Kristus hukassa

Kirjoitukseni on vapaasti julkaistavissa:



Esikoislestadiolaisuudesta Kristus hukassa

Esikoislestadiolaisuus on arvokas Pohjolan suuren lestadiolaisen kansanherätyksen perillinen. Sen juuret kulkevat Tornionjokilaaksossa ja Ruotsin, Suomen ja Norjan Lapissa paljon syvemmälle ajassa kuin vuoden 1856 Pajalan tapahtumiin.

Esikoisuus on säilyttänyt Juhani Raattamaalta lähtöisin olevan herätyksen sisäistä yhtenäisyyttä ja opetuksen aitoutta puolustavan saarnaajien kontrollin. Se korostui erityisesti suuren hajaannuksen jälkeen 1902 kun itä- ja länsi-lestadiolaisuus erkanivat omiksi suunnikseen ja uusheräys muodosti kolmannen ryhmän.



Jällivaaran äitiseurakunta on rakas ja sieltä odotetaan neuvoja ja ohjeita kriisitilanteissa, ongelmissa ja kysymyksissä. Nämä Kiirunan seudun Lapin vanhimmat, vankkoihin lestadiolaisiin sukuihin kuuluvat miehet, samoin kuin lähetysmiehen arvon saaneet johtavat saarnaajat sekä paikalliset rukoushuoneiden saarnaajat ovat perinteisesti maallikoita vailla mitään teologista koulutusta.

Tehtävään kutsutaan siihen soveliaaksi katsotut eikä saarnaajan virkaa voi hakea - siihen pyrkimistäkin pidetään esteenä tehtävän saamiseksi.

Kutsumus saarnaajaksi tulee siis saarnaajilta, jotka toimivat tässä jumalallisen yhteisön edustajina Jumalan antaman kutsumuksen sijasta. Tietääkseni valintaan ei liity varsinaisesti mitään rukoustakaan. Seuraväki toki rukoilee hyvää Herran valitsemaa julistajaa.

uuden saarnaajan ilmoitukseen voi liittyä "siunatkoon Jumala heitä tehtävässään ..."

Herätysliike vaikuttaa Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Suuren muuttoliikkeen myötä
1800-luvun lopulla Kiirunan kaivosten väkeä muutti Amerikkaan, jossa Suurten järvien alueella muodostuivat ensimmäiset lestadiolaiset kirkot. First Born Laestadians on suurin
Yhdysvalloissa vaikuttava lestadiolainen ryhmä.



Enemmistö suomea puhuvista "essuista" elää Etelä-Suomessa. Esikoisia on myös Inkerinmaalla ja eri puolilla Venäjää.


Tarkastelen tässä lyhyesti esikoislestadiolaisten johtoon kuuluvan vanhin Gunnar Pärseterin saarnaa Lahdessa suurissa kesäseuroissa 22.6. 2009.

(Saarna on käännetty suomeksi ja julkaistu jonkin verran editoituna Esikoislestadiolaiset r.y. virallisessa lehdessä, Rauhan Side 4/2009.)

Gunnar Pärseterin saarna edustaa esikoislestadiolaista teologiaa Herran vuonna 2009. Siinä mainitaan kyllä useaan kertaan Jeesus Kristus painokkaasti ja kauniin sanoin. Mutta
kristillisen uskon ydin kohdassa, siinä missä lestadiolaisen herätyksen painopiste on ollut
alusta alkaen, Kristus on kokonaan hukassa.



Maallikoliikkeessä katsotaan epäilevästi valtiokirkon "kuolleen uskon pappeja" ja heidän menojaan. Opetus kasteessa tapahtuvasta uudestisyntymisestä torjutaan jyrkästi, kaste on lapsen siunaus ja riittävä toimitus, jota ei tarvitse uudestisyntyneen uusia. Ehtoollinen ymmärretään myös varsin kalvinistisella tavalla muistoateriana ja merkkinä, mutta todellista Kristuksen ruumista ja verta ja oikeaa anteeksiantoa siinä ei tapahdu.

Koko herätysliike on kietoutunut seuratilanteisiin, joita saarnaajat hallitsevat ja saavat saarnaluvan Jällivaarasta. Paikallissaarnaajat eivät voi vapaasti kulkea rukoushuoneelta toiselle eikä esimerkiksi paikkakunnan muuton mukana seuraa
automaattisesti saarnalupa.



Saarnaaja ei valmista etukäteen seurapuhettaan. Raamatun kohta valitaan siinä tilanteessa, ja seuraväki odottaa Pyhän Hengen puhuvan "sattuvaa sanaa" paikalla oleville. Koska saarnapuhe on Pyhän Hengen antamaa, on sen arvosteleminen ehdottomasti kielletty. Saarnassa vakuutetaan syntien anteeksiantamusta. Seurojen jälkeen saattaa olla pitkäkin jono "pöntölle" saarnaajien luo kuulemaan vielä aivan henkilökohtaisesti todistus synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

Syntien anteeksitodistamisen tekee päteväksi aitoon donatolaiseen tyyliin saarnaajan saama Pyhä Henki, joka annettiin suljettujen ovien takana Ruotsin Lapissa herätyksen alkuaikoina valaisemaan pimeää maailmaa.

Esikoislestadiolaisille on tyypillistä tämän todistuksen korostaminen ohi kaiken muun, ohi kasteen ja ehtoollisen ja kirkon tarjoaman yleisen synninpäästön ja ripin ohi. Avainten valta on tukevasti saarnaajien käsissä, ja heidän odotetaan vielä kuolinvuoteellakin olevan vahvistamassa poislähtevää, todistamassa synnit anteeksi.


Pärseter sanoi saarnassaan Lahdessa: "Veli ja sisar, olemme saaneet kokea tämän. Omavanhurskaus sanoo, että riittää, kun teen salaisen ripin minun ja Jumalan välillä."

Esikoisuudessa ei ole pahempaa syntiä kuin omavanhurskaus. Kun kristitty hiljaisuudessa tunnustaa syntinsä suoraan Jumalalle, hän lankeaa hirvittävään syntiin.


Vanhin korostaa näin tunnustamisen merkitystä kieltämällä oman saarnatekstinsä sisällön - tekstinä näet oli Psalmi "Sen tähden minä tunnustan sinun edessä syntini, ja en peitä pahoja tekojani. Minä sanoin: minä tunnustan Herralle pahat tekoni, ja niin sinä annoit anteeksi syntini vääryyden." (Psalmi 32:5-6)

Traagiseksi tämän Raamatun sanan nurinpäin kääntämisen tekee se, että nykyään esikoisuudessa syntien todistamiseen ei liity mitään todellista rippiä eli syntien tunnustamista.

Seuratilanteen jälkeen toki kristitty voi pyytää saarnaajaa sivummalle istumaan ja käydä henkilökohtaista keskustelua. Mutta tämä näyttää olevan harvinaista ja suuremmissa seuroissa väenpaljous on sellainen, ettei siihen käytännössä ole mahdollisuutta.

Syntien tunnustamisen sijasta pyytäjä on joko aivan hiljaa tai sanoo yleisesti "saanko uskoa vikani ja syntini ja puutteeni anteeksi" johon vastaus on - ilman mitään sielunhoidollista keskustelua tai todellista rippiä - "usko syntisi anteeksi". Joskus tämän jälkeen todistuksen saanut voi vielä todeta "tahdon uskoa". Kauniisti, mutta teologisesti erittäin onnettomalla tavalla.


Pärseterin saarnassa katse on tämän prosessin takia tiukasti kristittyjen itsetutkistelussa, oman huonouden ymmärtämisessä, syntien nimeämisessä parannuksentekoa varten ja sitten syntien anteeksi todistamisessa. Ei salaisessa ripissä, vaan konkreettisesti veljen luokse menemisessä.


--- Pärseterin saarnan lainaus alkaa ---

"Mutta kun Jumalan Henki laskee jotakin omalletunnolle, niin silloin meillä on yksi tie kuljettavana, ja se johtaa Herran luo.

Daavid meni Naatanin luokse ja tunnusti syntinsä. Hän tunnusti olevansa syyllinen mies. Olkoon Jumalan sana niin terävä, että se asetetaan kohti omaa rintaa. Silloin minä tunnustan ylitsekäymiseni Jumalan edessä, joka on minun veljessäni.

ja näin tapahtuu tuo ihana vapautuminen syyllisyyden taakasta Jumala on lähellä hänen pyhällä vuorellaan, eli hänen seurakunnassaan täällä maan päällä.


Kun huudamme sinne, saamme kuulla ihanan sanoman: Usko synnit anteeksi.

Mikä vaikutus sillä on?
Silloin kun olemme olleet raskautettuja, sidottuja ja kauhuissamme, olemme saaneet tuntea, mikä voima tässä sanassa on.

Silloin meidät on päästetty vapaiksi ja olmme tulleet puetuiksi.

Meistä on tullut kuin lintu, joka on päässyt irti ansasta, ja olemme saaneet lentää hetken aikaa lämpimässä ilmassa.

Silloin on yhden ja toisen kerran tullit pieni viserrys: Kiitos taivaallinen Luoja ja Lunastaja.
Kaikki syntini ovat nyt anteeksi annetut. Saan olla vapaa ja uskoa itseni Jumalan lapseksi."

-- Pärseterin saarnan lainaus päättyy ---


Taustalla on varmasti paljon ajatusta ja kielenkäyttö sisältää rikasta kuvakieltä.

Mutta tässä on puhtaana näkyvissä Jumalan ja ihmisen välinen tilanne, jossa langennut ihminen tulee veljen luokse, tunnustaa syntinsä ja veljen suun kautta Jumala pyhältä vuoreltaan armahtaa ja vapauttaa.

Voi tietenkin olla, että sama synti uudelleen tarttuu.

Apu löytyy taas ihmisestä:

-- lainaus alkaa ---

"Mutta miten on?
Jos minulla on veto näihin ja olen jäänyt kiinni tällaisiin synteihin, hukunko minä?
Ei, rakas ystävä, et sinä huku, jos vaellat synnin poispanijana ja parannuksen tekijänä, valitat Herran edessä, tulet kristittyjen luokse, tulet luotettavan ystävän luokse, tulet rippi-isän luokse."

-- lainaus päättyy ---



Pidän Gunnar Pärseterin saarnaa näiltä lainatuilta osin erityisen merkittävänä, koska tämä opetus on julkaistu Rauhan Siteessä ja edustaa näin myös Suomen Esikoislestadiolaiset r.y. hyväksymää ja siten virallista opetusta.

Esikoisilta on Kristus hukassa.


Mikko Louhivuori
Jerusalemissa 8.11.2009