nimimerkki mama jatkoi asiaa Isä, Jumala palstalla, otan tekstin uuteen blogiin:
kirjoittanut mama
Äiti voi helposti olla tyttärensä kauneudesta kateellinen. Eikä sitä pysty tunnistamaan itsessään kateutena, koska ei ole koskaan uskaltautunut tutkimaanniitä epämiellyttäviä, mutta voimakkaita pahoja oloja, joita sisuksista nousee.
Tyttärensä kauneudesta, ehkäpä älystä ja muistakin lahjoista kateellinen äiti ei voi yhdessä lapsensa kanssa iloita ihanan lapsensa naiseuden kehittymisestä, sosiaalisista kyvyistä ystäväpiirissä, käden taidoista, runoista, hymystä, ...
Muutama näppärä viittaus sopivissa kohdissa koreiluun, huoruuteen, ylpeilyyn... ja sama kierre jatkuu seuraavassa polvessa.
Ja miksi? Siksi, että ei ole koskaan tullut pohtineeksi, mistä nämä omat pahat olot tulevat. Josko ne eivät olisikaan minun "synnillisiä himojani" vaan sen synnin seurauksia, mitä ovat omat vanhempani tehneet rikkoessaan minua vastaan.
Tai poika, joka on oppinut hyvät mekanismit selvitä ja huolehtia itsestään ja olemaan valittamatta elämän kolhuja. SUorastaan ihailee itseään, kun on niin hyvin voinut painaa taka-alalle kaikki epämiellyttävät tuntemukset siitä, että ei mua kukaan oikeasti rakastanut, ei pitänyt huolta, liian pian piti mieheksi kasvaa. Vaan olen onnistunut ja minusta on tullut MIES.
Entäs jos tällainen poika isäksi tultuaan kohtaakin omassa pojassaan sen saman pienen pojan, jonka on itse kapseloinut taaimmaiseen nurkkaan aivoissaan. Piilottanut kaikkien nähtäviltä. Ja sitten saakin pojan, joka on tarvitseva, haluaa rakkautta ja hyväksyntää. Eikä osaa olla MIES.
EIkä voi tuo isä ymmärtää, miksi poika saa kokemaan tällaista pahaa oloa, että suorastaan alkaa naurattaa tuollainen rääpäle, josta ei varmaan koskaan kasva räkänokkaa kummempaa. Ja se nauru, sopivaan kohtaan...
ja kierre jatkuu
Kysymys on siis todellisista, oikeista synneistä, joilla rikomme lähimmäisiämme vastaan.
Synneistä, joilla on valtavia seuraamuksia, niinkuin synneillä aina on.
Ja joku kehtaa puhua kultaisesta kaularististä tai musiikista syntinä!
Mitä on niiden seuraukset lähimmäisille. Ne tuottavat iloa ja vievät ajatukset noiden lahjojen antajaan; pelastuksen ja ilon ja vapauden.
kirjoittanut Immata
Ja joku kehtaa puhua kultaisesta kaularististä tai musiikista syntinä! - mama -
Niin naulan kantaan taas kaikki ja loppuhuipennuksena tuo ylläoleva!
Suorastaan itkettävän naurettavaa kuultavaa saarnoissa ovat kaikki tuota tasoa olevat "synnit".
Huokaus.
Kirjoittanut: mjoalmme
Upeita tekstejä...
Kiitos kaikille...
Kirjoittanut: mama
Isä, joka ei ole koskaan saanut kasvaa terveeseen seksuaalisuuteen, voi rikkoa tytärtään kohtaan monin tavoin.
Kun tytär kasvaa prinsessaikään (siinä 4-6v) ja tarvitsee tervettä kehitystään varten isänsä avointa ihailua kaikkia ihania röyhelöitään ja kauneuttaan kohtaan, ei isä kykenekään sitä tekemään.
Saattaapi tulla mieleen monet saarnat koreilusta ja hurskas reaktio, että kitketäänpäs moiset haihattelut kokonaan pikku tyttärestä, ettei pääse piru viekottelemaan koreuteen.
Aikamoisen vamman aiheuttaa tytön itsetunnolle. Seuraukset näkyvät myöhempänä itsensä arvostamattomuutena esimerkiksi puolisonvalintaiässä.
Myöhemmin murrosiässä tytär saattaa vaikuttaa seksuaalisesti epäkypsässä isässä sellaisia reaktioita, jotka ovat "täysin kiellettyjä". Ja tietenkin niihin kiellettyihin reaktioihin on syyllinen tuo itseään, minuuttaan, seksuaalisuuttaan hapuileva tytär.
Jälleen on isällä tuhannen taalan paikka oman itsensä tuntemattomuuden takia rikkoa tyttärensä seksuaalisuus loppuiäksi. Sinänsä välttämättä tekemättä mitään suoranaista väkivaltaa, mutta tyttärensä seksuaalista kasvamista ja kypsymistä halventavalla asenteellaan. Ja voi vielä pitää itseään kovinkin hurskaana ja hyvänä kristittynä "hienon" suhtautumisensa takia.
Äidillä on molemmissa vaiheissa myös ihan vastaavat mahdollisuudet rikkoa tyttärensä persoonallisuutta lähes samoin tavoin, mutta vielä pahempana, koska "iskut" tulevat äidiltä.
Tytär ei välttämättä koskaan edes tajua itselleen tehtyä henkistä väkivaltaa ja rikkomuksia, koska uskovat vanhemmathan ovat aina ajatelleet hänen parastaan ja kaikkensa tehneet hänen eteensä.
Niinkuin ovat melko varmasti tarkoittaneetkin, mutta koska eivät ole koskaan oikeasti perehtyneet omiin tunteisiinsa ja mitä ne viestivät. Epämääräisistä pahoista oloista, kummallisista "himoista ja fantasioista" kun on käynyt pöntössä saamassa sen puudutuspiikin, niin on uskomus, että kaikki on hyvin.
Miten sitten syntyy tuollaisia omasta seksuaalisuudestaan irti olevia isiä. Samalla tavoin kuin tyttäriä. Isä ei koskaan tule keskustelleeksi pojan kanssa kehon seksuaalisesta kehittymisestä ja viestii näin sen olevan jotenkin häpeällistä ja salattavaa. Ei tule koskaan keskustelleeksi asiallisesti suhteesta tyttöihin. Vain vitseinä ja kovina varoituksina. Pitäen huolen, ettei tule tilanteita, missä voisi luoda normaaleja ystävyyssuhteita tyttöjen ja poikien välillä.
Essuseurakuntakin tukee tätä outoa suhtautumista järjestämällä erikseen leirejä tytöille ja pojille. Luodaan mielikuvaa kielletystä ja jollain tavoin huonosta asiasta tytöille ja pojille, siis tuo vastakkainen sukupuoli...
On "madonnia", joista tulee vaimoja ja äitejä ja on "huoria" joista ei tule vaimoja, mutta joihin kohdistetaan nuo teininä kielletyt fantasiat.
Ehkäpä jälleen korostan tähän väliin sitä, että olemme varmasti jokainen näissä asioissa jollain tavoin rikkinäisiä, emmekä pysty välittämään lapsillemme ideaalivanhemmuutta. Eikä se ole edes mahdollista, luulen.
Tässäkin kohdassa olemme kovin syntisiä ja syyllisiä.
Se lienee meille kaikille selvää, jos ollenkaan tunnemme itseämme.
Pointtini on, että meidän pitäisi tiedostaa itsessämme näitä asioita ja pikkuhiljaa oppia ymmärtämään, että emme ole jotain täydellisten vanhempien täydellisiä lapsia, jotka, kun kerran uskossa olemme, voisimme lapsiammekin paratiisissa kasvattaa.
Ei vaan olemme syyllisiä.
Ja itsekin olemme väärinkäytösten uhreja, koska emme ole enkeleille syntyneitä.
Näiden kirjoitusten tarkoituksena on hieman murtaa sitä kuvitelmaamme, jota niin mielellämme kannamme auvoisesta lapsuudestamme.
Päästetään Jeesus hommiin. Parantamaan haavojamme ja kipujamme ja auttamaan meitä kasvamaan kaikilla inhimillisen elämän alueilla.
Totuus vapauttaa iloon ja täyteen Elämään.
Helppo ei ole tuo tie. Ja paljon helpompi on jättää ne lapsuudessa rakennetut psyyken suojamuurit paikoilleen ja jatkaa monilla kummallisilla tavoilla reagoida ulkoiseen maailmaan, vaikka nuo tavat eivät enää aikuisessa iässä kovin järkeviä olisikaan.
immata ja mjoalmme, kiva kuulla, etten ihan tyhjiä horise.
Kauhean vaikeita asioita käsitellä ja puhua nuo. Vaan niin elämän ja kuoleman vakavia.
Jokaisella lapsella on normaali koti. Sen toimintatapoja ja sääntöjä ei voi kyseenalaistaa. Sellainen on elämän kulku ja lapsen täytyy voida luottaa vanhempiinsa, onhan hän täysin vanhempiensa armoilla.
Eli lapsena siihen kasvaa ja kokee kaiken asiaankuuluvaksi. Ja ihmismieli on sellainen, että asiat kääntyvät kultareunaisiksi.
On melkoisen psyykkisen työn takana avata niitä asioita, mitkä tämänhetkisessä elämässä tuottavat kipua ja tuskaa.
Ja koska lapsena on elintärkeää olla vanhemmilleen "mieliksi", jatkuu aikuisenakin tuo "mieliksi" oleminen ja ei kovin helposti uskalleta edelleenkään kyseenalaistaa tapahtuneita asioita, ei vaikka voisi tosi pahoin.
Omien lasten kasvamisen myötä on jokaisella vanhemmalla ainutlaatuinen tilaisuus tutkailla omaa lapsuuttaan. Nuo välähdykset ja kuvat, mitä nousee mieleen ja omat selkäydinjatkeesta tulevat reaktiot omien lasten toimiin kannattaa ottaa vakavasti; katsella ja kuunnella niitä, pyörittää uudelleen, katsoa hidastettuna. Vaikka tekisi kipeää.
Varmaan lastenlasten kanssa tulee vielä kolmas mahdollisuus...
Ja rakkaat ihmiset, kuulkaa lapsianne, jos ja kun he puhuvat lapsuudenkokemuksistaan. Vaikka ne kuulostaisivat teistä ihan käsittämättömiltä ja tunnistamattomilta, ne ovat lastenne kokemuksia. Ne ovat voineet matkan varrella muuntua, mutta ne ovat sitä, miten he tällä hetkellä asiat kokevat.
Niin miten nää sitten liittyy Jumalaan, millaset vanhemmat meillä on ollut?
Aikalailla.
Jumalaa emme voi nähdä, koskettaa, haistaa, maistaa... Eli luomme Hänestä mielikuvia. Mistä ne mielikuvat sitten tulee? Ne tulevat kokemusmaailmastamme. Emme pysty kuvittelemaan asioita kovin paljoa pidemmälle kuin mitä olemme kokeneet.
Mielikuvat Jumalasta siis syntyvät mielessämme mielikuvistamme vanhemmistamme.
Mielen sisällä jossain piilotajunnassa syntyviä erilaisia Jumalan arkkityyppejä on pohdiskellut psykoterapeutti, teologian tohtori Matti Hyrck väitöskirjassaan.
Siinä olevat käsitteet voivat hieman avata tuota kenttää ja voimme ehkä päästä hieman paremmin käsittämään myös omaa jumalakuvamme noiden erilaisten arkkityyppien avulla.
Tutkailen tässä tuota Hyrckin jaottelua noihin arkkityyppeihin.
Ensimmäinen arkkityyppi on Houkuttaja, johon liittyy yhteensulautuminen, riippuvuus.
Houkuttaja liittyy äitikuviin. Äidin kautta saadaan ravintoa, lämpöä, kaikkea ihanaa ja äidistä ollaan ensimmäisinä vuosina täysin riippuvaisia.
Oma sisäinen minämme voi olla itseriittoinen tai riippuvainen houkuttajasta.
Houkuttaja antaa kaiken mahdollisen, mutta voi hylätä. Hyvä ja tuttu esimerkki tästä on: "Suuri Paimen antaa vapisevien karitsain imeä armovuotavia rintojansa niin, että ne virkistyneinä alkavat juoksennella Siionin vuorella kuin hirvet ja iloita Karitsan häissä."
"Kristillinen dogmatiikka sisältää opin paratiisista, tuosta ihmiskunnan huolettomasta alkutilasta, jossa ei vielä ollut mitään puutetta tai pahuutta. Sama kuva sijoittuu myös taivaaseen, historian päätepisteeseen. Siellä juhlitaan Karitsan häitä. Taivashan on olotila, josta kaikki puute ja kärsimys on kadonnut. Siellä Jumala itse tyydyttää ihmisen kaikki tarpeet ja pyyhkii kaikki kyyneleet hänen silmistään. Siellä ihminen nauttii sanomattomasta autuudesta katsellen Jumalaa kasvoista kasvoihin."
Esimerkiksi äidin masennus luo lapselle tunteen siitä, että äiti ei kestä lapsen tarvitsevuutta ja lapsi tulee näin hylätyksi. Samalla tavoin näissä mielikuvissa Jumala voi hylätä ihmisen, kääntää hänelle selkänsä. Jumalan hylkäämisen pelko värittää monen uskoa.
Saatana on myös houkuttaja. Se tarjoaa kaikenmoiset nautinnoy ja aistilliset ilot ja sitten nielaisee sisäänsä, synnin orjuuteen, josta lopullisena palkkana on kuolema.
Hallitsija on seuraava arkkityyppi. Houkuttajan tuottama kaaos saatetaan kuriin ja järjestykseen. Jumalan kymmenen käskyä tuovat järjestystä Hallitsijan hallitsemaan maailmaan.
Lapsi lähtee pois äidin helmoista ja liittyy vankemmin isään. Houkuttajan helmoista Hallitsijan huomaan.
Hallitsija kontrolloi aisti-impulsseja. Enää ei ollakaan äidin rintaa imeviä pikkulapsia, vaan varauksettomasti isää ihailevia pojanvesseleitä.
Voimakas, hyvä Hallitsija tuo selkeyden maailmaan. Mutta paha Hallitsija (vrt paha isä) alistaa, nöyryyttää, häpaisee ja kiduttaa.
Armeija, johtajuuden korostaminen autoritaarisuus kuvaavat Hallitsijan maailmaa. Riippuvainen (sisäinen lapsi) tiukasti noudattaa annettuja lakeja, pahinta, mitä voisi tehdä, on altistua Houkuttajan tuomiin viettelyksiin. Hallitsija häpäisee ja halveksii Riippuvaisen heikkoutta ja halua aisti-iloihin. koulukiusaaminen ja perheväkivalta ovat tämän arkkityypin ilmenemismuotoja pahassa muodossaan.
Jumalakuvana Hallitsija on patriarkaalinen ja sotajoukkojen Jumala. Hän on taivaan ja maan kaikkivaltias Herra, joka istuu taivaallisella valtaistuimella täydellisessä pyhyydessä ja puhtaudessa sanomattoman kirkkautensa ympäröimänä. Hän antoi lakinsa, jota tulee noudattaa saavuttaakseen hänen mielisuosionsa. Pahantekijät hän tuhoaa.
Kuuliaisuus on korkein hyve, tärkeää on myös aisti-impulssien, erityisesti seksuaalisuuden, kontrollointi. Synniksi muodostuvat helposti myös kaikenlaiset oraaliset nautinnot, kuten viina ja tupakka. Hallitsijan myötä synti on keskeisessä asemassa uskonnossa. Kilvoitellaan kaitaa taivaan tietä. Sitä myöten päästään kunniaan jos hylkää himot ja maailman. Uhrien avulla voi lepytellä Hallitsijaa.
Jako meihin ja muihin, hyviin ja pahoihin kärjistyy Hallitsijan vallan alla.
Alistuessaan Hallitsijan tahtoon, ihminen menettää oman vastuunsa. muslimien pyhä sota on hallitsijajumalan alaista.
Itseriittoiselle sisäiselle lapselle ajan mittaan Hallitsijasta tulee liian alistava ja nöyryyttävä. Siitä kapinasta kristillinen perinne kovasti varoittaa. Hallaitsijan alainen helposti ei kaipaakaan vapautta vaan valtaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti