jos isä on väkivaltainen? Käyttää lastaan hyväkseen? Purkaa omaa vihaansa lapseensa? Sijoittaa kaikki täyttymättömät toiveensa lapseensa?

Mitä tekee Jumalasuhteelle epäterve isäsuhde?



Maalliset mielikuvamme Jumalasta ovat kovin rajoittuneita ja joudumme käyttämään vajavaisia sanoja puhuessamme Jumalasta. Vaan entä kun jo nuo sanatkin luovat vääriä mielikuvia Jumalasta särkyneessä lapsenmielessä.

Entä jos noihin vanhempien mahdollisiin mielenterveysongelmiin vielä lisätään erityisen ahdasmielistä ja vaativaa uskonnollisuutta?

Siinä taitaa olla valmis paketti monenlaiselle elämän tragedialle.

”Minä olen Tie, Totuus ja Elämä” saakin kovin traagisen sävyn, eikä enää kuulosta ensinkään armolliselta eikä vapauttavalta.

Tieltä pitää päästä pois, se rajoittaa. Totuus on vaiennettava, koska se on liian karvasta kuultavaksi ja käsiteltäväksi. Elämässä ei ole mitään iloa, miksi edes elää.

Liian monen kohtalo.

Joh 15:9 Niinkuin Isä on minua rakastanut, niin minäkin olen rakastanut teitä; pysykää minun rakkaudessani.


Taitaa olla niin, että vahvasti uskonnollisessa kodissa vanhempien virheistä tulee helposti hengellisiä.

Tällöin myös pyristellessään irti vanhempien napanuorasta tulee katkaisseeksi kaiken hengellisenkin yhteyden.

Monesti ex-essuja kuunnellessaan kuulee katkeria tarinoita jotka liitetään hengellisyyteen, uskoon.

Vaikkakin hieman raaputettaessa ilmeneekin, että kysymyksessä onkin vanhempien väärinkäytökset, jotka on puettu hengelliseen asuun.


Jostain syystä ihmisten on helpompi käsitellä mielessään noita asioita vanhemmista ulkoistettuina asioina.

Monesti toki onkin niin, että hengellinen yhteisö tiukkoine vaatimuksineen on siinä takana ja silloin on vaikeaa ja oikeastaan mahdotonta erottaa sitä, että ei ole kyse hengellisyydestä ja uskosta, vaan uskonnollisuudesta, jossa suoritetaan tiettyä esikuvaa, ehkäpä tiettyjä kasvatusmetodeja joilla varmistetaan omaa ja lasten ikuisuuselämää.

Ahdasmielisestä uskonnollisesta ilmapiiristä on kovin vaikeaa kasvaa uskossa ja varsin raskas tie on löytää armollinen Jumala.


Vaikka olisikin kysymys uskonnollisen yhteisön vaatimuksista, on kuitenkin vanhempien vastuulla lasten kasvatus. Jos vanhemmat toimivat väärin lapsiaan kohtaan, ovat he itse siihen syyllisiä.

Nykyisin ei saisi sanoa, että vanhemmat ovat johonkin syyllisiä. Erityisesti se on kiellettyä uskonnollisissa piireissä. Lasten kuuluu nähdä vanhempansa jotenkin enkeleiden kaltaisina.

On aika jännä tuo ristiriita, kun itse vanhempana meistä jokainen tietää, miten paljon ja helposti tulee rikottua lapsiaan kohtaan. Ja silti moni kuvittelee, että omat vanhempansa ovat kuitenkin olleet huippuvanhemmat, jotka eivät ole rikkoneet.

Eli jostain syystä ei haluta tunnustaa edes itselle, että minua vastaan on rikottu.


Tuo asenne estää oman kasvun ihmisenä ja saattaa estää myös hengellisen kasvun, koska näkee myös oman peilikuvansa vääristyneenä.


Moni kertoo koulun laulukokeista, miten ne veivät kaiken halun laulaa ja saivat kuvittelemaan, ettei osaa laulaa.

Ikävä, jopa valheellinen käsitys itsestä on saattanut sitten seurata vuosikymmeniä ja estänyt kehittämästä saamaansa lahjaa.

Vaan miten paljon vakavammista asioista voikaan olla kysymys vanhempiensa suhteen monilla. Vaan kun ei voi päästää mielensä pintaan. Jokin kaihertaa mielen sisällä ja vie elämänilon ja -energian.

Esimerkiksi sisarusten keskinäinen vertailu voipi vahingoittaa pahasti ja luoda alituisen sisäisen häpeän.

Sen voi kokea alituisena syyllisyytenä jostain, jota ei oikein osaa sanoiksi pukea.

Näistä on varmasti monia esimerkkejä itse kullakin. Asioita, jotka ovat jääneet painamaan. Painamaan jopa raatelevana arvottomuuden tunteena, joka voi viedä ihmisen ihan äärirajoille.


Niin, kyse ei edelleenkään ole vanhemmistamme, vaan meistä itsestämme. Nuo mielissämme olevat, alitajuntaamme painamamme, asiat ovat juuri niitä, mistä paholainen saa tiukan niskalenkin meistä. Siksi on niin hirmu tärkeää niitä käydä läpi ihan juurisyihin asti.

Toistan vielä: me emme ole enkeleitä ja vanhempoamme eivät olleet enkeleitä. Mutta meistä voi tulla varsinaisia piruja, jos jätämme nuo asiat puimatta. Ne nousevat pintaan kun vähiten sitä haluamme.

Joku saa esimerkiksi esimiehekseen naisen. Oma äiti on ollut voimakas hahmo ja tuo esimies tuottaa taas saman tilanteen kuin aikoinaan lapsena. Olo tulee yhtä avuttomaksi ja riippuvaiseksi kuin aikoinaan ja vihaiseksi!!. Ja alaisparka ei ollenkaan saa kiinni, että kyse ei olekaan siitä, että esimies olisikin jotenkin huono esimies, vaan kyse onkin siitä, että alainen projisoi oman äitinsä esimiehensä paikalle, ja eihän siitä tule yhtään mitään. Tietenkään.


Melkoisen yleistä muutes juuri tuo esimies- ja auktoriteettisuhteissa esiin tulevat käsittelemättömät (ja kielletyt) vihat ja muut tunteet vanhempia kohtaan. Olemmehan tainneet niitä täällä nettiruukussakin saada seurata ihan aitiopaikalta...

Kelle esimerkiksi saarnaaja on kaiken arvostelun yläpuolella, kelle saarnaaja on vihoviimeinen ääliö, kelle saarnaaja on täysin erehtymätön Pyhän Hengen äänitorvi.

Ja mitä niitä auktoriteetteja olikaan näilläkin sivuilla esiintynyt.

Tulehdusaltista ainesta.


Tuo on elämän kulku, että meillä on epätäydelliset vanhemmat ja me olemme epätäydellisiä. Se vaan on niin ja se ei muutu miksikään, vaikka sen kieltäisimme.

On myös elämän kulku, että meidän tulee ottaa opiksi.

Saamme iloita ja olla kiitollisia epätäydellisistä vanhemmistamme. Kaikesta siitä, mitä olemme kauttaan saaneet.

Vain tuo puhumattomuus, käsittelemättömyys pelko vaikeneminen pitää purkaa. Kaikesta kokemastasi rakentuu se, mitä olet. Monet raskaatkin kokemukset kääntyvät voitoksi, kun saat kokea, että niiden kautta sinussa on sellaista tarttumapintaa ja ymmärrystä, josta myös läheisesi saavat kiinni.

Jos tilanteesi on johtanut vaikkapa niinkin järkyttävään kuin itsemurhayritykseen, voi sekin kääntyä voitoksi. Koska kun saat kokea Jeesuksen parantavan vaikutuksen, sinä saat samalla silmät, joilla näet toisia saman ahdingon alla kamppailevia ja voit heitä auttaa.

Myös nuo lapsuutemme kokemukset voivat olla osa sitä suunnitelmaa, mikä on Jeesuksella sinun varallesi.

Vaan pääset kasvamaan koko mittaasi vain, jos suostut totuudellisesti kohtaamaan myös pimeän puolesi, etkä kiellä sitä.


kirjoittanut Immata

Voi miten tärkeää ja totuudellista asiaa mama kirjoittaa.



Kirjoittanut: MikkoL

on todella maman teksti erittäin keskeistä asiaa ja silleen vielä kirjoitettu, että rohkaisee uskonnon uhrejakin ja antaa toivoa eikä paina alas.

mielessäni yhdistän näitä ajatuksia Patun kertomaan seitsemän vuoden takaisesta kokouksesta, jossa juuri tuolliasta avoimuutta, tervettä tuuletusta toivottiin ja luvattiinkin tässä perustavassa isä-lapsi suhteessa: Lapin vanhinten, lähetysmiesten ja saarnaajien sekä rivi-essujen välillä.

Patu kirjoitti Hihta ylös palstalla:

"Minusta seitsemän vuoden takainen kokous oli hieno ja se oli toivon pilkahdus, että asioista keskustellaan ja tieto alkaa kulkea entistä paremmin.

"Ongelmakoreista" poimittiin yksittäisiä keskustelunaiheita hyvinkin paljon, jotka kirjattiin ylös. Ne löytyvät vielä jostain, jos olisi vain tarvetta. Vain kolmesta aiheesta ehdittiin keskustella ja niistäkin todettiin, että niistä olisi syytä keskustella lisää."

essuilla on vankka sielunhoito-systeemi, joka voisi erittäin syvällisesti auttaa rikottuja lapsia ja vähentää henkistä huonoa vointia kodeissa.

tällä hetkellä systeemi on "Neiti Sieväsen puudutuspiikki" joka vain pahentaa maman kuvaamaa kierrettä.